Monta mukavaa juttua sattui viime vuonna. Ja yksi iso suru kohtasi meidät myös.
Vuotta leimasi jälleen korona. Se rajoitti matkustamista ja sosiaalista elämää, mutta siihen totuttiin jo edellisvuonna. Tulipahan viihdyttyä hyvin kotona ja metsässä. Aika normaalisti me koetettiin elää, joskin oltiin varovaisempia.
Alkuvuodesta saimme nauttia upeista talvikeleistä ja paljosta lumesta. Nautin ihan suunnattomasti aurinkoisista talvilenkeistä. Kevät ja kesä olivat myös hienoja, samoin syksyllä oli upeita kelejä. Jouluksi tuli vielä lumi maahan. Upeat neljä vuodenaikaa siis oli tänä vuonna, toivottavasti jatkossakin.
Jos haluat katsoa kuvia tarkemmin, klikkaa ne auki.
Monesta kisakuvasta kunnia kuuluu Maarit Karhu-Teiskoselle.
Pelkkää iloa alkuvuosi ei ollut, sillä helmikuussa Trixiltä löytyi pahanlaatuisia nisäkasvaimia ja ne leikattiin maaliskuun alkupuolella. Pienten komplikaatioiden jälkeen (haava oli todella pitkä, koska varoiksi poistettiin koko vasen rivi) Trix alkoi pian toipua ja kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta päästiin kunnolla treenaamaan kohti karsintoja.
Karsinnat siirtyivät alkuvuodesta eteenpäin koronarajoitusten takia ja ne päästiin aloittamaan vasta 22.5. Niihin en päässyt vielä mukaan. Meidän karsinnat alkoivat 5.6. ja osallistuimme näin ollen vain kolmeen. Ekasta saimme kakkostuloksen ja seuraavista ykkösen. Paljon sattui kaikenlaista, kyllä siinä tuskan hiki valui. Kovasti me kuitenkin treenattiin.
Myös Frii ja Jox ahkeroivat, joskin kakkosroolissa. Frii on ollut koko vuoden todella reipas ja innokas tokoilija. Sen kanssa on todella mukavaa tehdä töitä nykyään. Sillä on vilkas pää ja asiat unohtuvat nopeasti eikä se koe täsmällistä työtä kovin kannattavaksi. Nyttemmin olen oppinut, kuinka viedä sitä eteenpäin ja tulokset ovat näkyneet kyllä. Se kilpaili kesällä avo-ykkösen ja joulukuussa voi-ykkösen. Nyt sitten kohti korkeinta luokkaa. Olen tosi ylpeä meistä kahdesta. Se ei ole nopea eikä näyttävä mitenkään ja monesti vielä mokailee. Mutta niin paljon olen sen kanssa oppinut ja ehkä siksi on niin mahtavaa nähdä sen tekevän tokoa silmät loistaen – sen aiemman motivoitumattoman koiran sijasta. Lisäksi Frii on tehnyt Peten kanssa aksaa kerran viikossa –tahtiin, joten se on meidän uraohjus.
Jox on myös kasvanut paljon mentaalisti. Se on edelleen impulsiivinen ja reagoi vahvasti tiettyihin asioihin, mutta monet asiat ovat parantuneet huimasti. Tokossa se on aika levoton sekä kiihtyy ja turhautuu nopeasti, mikä tekee uusien asioiden esittelystä hankalaa toisinaan. Se on äärettömän kiltti ja yrittää tehdä kaikki oikein. Se on ollut hyvä opettaja minulle ja pakottanut katsomaan asioita ihan eri kantilta. Jox on lisännyt intensiteettiä koko ajan sitä mukaa, kun on oppinut asioita. Sitä ei ole koskaan hetsattu tms, mistä olen tosi tyytyväinen. Sen pää ei olisi varmaan kestänyt yhtään lisäkuormaa. Muutoinkin sille on joutunut antamaan paljon aikaa kehittyä ja koko ajan on pitänyt muistaa, ettei ole kiire minnekään. Koko homma olisi voinut mennä ihan pieleen ja olen tosi kiitollinen monista hyvistä neuvoista silloin, kun se oli alle vuotias. Pidän siitä kyllä äärettömän paljon. Se rakastaa ihan kaikkia, ihmisiä ja muita koiria.
Keväällä Pete sai harrastusautonsa taas liikenteeseen ja vietti autoporukassa monia mukavia hetkiä pitkälle syksyyn asti. Mihinkään pidempiin autoreissuihin ei oikein koronan takia päässyt, mutta lähistöllä järjestettiin kuitenkin kaikenlaisia tapahtumia. Lisäksi Daltoneiden kanssa oli ilmeisen kivoja reissuja Suomessa.
Kesäkuussa ihana Zip täytti 12 vuotta. Se eli normaalia, reipasta elämää kulkien mukana lenkeillä ja osallistui kaikkiin touhuihin. Se oli oma iloinen itsensä ja leikki kovasti. Lenkeillä se kiipeili tuttuun tapaansa kallioilla ja kivillä. Toisinaan sillä oli vaisumpia päiviä ja pari kertaa vatsataudin tapaista, ohimenevää tautia.
Kesällä Friille tuli uimisesta kurjaa ihottumaa, joka paheni vähitellen kaikista pesuista ja hoitoaineista huolimatta. Syy ei selvinnyt tutkimuksissa. Ihottuma levisi vatsasta kylkiin ja koko iho oli pelkkää ryhelmää ja mätäpesäkettä. Olimme jo ihan epätoivoisia, mutta sitten se alkoi parantua. Toivottavasti se vielä saa uida, sillä se on sille ihan ykköspuuhaa.
Heinäkuussa kisattiin SM-kilpailut, jotka menivät meiltä penkin alle Trixin nollatessa ohjatun. Tänä vuonna karsinnoissa oli niin vähän koiria, että mekin pääsimme mukaan joukkueeseen huonosta kisahistoriasta huolimatta. En olisi edes halunnut mukaan, vaan tavoittelin varapaikkaa. Olin niin epävarma enkä luottanut osaamiseemme yhtään. Elokuun alkupuolella sitten lähdimme matkaan kohti Sveitsin MM-kisoja. Menimme Pipsan ja Misun kanssa samalla autolla ja Christa ja Katja tulivat toisella samaa matkaa. Yleensä olemme lentäneet, mutta nyt päätimme koronatilanteen vuoksi autoilla. Matka meni hyvin ihan parhaassa seurassa, mistä vielä kiitos!
Matkalla sattui kaikenlaista jännittävää, mutta perille pääsimme aikataulussa. Hotelli oli kiva, reilun vartin ajomatkan päässä kisahallista. Oli tosi kuuma, yli 30 astetta eikä huoneessa ollut ilmastointia. Hallissa oli onneksi viileää, kiitos seinän toisella puolella olleen jääkiekkkohallin. Oli rankka reissu, mutta omaksi ja varmaan kaikkien muidenkin hämmästykseksi selvisimme finaaliin (sijalta 19, kun 20 pääsi) ja finaalissa pinnistimme kaiken huipuksi pronssille. Kukapa olisi uskonut, kaikkien vaikeuksien jälkeen. Maarit ja Gwen voittivat upeasti maailmanmestaruuden! Me entiset elovenat olimme aikas ylpeinä palkintopallilla. Saimme myös joukkuepronssia, kiitos hienon joukkueen! Lähtökohdat eivät olleet ihan helpot kuitenkaan. Puolentoista viikon matkalta selvisimme hienosti terveinä kotiin ja haimme muut koirat kotiin niiden mahtavista hoitopaikoista. Kiitos asianosaisille!
MM-kisan jälkeen Trix lepäsi pari viikkoa ja sai hoitoja. Sitten alkoikin uurastus kohti Turun PM-kisoja, jotka pidettiin syyskuun lopussa. Muita koiria en juurikaan ehtinyt treenailla, joten niiden kesätreenaus oli aika vaatimatonta. Osallistuimme myös valmennusrenkaan leirille Asikkalassa.
Juuri ennen kisoihin lähtöä Zip meni huonoon kuntoon yhdessä päivässä. Se ei halunnut kävellä ja ilo oli kadonnut. Jouduimme sen päästämään pois lähtöä edeltävänä päivänä. Veläkin alkaa itkettää, kun ajattelen sitä. Onneksi saimme sen heti aamusta Porvoon Aveciin, missä oli tuttuja ihmisiä vastassa. Olin hyvin rauhallinen ja jotenkin shokissa. Mietin teinkö oikein, mutta ei ollut oikein vaihtoehtoja. Sillä oli epäily suolistokasvaimesta ohutsuolen alueella. Loppuun asti saimme olla yhdessä ja edelleen Zipun katseesta näkyi syvä luottamus ja turvautuminen minuun. Saimme pitää sen 12 vuotta. Ajattelin aina, että se lähtee sydänvian takia, mutta niin ei käynyt. Sellaista sielunkumppania en olisi voinut kuvitellakaan. Olen monesti miettinyt, miksi sain tuollaisen koiran. En tiedä, mutta niin kiitollinen olen kaikesta. Mutta suru on edelleen läsnä, toisinaan vielä vahvempana kuin aiemmin. Jotain puuttuu eikä kakki tunnu ihan samalta kuin ennen. Mutta aika auttaa.
PM-kisat olivat minulle vaikeat kaiken tapahtuneenkin takia. Olin vuoroin surullinen ja vuoroin jopa vihainen – en tietenkään koiralle vaan kaikelle. Pitkä lenkki kisaa edeltävänä päivänä auttoi vähän. Ensimmäinen päivä ei mennyt kovin hyvin mm ruudun eteenmenon korjausten takia. Taisimme olla 7. sijalla. Toisena päivänä pääsin ensimmäisenä kehään. Olin aika jäätävässä mielentilassa ja keskityin hyvin. Isoja virheitä ei nyt sattunut ja nostimme sijoitustamme loppupeleissä pronssille asti! Ihan kaikkea tuomarit eivät nähneet… Mari ja Roima voittivat upeasti ja saimme myös joukkuekultaa. Oli vaikeaa kisata ja vaikeaa oli palata kotiin ja aloittaa normaali arki ilman Zipua. Jotenkin sitä selvittiin. Tein ihania pitkiä lenkkejä eri paikoissa, mutta tuttuihin paikkoihin en pystynyt heti menemään.
Trixin kanssa saimme niin paljon menestystä, ettei oikein tajuakaan. PM-kisan jälkeen Trix jäi ansaitulle lomalle. Kun aloimme treenata, huomasin sen olevan aika vino ja astuvan lyhyempää askelta vasemmalla takajalalla. Nyt sitä on hoidettu, se on levännyt ja lenkkeillyt. Edelleen vasen kylki on tiukka ja lyhyempi, mutta suunta on parempaan. Epäilynä on kevättalven leikkausarven kiinnikkeet, jotka kiristävät. Tämä on varmaan hinta, mikä joudutaan leikkauksesta maksamaan. Vaihtoehtoja sille ei ollut, joten turha jossitella. Nyt vaan jatketaan parhaamme mukaan. Muutaman kerran Trix on jo treenannutkin vähän eikä ole mennyt huonommaksi. Katsotaan, mitä tapahtuu ja ehdimmekö oppia uudet liikkeet ennen maaliskuun karsintoja. Koiran mukaan mennään. Se on antanut minulle jo niin paljon menestystä, että mitään syytä rutistaa ei oikeasti ole. Mutta toivon silti!
Koirien menestyminen vaatii paljon muutakin kuin treenaamista. Kiitos Nutrolinille yhteistyöstä ja toimivista tuotteista ja Riemukaupalle mahtavasta palvelusta (täältä saa ihan parhaat tokotarvikkeet)! Kiitos myös kaikille koirien fysiikkaa hoitaneille!
Työrintamalla meni mukavasti, vaikken ulkomaille päässytkään vuoden alkupuoliskolla lainkaan koronatilanteen takia. Keväällä pääsin pitämään yhden kansainvälisen nettiseminaarin, mikä oli jännä kokemus. Syksyllä tein kolme reissua Hollantiin, Norjaan ja Ruotsiin koronatilanteen ollessa siedettävä. Oli niin kivaa! Kiitos kaikille ihanille asiakkailleni täällä ja muualla sekä yhteistyökumppaneilleni luottamuksesta!
Pete on ahkeroinut normaalisti töissä Fazerilla, sekä etänä että normisti. Arki on ollut kaiken kaikkiaan tosi mukavaa.
Kaiken huipuksi me ja lähipiiri olemme olleet terveinä ja päässeet tapaamaan lähes normisti, joskin osaksi ulkosalla. Liikuntaa on tullut harrastettua säännöllisesti niin, että kuukauden keskiarvot ovat olleet yli 10000 askelta päivittäin. Treeneissä tulee liikuttua tosi paljon, kouluttaessa ei niinkään. Älykello on kyllä hyvä motivaattori ja on ollut mielenkiintoista seurata askelten kertymistä.
Vuosi 2021 on ollut siis hyvin vaiheikas. Perhe, ystävät, korona, Zipu, Trixin leikkaus ja kuntoutukset, edustusmatkat, kisaaminen, treenit, työ, lenkkeily, arki– siinähän se, koko paketti.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tuokoon se tullessaan paljon iloa ja toivoa!
