30.1.2019



SM-11 POHJ TVA FIN TVA DK TVA SE TVA FI AVA FI AVA-H BH 
Tending Pawnee "Meg"

21.9.2005 - 2.11.2017


Klikkaa halutessasi kuvia suuremmaksi.


IN MEMORIAM MEG

Meg saapui meille marraskuussa 2005 Tending-kennelistä. Se tuli minulle tokokoiraksi ja oli ensimmäinen paimenkoirani. Meillä oli kolme borderterrieriä ja niiden laumaan pörröinen pikku-Meg liittyi sulavasti. Suorastaan liiankin sulavasti, sillä se ei niitä kunnioittanut yhtään. Jo ensimmäisenä iltana se istahti tiukan borderinarttumme Wilman päälle eikä juurikaan piitannut sen vastalauseista. Alusta alkaen se tiesi, mitä halusi eikä juuri välittänyt meidän piipityksistämme. Jos se halusi juuston pöydältä, se otti sen ja tuli syömään sitä sohvalle meidän viereemme. Se teki juuri niin kuin se tahtoi eikä nähnyt siinä mitään kummallista.







Etukäteen olin ajatellut suuria menestyksestämme tokomaailmassa. Näin itseni seisomassa korkeimmalla pallilla uljaan koirani kanssa ja kuuntelemassa isänmaallisesti Maamme-laulua. Valitettavasti olin niin itseäni täynnä, että saatoin mainita haaveestani muillekin – tulin sitä katumaan enemmän kuin kaksi kertaa…

Todellisuus valkeni aika pian, kerrassaan liiankin pian. Meg ei välittänyt minusta juurikaan. Se oli alusta pitäen Peten koira. Sitä ei vain meikäläinen kiinnostanut. Jos yritin leikkiä sen kanssa, se saattoi hyökätä kohti naamaani ja viedä lelut pois läheltäni. Sen tuijottava ilme oli jäätävä. Toisinaan, kun en kestänyt sen tuijotusta enää, laitoin sen päivälevolle aitaukseen ja suljin oven helpottuneena. Jos sitä yritti komentaa, se huusi suoraa huutoa, vaikkemme edes koskeneet siihen. Kotona se yritteliäästi koetti tuhota kaiken. Asiaan ei auttanut se, että olimme aika avuttomia sen kanssa alkuun. Terrierit olivat selkeitä ja ne uskoivat kehotusta. Megin kanssa olimme varovaisia, sillä meille oli kerrottu bordercollien olevan herkempiä ja kiltimpiä kuin terrierit.

Yritimme toki tehdä jotain yhdessä, mutta en vain saanut sitä innostumaan. Jos Pete tuli paikalle, se ryntäsi innoissaan hänen luokseen ja jätti minut makkaroineni seisomaan nöyryytettynä. Hallitreeneissä teimme meille jopa treeniaitauksen estesiivekkeistä, mutta sieltä se murtautui aina ulos. Pentueen yhteistapaamisissa olin nolo, sillä pentu harvoin vapaaehtoisesti palasi luokseni, jos se pääsi valitsemaan minne mennä. Muut pennut olivat ihan eri tasolla ja osa tuntui aivan huikeilta alusta asti. Megin kasvaessa alkoi tilanne helpottaa. Mutta voi mitä paineita silloin otin.Tending-koira ja kaikkea.

Pentutapaamiset oli kyllä oikeasti kivoja ihanine ihmisineen!


Leirikin me pidettiin Hollolan Upilassa


Olin aika epätoivoinen. Muiden kanssa Meg teki hyvin juttuja, mutta se ei paljon auttanut. Haaveeni MM-voitosta kääntyivät ihan vaan möllitokoon pääsemiseen – sitten joskus. Niin luovuttanut olin, että muistan sanoneeni ääneen Megin ollessa puolivuotias, että omasta puolestani voisin hyvin myydä sen. Miten en silloin osannut tietää, miten ihana koira siitä meille tulee?





Megin ollessa kymmenkuinen se toi minulle ensimmäistä kertaa lelun. Muistan sen vieläkin. Istuin työhuoneessa koneella, kun se tuli vetolelun kanssa. Taisin itkeä pirauttaa ilosta. Sen jälkeen tilanne vähän helpottui ja se alkoi huomata minutkin. Mutta vain, jos se sai siitä hyötyä. Tämä ei pätenyt Peteen, joka oli Megin elämän keskipiste. He aina ymmärsivät toisiaan täydellisesti. Kakkoslajissaan agilityssa se olikin hurjan kiva alusta lähtien, mikä tietysti söi minua aika lailla.










Meg oli tokossa hyvin häiriöherkkä ja kiinnostui kaikesta ulkopuolisesta aina kovasti. Eikä se oikein nähnyt mitään järkeä ottaa tokoa niin tosissaan tai juosta kovaa, koska toko ei ollut riittävän jännittävää. Olin innokas treenaaja ja vaikkei koira jaksanutkaan puuhastella kuin viisi minuuttia, pääsimme kuitenkin jotenkin eteenpäin jopa niin, että  aloitimme kilpailemisen Megin ollessa reilun vuoden. SM-kisojen alokasluokassa selvisimme jopa kolmannelle tilalle yllättäen itsemme ja kaikki muutkin. Pääsimme myös valmennusrenkaaseen, koska Megille sattui valintatilaisuudessa hyvä päivä. Renkaassa silloinen kouluttajamme John Eklöf laittoikin minut sitten järjestykseen heti ensimmäisellä leirillä ja sain esitettyä Megille jo jonkinlaista tolkullista asiaa kuuntelemisesta ja tekemisestä. Meg oli vain liian viisas minulle. Se tiesi, milloin olin heikoilla ja osasi käyttää sitä ovelasti hyväkseen. Se oli aikamoinen nöyryytyksen leiri – kun istuu metsässä itkeskelemässä pari tuntia, ei enää kuvittele itsestään liikoja. Sen jälkeen kuitenkin tahti muuttui ja suhde koiraan selkeni ja sitä kautta parani. Opin hyväksymään koiran heikkoudet ja vahvistamaan sen hyvää tekemistä. Sain paljon apua treenikavereilta ja kouluttajilta.



John Jonte Eklöf, Tending-leiri Punkalaidun
Valmennusrengas 2009

Valioitumisen jälkeen jatkoimme sitkeästi kohti arvokisoja. Pääsimme neljästi SM-finaaliin, joista kolmessa sijoituimme hyvin (9., 8. ja 6. sija). Onnistuimme kerran jopa karsinnoissa ja pääsimme ensin varakoiraksi Ranskaan ja lopulta joukkueeseen Tanskan PM-kisaan. Kummastakaan emme saaneet henkilökohtaista menestystä. Kokemusta sen sijaan saimme roppakaupalla. Kävimme kisaamassa myös Ruotsissa ja Tanskassa saaden molemmista ykköstuloksen. Jälkeenpäin ajatellen Meg kuitenkin pärjäsi hyvin tokossa ja pääsimme todella pitkälle sen kanssa. Etenkin kun ottaa huomioon huonon alun. Sen kanssa olisi pitänyt rakentaa suhdetta ja asennetta koko ensimmäinen vuosi eikä keskittyä hätäpäissään tekniikkaan.

Piirinmestaruus

Matkalla kisoihin kohti Ruotsia


Hauska reissu Padasjoelle epiksiin - kuvat Arja Heiskanen




Koko ajan rinnalla Meg teki aksaa Peten kanssa menestyen hyvin. Vuonna 2011 he voittivat jopa Suomenmestaruuden. He osallistuivat useisiin karsintoihin ja SM-kisoihin. Kahdesti he voittivat BAT:n joukoissa SM-joukkuekultaa. He olivat myös EO-joukkueessa. Agilitya Meg rakasti ja se sopi erinomaisesti Peten kaveriksi. He ymmärsivät toisiaan vuosien kokemuksella. Meg ei ollut mikään ketteryyden perikuva, koska se oli aika iso ja pitkälaukkainen, mutta ajoiltaan se sijoittui kuitenkin ihan kärkijoukkoon. Sen suurin heikkous oli varmaan kontaktit, mitä se nyt ei aina muistanut ottaa. Aksa oli sen mielestä niin kamalan kivaa.

SM1 2011

SM-joukkue1 2010

SM-joukkue1 2014


Helsingin kp:n maksimestarit (BAT)
SM Seniorit1 2010


EO Ruotsi 2012






Normaali elämä sujui helposti Megin aikuistuttua. Koirat tulivat hienosti toimeen keskenään. Nelivuotiaana Meg sai toisen bordercollien kaverikseen Zipun saavuttua taloon vuonna 2009. Niistä tuli oiva pari, sillä Zip oli sen nöyrä ja aulis seuralainen. Kaikki, mitä Meg teki, oli sen mielestä mahtavaa. Vuoteen 2010 asti meillä oli vielä borderterrierit Wilma ja Leevi. Nuorimmat borderin Topin menetimme tapaturmaisesti jo vuonna 2007. Vuonna 2014 tuli Zipun lapsi Trix, jonka Meg otti myös kärsivällisesti vastaan. Laumadynamiikka oli aina kunnossa Megin aikana, koska se oli niin hyvä muiden kanssa. Se oli meidän matroona.

Zip ja Meg
Meg opetti Zipulle metsäkäyttäytymisen sääntöjä

Oma lauma, jonka kanssa ei ikinä ollut ongelmia
Tämä trio oli ihana

Kavereitakin riitti, kuvissa osa nuoruudenkin tapaamisista 


Meg harrasti muutakin kuin aksaa ja tokoa, mutta vain kokeellisesti. Kävimme muutaman kerran lampailla (viimeisellä kerralla lampaat karkasivat metsään ja kesti viikon saada ne takaisin...) ja muutaman kerran jäljellä (tämä oli hupaisaa, koska teimme itse kaiken väärin). Voi näistä olisi monta hauskaa tarinaa. Aika ja innostus eivät vain riittäneet näiden lajien jatkamiseen. Koira olisi kyllä tykännyt.


Meg kävi myös 2 näyttelyssä, joista toisesta T ja toisesta ERI... 





Reissasimme paljon Keski-Euroopassa Megin ollessa nuorempi. Meillä oli retkeilyauto, jolla kurvailimme turisti- ja kisamatkoilla. Olimme reissussa aina kolmisen viikkoa ja kuljimme eri puolilla kisaamassa aksaa. Kävimme mm Englannissa vuonna 2007. Mukana olivat Meg ja Topi. Nuo olivat hauskoja lomia!

Englannin reissulla treenasin ekoihin
SM-kisoihimme ALO-luokkaa.
Oli hienot treenimahdollisuudet!







Meitä koko ajan auttanut ja tukenut kasvattaja arvosti Megin vahvaa luonnetta ja terveyttä ja halusi käyttää sitä jalostukseen. Se saikin neljä pentua vuonna 2010. Niistä se ei alkuun pitänyt, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Pennuista kasvoi kivoja harrastuskoiria.






Vuonna 2012 lopetin Megin kanssa tokoilut ja Pete sai koiran kokonaan agilityyn. Tosin hän kilpaili Megin kanssa vielä kaksissa tokon SM-kisoissa, mutta ilman finaalipaikkaa. Meg heitti entistä enemmän lekkeriksi tokossa ja niin ollen se puuha loppui. Se nautti elämästään täysillä, kun sai painella agilityssa ja viettää superaikaa Peten kanssa – ja minunkin kanssani lenkeillä ja muussa elämässä. Se rakasti lenkkejä, uintia ja kaikkea mielenkiintoista. Vanhemmiten se jekutti vieraita koiria leikkimään kanssaan ja nautti leikkimisestä niiden kanssa. Sillä oli aina monta puuhaa menossa eikä elämäniloa puuttunut.

Narupallo ja sen lennättäminen oli mahtavaa
Samoin metsärallattelu
Megin johdolla, mukana myös hoitokoira Nano


Meg oli vesipeto, se rakasti uimista ja otti sen vakavasti
Lahjan kanssa rannalla


Eläkkeelle Meg siirtyi kymmenvuotiaana, edelleen hienossa kunnossa.  Vauhti oli kuitenkin jo vähän hidastunut ja ehkä hypytkin teettivät enemmän työtä. Viimeiset kisat olivat piirinmestaruudet vuonna 2016, joissa Meg oli toinen. Päätimme ilman muuta antaa sen nauttia terveistä eläkepäivistä. Meg olikin koko elämänsä kovin terve lukuun ottamatta paria varvas- ja kynsivammaa. Sitä oli aina treenattu säästeliäästi ja pidetty huolta fysiikasta. Se oli terve myös päästään ja se oli hyvin luotettava pienten lasten ja vieraiden, aggressiivistenkin koirien kanssa. Se oli niin vahva, ettei sen tarvinnut välittää. Se vain itsevarmana lähti pois. Mutta laittoi kyllä hanttiinkin, jos oli pakko. Ja osasi se komentaa kaikkia nuorukaisia olemaan kunnolla loppuikänsä. Ja olivat ne.

Meg ja Janina


Meg oli iso persoona. Se oli niin täynnä itseään, ettei sitä voinut kuin ihailla. Megin mielestä leikkiminen oli loppuun asti ihan parasta, samoin se sai tehdä pientä aksaa loppuun asti. Sen lempipuuhaa oli juosta ympäri sorakuopan reunaa ja se olikin meidän must-juttu jokaisella lenkillä. Zip oli sen nöyrä ihailija ja ne tulivat aina hyvin toimeen keskenään. Meg ei ollut tuhma koira, mitä nyt alkuun pyöritteli meitä miten halusi. Loppujen lopuksi sen kanssa ei koskaan tarvinnut keskustella suurista asioista – pienistä kyllä, koska sen mielestä aina kannatti yrittää.

Megillä oli mieliinpainuva, tuijottava katse pienestä asti


Opin pitämään Megistä aina vain enemmän ja enemmän vuosien mittaan. Osasin arvostaa sen iloisuutta, vahvuutta, päämäärätietoisuutta ja vilpitöntä tahtoa. Se oli aina äärimmäisen luotettava sitä käsitellessä ja aina luotettava suhteessa ihmisiin ja koiriin. Loppuun asti se säilytti elämänilonsa ja jaksoi paneutua kulloinkin tekeillä olevaan puuhaan koko sydämestään. Sen silmät loistivat innosta. Se tuotti meille niin paljon iloa. Ja ehkä se on niin, että niihin ”vaikeampiin” koiriin tulee kuitenkin luotua vahvimmat siteet. Meg opetti niin paljon koirista, etten ilman sitä olisi koskaan päässyt mihinkään.

Megistä olisi niin paljon hauskoja tarinoita kerrottaviksi. Sen vankkumattomasta oletuksesta, että aina voi yrittää vähän oikaista kotielämässä. Sen keinoista saada haluamansa. Sen tavasta joka tapauksessa tehdä haluamallaan tavalla. Sen suunnattomasta itsevarmuudesta. Mutta jääkööt ne tarinat vain meidän muistoihimme.

Mitä - sanoitko jotain?

Meg menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotona aamulla 2.11.17 sen ollessa 12-vuotias. Sen persoona oli niin iso ja se oli aina niin läsnä, että se jätti jälkeensä ison aukon. Olimme vähän hukassa, koiratkin. Koti tuntui kovin tyhjältä ja ikään kuin odotimme pitkään sen vielä tulevan täyttämään sen. Petelle Megin menettäminen oli raskasta, olihan Meg hänelle todella rakas. Edelleen muistan Megiä lähes joka päivä kotona tai lenkillä ikään kuin vilaukselta, mutten enää sure. Kädet muistavat vielä sen turkin ja muistan, miltä sen kuono tuoksuu. Toivon, ettei sitä päivää tule, kun en enää muista.

Toivon myös, että tapaamme vielä joskus. Meg sen ehkä jo tietää.

Kiitos Megin mukana kulkeneille!

Rakasta Megiä ilolla muistellen Oili