11.3.2008

Hollolan hallissa Arjan ja Morrin kanssa. Ensin tein seuraamisen, mikä oli mielestäni ja Arjankin mielestä hyvä. Pidin hihnassa ja keskityin käännöksiin. Yhden kerran täyskäännöksen jälkeen ei istunut (täyskäännös - liike seis). Teimme uudelleen ja palkkasin, kun istui molemmat kerrat. Idarissa Arjan käskyttäessä kävelin vain enkä tehnyt jääviä. Seuraavalla kierroksella tein. Kaikki hyviä, etenkin istuminen, mikä oli todella nopea normaaliin verrattuna. Palkkasin siitä lelulla, samoin kuin maahanmenon. Käännökset olivat suht hyviä, mutta tuota vasemmalle käännöstä pitää vielä hioa paljon! Metallinouto nyt sata kertaa parempi! Toi hyvin sivulle asti ja reippaasti. Mistähän se johtui, kun eilen niin huono? Palkkasin muuten odottamisesta käskyn jälkeen. On aina vähän lähdössä ennakoimaan. Toisessa osiossa teimme paikallamakuun. Molemmilla koirilla oli namia tassujen välissä. Meg teki kovasti töitä, se oikein kurotti päätään ylöspäin pois nameista. Ei liikahtanutkaan, mistä isot kehut. Tunnarissa oli erinomainen, vaikka meni aika kovaa kapuloille. Käytin naksua sen löytäessä oman. Se ilahtui ja yllättyi niin paljon, että tuli sivulle ja toi kapulan liikuttamatta sitä yhtään. Mahtavaa! Lopuksi vielä luoksetulo läpijuoksuna ja seisomisia kiertämisleikissä. Yritin olla ihan kuin liikkeessä eli hievahtamatta kädet sivuilla. Pysähtyi hienosti stop-käskyllä. Ehkä tämä tästä. Tosi hyvät treenit! Kiitos taas Arja mukavasta (ja duhaisesta:) treeniseurasta! Nyt vielä yksi treeni ennen viikonloppua. 10.3.08 Treenaamassa Asikkalan maneesissa Tiinan ja Sennan kanssa. Tein ensin ohjatun. Palkkasin taas ekasta merkistä ja lähetin leikkien merkille sen jälkeen. Tiina kävi nostamassa kapulat uudelleen. Toimi hienosti molempiin suuntiin! Olin tosi tyytyväinen. Ruutu oli myös hieno, siinäkin palkkasin ekan merkin. Palkkasin oikeasta paikasta ja tein loppuosan erikseen. Siinä tuli virhe, nimittäin Meg lähti Tiinan käskystä. Vein takaisin ja teimme pari kertaa uudelleen niin, että Tiinan käskyttäessä palasin koiran luokse ja palkkasin. Oli oikein hyvin. Metallinoudossa toi tosi huonosti. Haki kyllä, mutta piti niin löperösti kiinni, että pudotti heti hypyn jälkeen maahan. Otti kyllä uudelleen ja toi sivulle. Lopulta lähetin yllyttämällä, jolloin toi ok sivulle. En tehnyt enää uudelleen. Kivat treenit!

Ei kommentteja: