13.4.2008

Treenaamassa tokoa Haminassa Ansun, Marin ja Tarjan kanssa. Tarja oli löytänyt mahtavan kentän: ruohottuneen vanhan urheilukentän, jossa kasvoi männyntaimia, varvikkoa ja muuta pusikkoa ja näreikköä. Oli ihan unelmien täyttymys:)) Ekassa osiossa tein ensin seuraamista hihnassa. Palkkasin ensin lähdöstä noin viiden askeleen jälkeen. Pärski taas alussa (annoin namia sivulletulosta). Sitten tein vähän pidemmän suoran, jonka jälkeen Ansu käskytti käännöksen vasemmalle ja seis. Palkkasin siitä. Lopuksi tein vielä pidemmän suoran, missä hain oikeaa rytmiä eli kiristin vauhtia. Ansu käskytti yhden oikealle käännöksen ja yhden täyskäännöksen, mitkä palkkasin. Olin oikein tyytyväinen rytmiin ja käännöksiin. Vielä kun keksisi, mistä tuo ikuinen alun pärskähtely johtuu. Epävarmuutta? Ja miksei sitä juuri kisoissa kuulu? Ruudun merkki oli oikein hyvä käskytettynä, mistä palkka. Lähetin leikkimällä merkille ja siitä kohti ruutua, joka oli oikealla puolellani. Meg ei tajunnutkaan ruutua, vaan lähti oikealle taakseni kohti keltaisia luoksetulomerkkejä. Ruutu oli punaisilla merkeillä, joita emme ole harjoitelleet. Lisäksi minun ja ruudun välissä oli pari parimetristä koivupuskaa, en tiedä vaikuttiko se. Koira oli aika pihalla pitkältä matkalta vielä senkin jälkeen, kun oli jo mennyt läheltä ruutuun. Parin yrityksen jälkeen onnistui myös normisuorituksena. Jos olisi ollut fiksu, olisi alussa käynyt ensin itse ruudussa ennen lähetystä. Jotenkin vain luotin koiraan, kun tämä on sen vahva liike. Koko ajan koira teki innokkaasti eikä masentunut ja itsekin olin tosi positiivinen. Ei muuta kuin lisää harjoituksia - punainen väri on in! Toisessa osiossa aloitin noudolla. Tasamaanouto oli hyvä, palkkasin taas vauhdista. Odotti hyvin käskyä ja haki vauhdilla. Jep! Luoksetulon tein ensin suorana ja vauhtipalkalla, sitten vein seisomaan ja kutsuin, mistä palkka ja vielä maasta luokse ja palkka. Olin tosi tyytyväinen vauhtiin, jopa maastatulo oli reipas. Tein pari näreen kiertoa, ensin seisautin stop-sanalla, sitten käskytin maahan. Oikein hyvin teki. Tein ruudun uudestaan ja nyt onnistui loistavasti:). Merkki oli hyvä, samoin ruutu, missä oli markkeri (mitä ei noteerannut). Tulipa hyvä mieli. Lopuksi uskalsin tehdä vielä kaukot läheltä eilisen katastrofin jälkeen. Nyt keskittyi hyvin, tosin vähän pällisteli ihmisiä ympärillä, mutta oikeasti yritti tehdä oikein. Aluksi oli tosi hyvä, mistä olisi pitänyt palkata muutenkin kuin kehumalla (tyhmä minä!!), sitten alkoi hosua, mutta lopuksi muutama hyvä siirtymä, mistä hyvä palkka. Nyt oli hyvät treenit! Koira oli innokas enkä itsekään ollut ihan huono kuin parissa jutussa... Kiitos mukavasta treeniseurasta ja kiitos Tarjalle taas tarjoamisista! Tarja muuten katsoi Rimmalle ja Megille jo BH-kokeen valmiiksi ja samoin ehdotti jälkitreenipäivää. Kuulemma pari treeniä riittää näille ja sitten voi mennä jo kokeeseen. Mahtavan helppo juttu, heh hee! 12.4.08 Tokorinki oli lupautunut pitämään kaksi toko-näytöstä Musti & Mirrin edustalla Launeella. Näytökset sujuivat hyvin, itse olin kuuluttamassa. Yleisöäkin oli reilusti ja ilahtuneita ilmeitä näkyi joka puolella. Etenkin silloin, kun tapahtui jotain huvittavaa (eli koira keksi jotain hauskaa) tai kun vaikkapa Marko palkkasi koiran näyttävästi. Mukava keikka. Kivojen näytösten jälkeen tein nopeat, surkeat treenit Launeen kentällä:( Ensin seuraamista, mikä oli aikas hyvää! Tämähän alkaa näyttääkin paremmalta treeniltä, kun alkaa muistella:) Haettiin Peten avulla oikeaa rytmiä ja todettiin, että pitää kävellä reippaammin eikä hiihdellä. Olen näköjään taas palannut siihen. Sitten ruutua, missä koira oli innokas, mutta viis veisasi oikeasta paikasta ruudussa, vaikka siellä oli markkeri - sillä oli jotenkin sellainen hälläväliä-tyyli. Kun ei saanut palkkaa, alkoi tehdä huolellisemmin. Tein läheltä eri suunnista, jotta tuli parempi mieli. Lopuksi vielä kuningasidea tehdä kaukoa - olisi voinut jättää väliin. Menin 10 askeleen päähän ja aloin käskyttää. Teki kaikki väärin. Seisomasta alas teki Markon ja joidenkin muidenkin toivomalla tavalla eli lätsähti maahan - terkkuja Markolle:) - mutta ei siis minun toivomallani tavalla hissinä. Pitäisiköhän tästä olla iloinen, hmmmm... Seisomisesta istumaan siirsi takajalat eteen ihan huolettomana. Sitten meillä menikin sukset ristiin ja olimme aika eri mieltä. Sain tekemään läheltä oikein, mutta oli aika tympääntyneen näköinen, niinkuin emäntänsäkin. Tein lopuksi vielä pari iloista merkkiä, mutta eipä se koiraa huijannut varmaan. Inhottavaa, kun itse mokaa suht hyvän treenin lopuksi. No, tästä on tie vain ylöspäin. Illalla Pete käväisi agikisaamassa Riksussa. Kaksi oikein hyvää rataa ja molemmilla radoilla takaaleikkauksessa esteen ohitus. Pete oli kuvitellut ehtivänsä valssaamaan, muttei ehtinytkään ja kaahasi koiran linjalle. Pete sanoi, että koira menee nyt niin paljon kovempaa, että hänellä on vähän vaikeuksia miettiä kaikkia kuvioita etukäteen. No, vauhti ei ole huono juttu:) 11.4.08 Löytyllä treenaamassa tokoa Arjan kanssa. Tein ensin seuraamista, mikä oli jonkinlaista, mutta ei kovin hyvässä vireessä. Sitten ruutua, missä oli löysä merkillä! Koira oli jotenkin väsynyt ja lopetin siihen pienen iloisen ruutuleikin jälkeen. Itsekin olin rankan työviikon jälkeen ihan poikki. 10.4.08 Agilitytreenit BAT-hallissa Keravalla. Timo R koutsasi. Väki teki kilpailunomaisia suorituksia tyyliin hylky ja ulos. Kolme kertaa sai vuorollaan yrittää, sitten alettiin hioa vaikeita kohtia. Pete ei saanut alkuun millään onnistumaan rataa, missä oli pari vaikeaa kohtaa ajoituksellisesti, mutta lopuksi oli oikein tyytyväinen. Loistava treeni!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivasta treeniseurasta! Meg meni varsin hienosti :) Tuosta pärskimisestä tuli mieleen, että Ronja ainakin on pärskinyt seuraamisessa jos on hieman yli-innokas ja odottaa kovasti palkkaa, eli ainakaan meillä ei ole liittynyt mielestäni epävarmuuteen.

t. Mari, Rimma ja Ronja
ps. ja eikun kalenterista katsomaan sopiva aika jälkitreeneille ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tuli mieleen, että kannattaako tosta pärskimisestä olla hirveän huolissaan? Ja varsinkin,jos sitä ei kisoissa tapahdu.Käykö Oilille 4.5 jälkipäiväksi?

t.Tarja

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos munkin puolesta hauskasta treeniseurasta. Megin meno näytti hienolta - sillä oli aivan sairaan hienot merkit! Pärskiminen voi hyvinkin olla yli-innokkuudesta johtuvaa. Vois koittaa tarkkailla, tekeekö se sitä aina seuraamisen alussa vaikka seuraaminen on keskellä treenejä vaiko vain silloin, kun treenit alkavat seuraamisella. Treeni-iloa ja tsemppiä jälkimetsään! :) :)

t. Ansu & kepukat