1.10.2008

MM-kisojen jälkitunnelmissa naanantaina

Nyt on hienot MM-kisat koettu oikein kolmen päivän voimin aamusta iltaan. Suoritukset olivat hienoja ja radat vaativia, joten mikäs siellä oli istuskellessa. Puolet katsomosta ryntäsi treenaamaan MM-kuvioita kisan jälkeen... Tuttuja nähtiin paljon ja kiva oli turista. Maanantaina olin päivän kotona, kävin syysmetsässä lenkillä ja tein ASB-lehdelle MM-yksilökisojen raportin. Illalla oli syksyn ekat "viralliset" ringin treenit Hollolassa, mistä on nyt varattu halliaikaa. Olimme tosin kentällä, kun vielä näki. Puoli kahdeksan aikaan on jo aika hämärää. Istuminen meni hienosti, ei ongelmia. Paikallamakuussa jouduin huomauttamaan, kun ei mennyt käskystä maahan. Sen jälkeen makasi hienosti hievahtamatta ja ihan iloisen näköisenä. Tein ensin häirittyä seuraamista. Tiina käskytti ja Maria naksautteli, kun näytti hyvältä eli sivuutti hyvin Arja- ja Reija-häiriköt eli teki töitä. Luoksetulon tein ensin suorana, sitten pysäytin ja Arja heitti pallon taakse. Pallo oli vain niin kevyt, että se suorastaan leijaili alas, mutta Meg teki hienosti! Vein seisomaan, kutsuin uudelleen ja käskin maahan, mikä myös oikein hyvä. Lopuksi tein ohjatun, missä palkkasin merkistä (meni taakse suoraan, vaikka kapulat olivat paikallaan - vauhti olisi saanut olla parempi, mutta mitä väliä). Sitten lähetin leikkien merkille, mistä haki oikean. Hieman kaarsi ensin keskelle, mutta sitten valitsi onneksi oikean. Todella mukavaa, kun treenit lähtivät näin kivasti käyntiin. Nyt meitä on ringissä yhdeksän ja tarkoituksena on vielä säätää toimintaa paremmaksi ensi sunnuntain kokouksessa.

Ei kommentteja: