25.10.2008

Tokoa Patoniityssä

Tokoa Patoniityssä nursilla. Tein ensin jääviä, siis ikään kuin idarissa, mutta ihan vapaamuotoisesti. Keskityin jäävistä mukaanlähtöihin. Meg teki kaiken tosi hyvin, eikä tullut mitään himmaamista esiin. Palkkasin erikseen yhden istumisen, mikä oli todella nopea ja yhden seisomisen. Muuten palkkasin otettuani koiran jäävistä mukaan ja käveltyäni muutaman askeleen. Palkkasin pari kertaa vasemmalle käännöksen jälkeen. Olin oikein tyytyväinen. Sitten tein merkkiä. Jätin koiran paikalleen ja vein kapulat. Sitten lähetin koiran merkille ihan normaalisti sivulta. Lähti oikein hyvin ja reippaasti, mistä nopea palkka. Loppuasento merkillä oli hieman vajaa, mutta siihen en nyt puuttunut, kun vauhtia treenasin. Tuota loppuasentoa pitää hioa vielä vaikka kotipihalla ihan läheltä ja käyttää naksua. Näin ei sekoitu vauhtitreenin kanssa. Harjoittelin kapulan sivulletuontia namin avulla. Nyt tuo hyvin eikä mene taakseni. Vielä tulee vähän kaarena, mutta sitä pitää alkaa tehdä niin, että palkkaan , kun tulee ilman kapulaa suoraan kohti jalkaani. Eli nami on jalassa kiinni. Kokeilen huomenna. Vielä kierrätin muutaman kerran sähkötolppaa. Nyt kiertää kovaa, vaikken puhu mitään. Tein ekan suorana ja sitten pysäytin ihan eteeni ensin ja seuraavalla kerralla vähän kauemmas. Pysähtyi todella hyvin, hyvä! Kotipihalla Pete auttoi tunnarissa. Laitettiin 15 kapulaa riviin. Ekalla kerralla meni suoraan vasempaan laitaan, mistä heti bongasi omansa ja pääsin kehumaan hurjasti. Toisella kerralla oikea kapula oli oikeassa laidassa toka vikana. Meni suoraan vasempaan reunaan ja nappasi ekan suuhunsa :(. Sitten pudotti (en ehtinyt sanoa mitään) ja etsi oman, mistä kehuin kovasti. Teimme vielä kolmannen kerran vaihtaen taas kapulat. Nyt teki oikein hyvin ja tuli laukalla takaisin. Yritän nyt nostaa sen motivaatiota tulla kovaa takaisin. Hyvät treenit! Tiistaina olin työmatkalla ja Pete kävi tekemässä poispäinkäännöksiä yms vääntöä Pennalan hallissa. Petellä on alkeiskurssi menossa jouluun asti:) Keskiviikkona teimme vähän sekä tokoa että agilitya P-HAU:n treeniryhmän lomassa. Tein jääviä ja palkkasin mukaanlähdöstä. Lisäksi tein putkileikkiä: lähetin koiran putkesta putkeen ollen itse välissä. Yht' äkkiä pysäytin ja lähetin palkaksi putkeen. Tämä oli kivaa, kiitos Mari vinkistä:)! Torstaina Petellä oli BATin treenit Ojangossa, Esa koutsasi. Hyvin oli mennyt ja Pete oli vallan ylpeä!

Ei kommentteja: