29.10.2008

Tokoilua Kausalan korvessa

Tokotreeni tiistaina Kausalan maneesissa kera Aijan, Arjan ja Tarjan. Aloitin taas käskytetyllä seuraamisella koira hihnassa. Oli ihan erilainen kuin maanantaina ja suorastaan yli-innokas. En siihen puuttunut, vaan kesken juoksuosuutta palkkasin hyvin. Tein saman ilman hihnaa eikä ollut mitään ongelmia! Koska seuraaminen oli niin hyvä, jatkoin idarilla. Palkkasin mukaanlähdöistä kulman jälkeen enkä tehnyt maahanmenoa ollenkaan. Teki oikein hyvin. Istuminen olisi saanut olla nopeampi, mutta ihan varman näköinen se oli ollut. Ohjatussa palkkasin vasta toisesta merkistä, kun eka oli jotenkin niin keskittymätön. Sitten vapaasti merkille, mistä oikean haku. Teki todella nopeasti ja toi hienosti sivulle, mistä superpalkka. Kapulat olivat tavallista leveämmällä. Luoksetulon tein ensin suorana, sitten Tarja palkkasi pallolla taakse pysähdyksestä. Ihan ok. Toisella jaksolla tein ensin ruudun. Ei lähtenyt eteen merkille, vaan lähti kohti toista, sivulla olevaa merkkiä. Siitä vähän huomautin, jonka jälkeen teki hyvin. Ei nyt asetu kunnolla merkin taakse, mutta en ole ehtinyt muistuttaa sitä läheltä. Ruutu oli hyvä ja tosi nopea. Kaukossa hypähti ensin minua kohti, sitten vissiin muisti mitä oltiin tekemässä ja pysähtyi hämillisen näköisenä. Vein takaisin ja aloitin alusta. Teki muuten ihan hyvin, mutta nyt tuli esiin vanha virhe eli takaosa siirtyi oikealle istumisesta seisomaan -liikkeessä. Tätä pitää muistaa tehdä sisällä kotona. Kiva treeni. Sain taas hyvän muistutuksen, että sanon liian nopeasti käskysanat liikkurin jälkeen. Tosi vaikeata muistaa näköjään. Ja henkäilen...

Ei kommentteja: