23.11.2008

Lumimyrskyä ja PM-tokoa

Tänään se vasta keli oli, kun ajettiin Peten ja Arjan kanssa kotiin tokon PM-kisoista. Mutta kyllä kannatti lähteä, sillä CHRISTA ja VIP voittivat PM-kultaa!! Suurensuuret onnittelut Pohjoismaiden mestaruudesta!! Megin äityli Pihka oli toinen ja Jatsi kolmas. Onnittelut myös muille suomalaisille joukkuekullasta! Tuntui, että suomalaiset olivat kyllä ihan omaa luokkaansa taidollisesti. Illalla kävimme vielä Arjan kanssa treenaamassa tokoa Renksun hallissa. Nippa nappa teillä pääsi kulkemaan myrskyn ja lumen keskellä. Mutta mitäpä sitä nyt ei tekisi hienojen PM-tokojen innoittamana. Ensin tein peruutuksia seinän vieressä. Tekee jo aika hyvin, mutta aina alkuun heittää takaosaa oikealle, kun pelkää vissiin vieläkin, että astun sen varpaille. Korjaa kyllä sivulle tulon hyvin. Sitten tein noudon palautuksia niin, että takanani viistoon vasemmalla oli tuoli. Katseli tuodessaan vähän takana olevia ihmisiä. Huomautin ja sitten teki hyvin ja nopeasti. Hyvä! Kaukossa nousi hyvin istumaan. Olin noin 8 metrin päässä. Seisomaan ei sitten noussutkaan ja kävin vähän huomauttamassa. Sen jälkeen teki taas oikein hyvin: heilutti myös häntäänsä eikä enää kuunnellut taakse. Tylsää, kun joutui sanomaan, voisi se tehdä kunnolla heti alusta asti. Tuntuu, että aina se jaksaa testata:( Teki koko lopputreenin hyvin tämän jälkeen. Hyppynoudon teki hyvin ruotsalaismetallilla, vaikka kapula kieri seinän viereen lattianlakaisukoneen viereen ja joutui sitä etsimään. Toisella kerralla onnistuin heittämään ihan lyhyen heiton ja näytti heti paljon paremmalta, kun ei ehtinyt ravata. Tunnarissa Arja vei tosi paljon kapuloita. Ekan löysi heti ja palautti aika hitaasti. Kehuin kovasti. Teimme uudelleen ja nyt joutui haistelemaan tosi kauan, ennen kuin nenä osui oikeaan. Olin tosi tyytyväinen, sillä nyt työskenteli kunnolla. Paikallaistuminen sujui hyvin, samoin paikalla makuu. Makasi hievahtamatta. Arjan poika Atte toimi liikkurina, mikä oli tosi hyvä Megille. Vielä tein tauon jälkeen kaukon aika läheltä, pisteen lähellä ihmisiä ja seuraamisen. Olin näihin oikein tyytyväinen. Lopuksi päästimme vielä koirat juoksemaan kentälle lumihankeen. Hyvät treenit! Eilen lauantaina Pete ja Meg olivat agilitytreeneissä Asikkalassa kuusi tuntia Salpa-ryhmän kanssa. Treenit veti Harjun Jari. Pete kehui harjoitukset maasta taivaaseen. Tykkäsi tosi paljon Jarin metodeista. Radat menivät suht hyvin, myös pujottelun avokulmat. Joitain ongelmia oli ollut takaaleikkauksissa.

Ei kommentteja: