11.2.2009

Tuplatreenit

Megs ja Wilma-mummo - kuin kaksi marjaa:) Eilen päivällä treenasimme Eevan ja Ytyn kanssa Pennalan hallissa. Tein vain vauhtitreenit eilisen jälkeen. Lisäksi illalla on vielä maneesitreenit Asikkalassa, missä tulen ottamaan kokonaisuuksia. Aloitin pisteellä. Tein putken kautta pari kertaa eli suoraan mutkaputkesta pisteelle. Teki oikein hyvin ja vauhdikkaasti. Sitten sivulta Eevan käskyttäessä. Meni oikein reippaasti, mistä kehut ja narupallo palkaksi. Eeva kommentoi, että koira lähti hänen käskystään, joten tein uudelleen ja kun pysyi hyvin, palkkasin suoraan sivulta palloon. Muutaman kerran tein pysähtymisen putkitreenissä ja mielestäni oli hyvä. Se on jotenkin energisemmän näköinen tuolla käsimerkkipysäytyksellä kuin äänellä. Seuraamisessa keuli nyt vähän ja poikitti takaa. Korjasin vähän kädellä, mutta isommin en puuttunut, kun on tehnyt seuraamista niin vähän ja pallo oikeassa taskussa houkutteli. Pari pätkää saatiin menemään hyvin, mistä palkka (tietty oikeasta taskusta, tyhmä minä). Lopuksi yksi jäävä eli istuminen ja vähän kaukoja läheltä. Molemmat istu-seiso hyvin! Siirsi etujalkoja vähän eteen siis. Loppuleikkinä pari pentupuomia, jäin itse taakse. Meni tosi kovaa ja hienot kontaktit! Käveltiin vielä mukava lenkki maston kautta, summamutikassa löytyi uusi polku. Kamera jäi autoon:(. Laitan siis oheen eilisiä kuvia. Kiva oli nähdä Eevaa ja Ytyä, jolla on ihan mahtava asenne tekemiseen. Se on yritteliäs ja keskittyy vain Eevaan. Jotenkin se on niin vilpitön ja kiltti ja taitava! Ja ytyä löytyy... Huruosasto eli Wilma ja Leevi nauttivat edellispäivänä lenkistä Illalla kävimme vielä Asikkalan maneesissa Arjan ja Zacin, Marian ja Yoyon sekä Markon ja Flun kanssa. Aloitin ruudulla. Vein Megin merkille ja Arjan käskytti. Palkkasin kun ei reagoinut käskytykseen. Sitten ruutuun, missä paikka oli oikea. Palkkasin, vein takaisin ruutuun ja tein Arjan käskyttäessä loppuosan. Kehuin kun pysyi hievahtamatta käskytyksen. Sivulletulo hyvä, nami oli kädessä. Lopuksi vielä ruudun merkki, minkä teki hyvin. Olen nyt tehnyt näin päin. Ensin ruutu merkiltä, sitten merkki, mistä palkka. Yritän nostaa merkin arvoa koko ajan. Luoksetulo ensin suorana. Tuli tosi kovaa. Sitten normipysäytys kättä nostamalla. Ei ollut kauhean hyvä, mutta pysähtyi kuitenkin. Täytyy tehdä kaukana pysähdyksiä vain lisää vaikka putken kautta, mutta ei liikkeenä. Nyt olen pysäytellyt aika lähellä itseäni. Laitoin vielä koiran seisomaan ja kutsuin siitä, mistä vauhtipalkka, sama maahanmenon kanssa. Ei tullut kovin kovaa, joten näitä myös lisää, jotta muistaa taas. Toisessa erässä aloitin idarilla, Maria käskytti. Idari tuntui hyvältä, tosin pohja oli aika möykkyinen ja hankala kävellä ja koira mielestäni ennakoi ekan mukaantulon seisomisesta. Arja kommentoi, että jäävät ja kulmat olivat hyviä. Tosi hyvä juttu. Sitten tein ohjatun niin, että Maria vei kapulat ja itse vein koiran merkille. Ei ennakoinut käskytyksestä. Haki hienosti oikean ja tuli reippaasti sivulle. Tein vielä merkin käskytettynä. Lopuksi tein vielä kaukon normimatkalta ekaa kertaa. Maasta istumaan oli oikein hyvä. Istu-seiso sen sijaan siirtyi oikein kunnolla taakse hop-käskyllä:) Auts. Loppuosa hyvin, tosin seiso-maahan ei mennyt hissinä. Istumiset teki oikein hyvin taaksepäin. Tein vielä pari kertaa istu-seiso, nyt aika hyvin. Marko ei antanut positiivista palautetta uudesta hop-ideastani ja totesi ihan oikein koko etujalkojen eteen siirtämisen olevan epälooginen koiralle, mutta katsotaan:)) On minulla varalla vielä ylös-käskykin, jossa koira siirtää takajalat taakse. Lopuksi tehtiin vielä paikallamakuu, Arja käskytti. Olin keskimmäisenä. Meg kuunteli mahtavasti eikä ennakoinut eikä kuunnellut Marian ja Markon käskytyksiä. Paikallamakuun teki kerrankin ihan oikein. Arja sanoi, että se oli ollut koko ajan kovasti alertti. Ei ollut myöskään siirtynyt lonkalle, hurraa! Samoin kuunteli ylösnousukäskyt tarkasti, ei ennakoinut. Teimme vielä kierroksen käskytyksiä, ei virheitä. Kokonaisuudessaan olin erittäin tyytyväinen. Kaksi treeniä päivässä ja teki noin hyvin. Tänään sillä on ansaittu vapaapäivä. Kävin itse aamulla uimassa, oli tosi mukavaa. Miten silmät voivat olla noin pyöreät?

Ei kommentteja: