1.3.2009

Viikonloppuna treeniä ja susien puhinaa

-
Päivällä kävimme Maikun ja Karkin kanssa pienellä lenkillä Pennalassa. Meidän piti juoksuttaa koiria pitkällä peltotiellä, mutta Karkkipa ei suostunut moiseen tyhmään hommaan:) Meg sen sijaan juoksi meidän väliä moneen kertaan ja sai kunnon liikuntasatsin. Menimme halliin tokottelemaan. Tein taas vauhtinoutoja putken kautta eli kun koira tulee putkesta se nappaa kapulan vauhdissa mukaan. Teki ihan hyvin. Kaukoja tein myös. Pieni eteentulo näkyy aina ekassa siirtymässä maasta seisomaan, mutta kuitenkin muuten aika hyvin. Tein tosi pitkältä matkalta ja i-s Hop-käskyllä oli epävarma. Lähempää onnistuu hyvin. Lisää vain toistoja. Tein vielä nostoja tunnarikapulalla. Muutaman kerran teki hyvin ja sitten alkoi taas sohlaamaan eli yritti ottaa suoraan kulmureihin ettei vain suu osuisi hiekkaan. Sinänsä ymmärrettävää, mutta kun niin ei oikein voi tehdä. Kielsin värkkäilemästä ja sen jälkeen meni vain pitkälleen maahan eikä tehnyt mitään. Sen jälkeen oltiin ihan napit vastakkain. Otin pian kapulan käteen, mistä koira otti sen ja pääsin palkkaamaan. Sen jälkeen otti myös maasta ihan hyvin monta kertaa. Tein lopuksi vielä muutaman pentupuomin, mitkä teki hyvin. Jäin itse taakse.
Illalla kävimme vielä hallilla, koska aiempi treeni jäi niin kaivamaan mieltä. Tein vauhtinoutoja ja nappasi jokaikisen tosi hyvin ja palautti vauhdilla sekä keskikokoisen metallin ja tunnarikapulan. Tulipa hyvä mieli. Kauko onnistui hyvin noin 10 metristä, oli kovasti tarkkaavainen. Hieman tulee eteen m-s, siis yksi takatassu siirtyy eteen. Hop-käsky toimi hyvin. Ruutu onnistui myös, samoin putken kautta luoksetulon pysähdykset. Lauantaina olin illalla hallilla ja treenasin lyhyesti. Seurana oli vieraamme Tuija. Tein kapulan nostoja ja vauhtinoutoja sekä pysähdyksiä putken kautta. Kaikki olivat ok. Treenin jälkeen lähdimme kävelylle maston kautta. Alkoi olla jo hämärää ja otsalamppu oli tarpeen. Kerroimme toisillemme juttuja susista ja karhuista ja ihastelimme pientä kuun sirppiä. Loppuosalla lenkkiä alkoi pöllö huhuilla ja se tietysti kuulosti ihan sudelta:) Lisäksi Meg kulki jännästi häntä alhaalla ja tiiraili metsään jotenkin epävarman näköisenä. Se haisteli myös joitain jälkiä ja seurasi niitä vähän matkaa. Hui, meitä pelotti...
Ninan paijaus teki vaikutuksen Megulaan

Ei kommentteja: