6.5.2009

Ihan hulvatonta

Maanantaina oli ringin treenit Hollolassa. Tein pienen pätkän seuraamista ja ruudun, metallin sekä lyhyeltä matkalta kaukon. Suht ok teki kaikki. Lisäksi kokeiltiin pk-puolen A-estettä niin että autoin sivulta. Hyvin Meg hiffasi asian eikä ollut mitään ihmeellistä esteellä kapulankaan kanssa, kunhan ensin keksi että pitää tulla aan kautta takaisinkin. Treenien lopuksi kävimme lenkillä Vuokon, Selman ja Sigman kanssa Pirunpesällä ja katselimme vielä jälkikisan tottisosuutta. Eilen tiistaina ajelimme sitten Padasjoelle toko-cupin kisaan. Jo menomatkalla oli ihan hervotonta, kun Arja bongasi tien laidasta kirurgin:)))! Siitä se hekotus meillä väsyneillä alkoi eikä loppunut ennen kuin kotona myöhään. Turha sanoakaan, että kisa meni ihan harakoille. Molemmat koiratkin olivat jotenkin ihan poissa tolaltaan ja ihan yli-innokkaita - mieliala selvästi tarttui niihin. Seuraaminen oli hyvä, samoin idari mielestäni. Sellaista alerttia ja aika täsmällistä. Hiukan osui jalkaan jossain kohtaa, kun oli niin yritteliäs. Kaikki kuvat Arja - Luoksetuloonkin olin tyytyväinen, koska vauhti oli edelleen hyvä ja jäävätkin onnistuivat jotenkuten. Autoin vähän kädellä. Yhtään ei juuri ole ehditty näitä harjoitella leirin jälkeen, kun olen ollut reissussa. Meg ei löytänyt ruudun merkkiä, vaikka se oli ihan tuttu tötterö. Se ei mennyt ruutuunkaan, vaan siihen keskiväliin jonkin ruohotupsun luo... Kun sain sen merkille, lähti kovaa ruutuun ja meni yli. Apua. Nyt kuitenkin sain sen korjattua ruutu-käskyllä, jolloin siirtyi keskelle. Hyvä. Loppuosa ok - paitsi että liikkeen jälkeen ihan villinä näpsäisi minua reiteen. Koiralla oli ihan hurja katsekin, huuuu. Arjalla oli hauskaa ja hän lupasi hakea kirurgin paikalle, kun tiesi mistä pellonlaidalta sellainen löytyy. Voi hyvä ihme... - - - Ohjatussa meni merkille oikein mukavasti, lähti kohti vasenta kapulaa ja yht'äkkiä kaartoikin keskimmäiselle. Tein uudelleen ja nyt oli ok, mistä palkka. - - Tuon fiaskon jälkeen metalli tuntui suorastaan ruhtinaalliselta, vaikkei mikään super ollutkaan. Haki ja nappasi keskikokoisen ihan reippaasti ja tuli jonkinlaisella laukalla takaisin. . - Sitten olin kovasti alkamassa kaukoa ja Arja kuoli nauruun tuoliinsa, kun liikkuri toikin tunnarikapulan. Tunari sujui sinänsä ihan hyvin, mutta koira liikutteli kapulaa suussaan... Tässä vaiheessa Arja oli jo pudonnut tuolista.. - - Mutta kauko oli hyvä! Teki oikein reippaasti ja vasta vikassa s-m meni vähän taakse, kun teki hissinä. Päästettiin koirat vielä lopuksi irrottelemaan ja ne olivat ihan kahjoja. Joten energiaa riitti koko illaksi parin viikon edestä. Sitten lähdettiin yrittämään kotia kohti riikinkukkojen huudellessa. - - - - Kiitos Arja kuvista ja ihan huippuhauskasta illasta - kyllä naurun täytyy pidentää ikää! Pete tosiaan jo mietti, voiko meitä enää päästää kahdestaan minnekään. Joka kerta sama juttu, kun hekotus alkaa ei siitä tule loppua kotonakaan, hehehohhhehehehohhhheee! Tänään sitten täytyi mennä palauttelemaan koiraa ruotuun. Olimme Löytyllä Arjan, Marian ja Markon kanssa. Tein Flun kanssa yhtäaikaa, mikä oli vaikeaa! Näitä häiriötreenejä on PAKKO päästä tekemään paljon ennen SM-kisoja, niin paljon Flukin vaikutti koiran keskittymiseen. Kaukoissa jumitti ihan kokonaan ekassa siirtymässä. Katsoi kyllä minua, mutta kuunteli vain taakse:( Luoksetulokin oli vaikea ja siinä jouduin vähän huomauttamaan myös. Nyt ei edes tullut ekalla, kun en ollut tyytyväinen pysähdyksiin. Ohjattu oli oikein hyvä, mutta ruudussa meni taas yli. Sitten oli ok. Voi kammotus.

Ei kommentteja: