27.12.2011

Jouluiloa

Jouluaattoaamuna kävimme kunnon lenkillä Maikun ja Arin kanssa, puuron ja glögin (hik:) jälkeen. Muutoin päivä meni vieraillessa ja syödessä…  Siis tosi kiva päivä.



Joulupäivän aamuna käytiin Eevan, Ytyn ja Nootin sekä Lauran ja Ässän kanssa treenaamassa Hollolan hallilla. Oli kiva pakkaskeli aamupäivällä, kirkasta ja aurinkoista.

Meg teki ruudut ulkona kentällä, kun halli oli vielä varattuna. Lunta oli vähän ja pohja oli ihan ok. Eka ruutu oli superhieno, samoin eri paikkaan vaihdettu toinen - muut vielä seisoivat ihan ruudun takana. Kumpikin ihan taakse. Lisäksi vielä merkitkin olivat innokkaat ja koira oikein loikki matkalla.
Hallissa teimme seuruuta, poikitti kuulemma ulos.Vähän töni myös. 
Kapulat haki hyvin, ei pyörittänyt.

Zip teki vähän kuuntelutreeniä, ruudun, kaukoja ja seuruuta. Seuruuseen olen oikein tyytyväinen nyt. Pitää kontaktin eikä sählää.

Lopuksi vielä pieni lenkki Lauran ja Peten kanssa. Tekipä hyvää vähän ulkoilla ennen perinteistä joulumässyttelyä. Illalla Eeva ja Roope tulivat kylään ja pääsimme lähemmin ihastelemaan Nooti-shelttiä, joka olikin aivan ihana tyyppi.

Tapaninpäivänä treenattiin Peten hallilla Porvoossa. Tein Megin kanssa kisanomaisen. Tesu liikkuroi.

Meg

Seuruu oli aika huonoa, sillä lähes kaikki perusasennot olivat vinoja. Ei siis tehnyt kunnolla töitä. Ei töninyt kuitenkaan eikä tainnut poikittaakaan.
Tunnari tehtiin n 13 metrin päähän, kapuloita oli normi määrä. Hyvin etsi ja otti heti omansa. Laukalla takaisin.
Ohjatun merkki oli oikein hyvä, mistä palkkasin. Uusittuna kun lähetin, mennä lompsotteli jostain syystä, joten kutsuin pois. Nyt hyvin, mistä pääsi hakemaan. Siisti palautus.
Ruudun merkki oli myös hyvä. Ruudussa meni keskiosaan, missä peruutteli oikeaan paikkaan, kun en sanonut mitään. Olin tyytyväinen, kun oli yritteliäs. Ruutu oli tehty aika lähelle seiniä, joten oli vaikea. Hyvä loppuosa. Tein vielä uusittuna ja nyt juoksi ihan taakse, mistä kävin palkkaamassa ensin namilla ja sitten vielä lelulla. Loppuun yksi merkki pitkällä matkalla. Oli tosi hyvä.
Paikallaolot olivat virheettömät. No joo, kääntyi katsomaan liikkuri-Peteä, mistä huomautin piilosta.

Treeni oli hyvä, mutta ihan tyytyväinen en ollut itseeni. Tuntui tosi jäykältä ja vähän kiukkuiselta, vaikka haluaisin olla rento ja huoleton, koska korjaan kaikki mokat joka tapauksessa. Tämä oli hyvä harjoitus, koska tuota asiaa pitää pohtia. Ei kai koira voi olla parhaimmillaan, jos itse en anna sille tilaisuutta? Nyt on mietittävä tuota omaa viretilaa kovasti.

Zip

Ansu liikkuroi. 
Ensin tein jääviä. Stoppaaminen ja istuminen olivat aika lailla sekaisin, kun teimme liikkeessä. Saatiin pari onnistunuttakin sentään. Täytyy jatkossa, kun tekee zetaa, kertoa aina eka liike. Helpottaa aika paljon. 
Seuruu on kuulemma paremman näköistä nyt. Teimme paljon siirtymiä käynnistä hitaaseen, juoksusta hitaaseen jne ja teki tosi hyvin. Takaosa oli ihan ruodussa eikä teputellut mihin sattui. Hyvä!
Tunnari tehtiin kaksi kertaa. Ensin läheltä kisanomaisesti, mutta kapuloita oli 10. Sitten toistettuna eri suunnasta sama juttu. Menee siististi kapuloille, mutta sen jälkeen menee hassusti rivin toiseen päähän ja sitten vasta aloittaa etsimisen. Hyvin etsi molemmat kerrat ja otti heti oman. Tähän en nyt puutu, hyvä kun oli siisti. Vähän tahtoo kapulaa edelleen purra. Ei liikuta, mutta kuulen kun kiristää otetta.
Ruudun merkki jäi vähän vajaaksi (ei siis ollut ihan kohtisuora), korjasin tuplakäskyllä. Toistettuna oli parempi. Ruutu oli hieno, ihan takaosaan.
Lopuksi kuuntelutreeniä merkillä, kapulalla, ruudulla, kaukoilla jne. Zip oli hyvä, mutta itse olin liian nopea. Koira ei kuitenkaan huudellut eikä vinkunut eikä hermostunut yhtään. Juttelin muidenkin kanssa tästä kaavojen rikkomisesta (jotta ei tulisi niin helposti ääntä) ja hekin pitivät sitä hyvänä ideana. Jatkan siis tällä tiellä, mutta alan tehdä myös kisanomaista enemmän. Kuten Meginkin kanssa. Alan tehdä muutaman liikkeen ilman palkkaa joka kerta. Loppupalkka on kehän ulkopuolella. Iso sellainen.
Olohuonetreenit kutsuvat myös: Meg seuruupätkät, siinä käännökset, kaukot ja paikallaolot ja Zip samat sekä jäävät. Onneksi saimme matot takaisin pesulasta:)

Oli kivat treenit, kiitos Riitta ja muut!

Tänään Pete teki agia molempien kanssa sekä aamulla ja illalla pitkät lenkit. Megin aiheena olivat käännökset ja kontaktit ja Zipulla mm kepit. Meg ei meinaa millään koota itseään ja kääntyä ahtaasti, vaan vetäisee tosi helposti kurvit pitkiksi. No, lisää treeniä vaan!



Koirat nauttivat Eeron rapsuttelusta juuri ennen joulupukin tuloa

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyi sua Lahden kotka...rennompaa meininkiä siellä...tää harrastaminen on kuitenkin ensi sijassa kivaa...TOIVOTTAVASTI!

t.Tarja