3.2.2013

Anteeks...

-
No niin, nyt on neljä karsintakisaa plakkarissa. 

Tällä viikolla olemme treenanneet neljä kertaa, joista tärkein oli keskiviikkona Ojangossa. Ajelin sinne Ziipun kanssa kaameassa kelissä kymmeneksi illalla ja tulimme kotiin puoli yhdeltä yöllä... Mutta kyllä kannatti, sillä teimme Zipulle Christan kanssa hyvät treenit. 


Tunnarissa teimme Zipulle vähän haastetta. Ensin rivi, missä kapula oli laitimmaisena oikealla pujottelukeppien ekan kepin vieressä. Zip haisteli riviä ja nappasi pokkana viimeisen ihan varman näköisenä. Varmaan tuumasi, että kun ei kerran aiemmin tullut vastaan eikä muita näy, on sen oltava tämä. Oli vähän ällistynyt, kun puutuimme sen touhuun. Lähetin jatkamaan etsintää ja nyt oli tarkka ja löysi omansa. Kapula laitettiin seuraavaksi seuraavaan pujotteluväliin. Taas mokasi ja otti väärän siitä, missä oli ollut oma viimeksi. Tämän jälkeen alkoi skarpata hyvin eikä tainnut enää mokailla, kun kapulat olivat rivissä. 
Sitten Christa laittoi kapulat ympyrälle ja istui itse keskellä. Zip meni aika tarkkana ja nappasi omansa Christan edestä. Sitten oma kapula olikin yhtä edempänä ja Zip otti väärän eli sen, missä oli aiemmin ollut oma. 

Sillä on vähän hätä eikä malta tehdä kunnolla haistelua, kyllä se nyt nähtiin. Treeneissä on hyvin selvinnyt normeista, mutta kyllä näitä hankalia on nyt syytä tehdä. Teinkin näitä vielä loppuviikosta. Ensin helppo seuraavana päivänä ja sitten myös vaikeampia parina seuraavana kertana. Hankalammissa mokasi joka kerta kerran, mutta ei toistamiseen. Olin todella tyytyväinen siihen, miten se vastasi treeniin tässä. 


Ohjatussa teimme myös suuntia niin, että kapula oli joko ihan seinän vieressä tai sitten esim agipuomin alasmenon takana, jolloin koira ei sitä heti nähnyt. Näissä mokasi monesti, mutta paransi tässäkin. Zip vain tykkää juosta eikä niin malta pohtia. Oli kuitenkin ihan hiljaa eikä lähtenyt sentään vastakkaiseen suuntaan. Erittäin hyödyllinen treeni, kiitos Christa avusta!!


Sunnuntai


Kisa pidettiin Hyvinkään hallissa kahdessa kehässä. Tuomarina ykköskehässä oli Pernilla Tallberg (ruutu, metsku ja seuruu) ja kakkoskehässä Ralf Björklund (kauko, ohjattu, zeta, luoksetulo ja tunnari). Kokeesta sai myös kirjallisen arvostelun. 





ZIP 

Tein hyvän valmistautumisen ja olin aika pätevänä koiralle ennen kehää eli vaadin pitämään kontaktin. Koira tuntui tosi mukavalta enkä jännittänyt nyt lähes ollenkaan vaan oli hyvä fiilis mennä kehään. 


Ruutu - 10

Tämä oli mahtava. Vauhti ja tarkkuus olivat molemmat kohdallaan. Pernilla sanoi, että liike oli täydellinen hänen mielestään. Niin minunkin, jee! 
Kommentit: Wow! 

Metalli - 9

Ok oli, hyvin kuunteli ja odotti. 
Vino pa taakse

Seuruu - 8,5 

Tämä tuntui ihan mukavalta, mutta videolta näkyy, että rytmi on normikäynnissä tosi vaikea löytää enkä saa koiraa ravaamaan, kun matkat ovat lyhyitä. Etupää ravaa ja takapää könkkää. Tämä pitää saada kuntoon jotenkin, ideoita? Lisäksi jäi parissa käännöksessä vähän taakse. 
Vähän levottomat askelsiirtymät. Koiran seuruuasento voisi olla ryhdikkäämpi. 

Kauko - 6

Tätä en kehtaa kirjoittaa. Tai ehkä on pakko. Menin kehään vähän soitellen enkä keskittynyt, kun ajattelin, että teen mitä taulussa lukee. No, ensin hyvin  seisomaan, sitten istumaan (hyvin taakse!) ja sitten maahan. Mitä, pitikin olla seisomaan takaisin! Ihan pelästyin ja käskin ylös. Kaikkein hauskinta on, että sitä ennen pyysin anteeksi. En tiedä, keneltä (ehkä koiralta:)) enkä tiedä, miten ehdin, mutta niin tein. Sitten jatkettiin jotenkuten loppuun asti. Vieläkin kuulen liikkeen jälkeen, miten Jessica huutaa että "koeta nyt, zeta on vielä tulossa" jne. Muitakin iloisia hihkaisuja kuului. Näin myös nyrkinheristelyä ja naamanvääntöjä. Varmasti kaikki tunsivat myötähäpeää minun takiani. Apua!:)) Ja koira teki niin hyvin - siis ANTEEKSI Zip!
Ylimääräinen käsky. Koira ei pysy yhdessä asennossa. 

Ohjattu - 9,5
Tässä hyvin merkille ja kapulalle, mutta ei tahtonut saada kapulaa kunnolla suuhun ja sähläsi. Olisi pitänyt ottaa pisteitä pois. Lisäksi oli ehkä vino pa. Tämäkin pitää laittaa kuntoon, ei ole ensimmäinen kerta. 
Huolimaton kun ottaa esineen. 

Zeta - 9

Järkkä oli seiso, maahan ja istu. Muuten ok, mutta molemmat ekat jäävät olivat vähän vinot.
S vähän vino, M vino

Luoksetulo - 9

Tähän olin tosi tyytyväinen, mutta videolta näkyy, että ehkä ennakoi maasta sivulle. Pidin siinä vähän taukoa, ainakin ajattelin pitäväni. 
Vähän ennakoi maasta luoksetulon. 

Tunnari - 9

Meni varovaisemmin kuin viimeksi kapuloille. Kiersi taakse ja osui heti omaansa, mutta jatkoi matkaa ja palasi takaisin. Näytti vähän hätäiseltä ja osui ehkä johonkin kapulaan, mutta toi omansa. Huh. 
Siirtelee

Paikalla istuminen - 9,5

Kerran siirsi

Paikalla makuu - 10

Oli mennyt lonkalle, vaivihkaa kuulemma.

Pisteitä saimme 283,5 ja niillä olimme peräti kolmas tuosta kaukon töppäilystä huolimatta. Aijai, hävisimme siinä aika paljon pisteitä. 

Olin kuitenkin ihan hurjan tyytyväinen koiraan ja ajattelen, että mieluimmin näin päin. Enemmän harmittaisi, jos koiran vireessä tai motivaatiossa olisi ongelmia - oman pään hataruuden vielä kestää :) 
Tosin: Olisin toivonut, että meidät olisi valittu esim "kauden lupaukseksi" tai "kauden ilonaiheeksi", mutta nyt minut ehkä valitaan "kauden mokailijaksi" tms. Onneksi edelleen naurattaa. 






MEG


Pete ja Meg starttasivat alkupäässä. 


Ruutu - 7

Aika hyvä merkki. Ruutuunkin hyvin, mutta siellä Pete ei sanonutkaan mitään, jolloin Meg kääntyi ympäri ja painui maahan. Petellekin siis tulee oikosulkuja:) Oli kuulemma miettinyt, että huutaa sitten varmasti vasta, kun on tarpeeksi takana, mutta Meg on siihen liian viisas ja tekee ihan itse kaiken. 
Ennakoi ruudussa, loppuseuruu voisi olla parempi. 

Metalli - 9

Hyvä nouto Megille, vähän tahmea lopussa. 
Sivulletulo voisi olla nopeampi. 

Seuruu - 8

Tämä näytti paremmalta kuin aiemmin kisoissa, vaikkakin pari kertaa vilkuili muualle. Lisäksi mielestäni pari perusasentoa olivat vinoja etenkin siirtymissä. Pete sanoi, että seuruu tuntui hyvältä. 
Askelsiirrot, kontakti välillä katkeilee, ei tasainen

Kaukot - 8,5

Tämä oli myös aika hyvä, tosin ihan eivät takajalat pysyneet paikallaan.
Vinoutta. Liikkuu vähän. 

Ohjattu - 8

Ihan ok muuten, mutta pyöritteli kapulaa takaisin tullessaan. En tiedä, missä ennakoi, en ehkä nähnyt. 
Pureskelee, vartaloapu, ennakointi

Zeta - 7

Ei istunut viimeisellä suoralla.

Luoksetulo - 9

Ihan hyvä luoksetulo Megille. Laukkasi välit, joskin osaksi nihkeästi ja teki ok-stopit. 
Vauhti vaihtelee.

Tunnari - 10

Aika epäsiististi meni kapuloille, mutta hyvin nappasi heti omansa. Laukkasi jopa takaisinpäin.

Paikalla istuminen - 9,5

Jättö aavistuksen levoton. 

Paikalla makuu - 9

Oli katsellut minua ajoittain.
Pientä epätarkkuutta. 

Pete ja Meg saivat ykkösen pistein 270,5 ja olivat sijalla 10. Hienoa!





Kiitos mukavasta päivästä kaikille! Onnea voittajille eli Ninalle ja Ässälle (289 p) ja kakkosille Annelle ja Rikalle (285 p)!! Onnea myös HOT:n Lauralle ja Ässälle kisan kuutostilasta! 


HOT oli muutenkin menestyksekäs kisajärjestelyjen suhteen. Mm osallistujat saivat puolen kilon näytepussit haluamaansa Acana/Orijen-ruokaa, tarjolla oli karkkia ja mahtava puffa laskiaispullineen. Aikataulu oli sutjakka eikä oikeastaan yhtään tarvinnut odotella kehien välillä.  


Hyvä HOT! 

Erityiskiitos sponsorillemme, eläinlääkäriasema Vethausille! Siellä Zipukin hoidettiin syksyllä, eläinsairaalassa Hattulassa. Suosittelen! 






5 kommenttia:

Senni kirjoitti...

Wau! Teillä meni hurjan hienosti sun mokasta huolimatta, paljon onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Voi Oili!Sä olet kyllä niin ihana. Nyt sä olet mokannut jo seuraavienkin vuosien edestä ;)
Seuraava karsintaturnee menee sitten loistavasti!
Onnea hienosta tuloksesta, kaikesta huolimatta :D
Zip on hieno!

-Katja

Anonyymi kirjoitti...

Oili, kyllä te olette kauden lupauksia ja ilonaiheita! Onnea vielä hienosta suorituksesta!!

t. Riikka

Ann-Kristiina,Strumpan,Nisse ja Greta kirjoitti...

On katsonut teidän kilpailu filmejä Youtubin kaute.Olis hauska tiedä milloin te ollet oppittellot /koulutettu ne erit momenttit!

Minä elään ruotsisa,että minun soumen kirjottaminen ei olle niin hyvä!

http://rohkeakoiran.blogspot.fi/

Tesu kirjoitti...

Hurjasti onnea molemmille tätäkin kautta!