27.7.2018

MM-kisamatka ja muita ajatuksia



Tänäkin vuonna saimme kunnian edustaa Suomea tokon MM-kisoissa. Viime vuonna jo ajattelin, että nyt olisi hyvä lopettaa koiran ollessa 8-vuotias. Yllättävän hyvin menneiden PM-kisojen jälkeen (emme pystyneet treenaamaan juuri yhtään itselleni sattuneen tapaturman takia) aloin kuitenkin miettiä, että voisimme kyllä vielä jatkaa. Koira oli hyvässä kunnossa ja innokas tekemään töitä, kuten aina. Lähdimme siis vielä mukaan. 


Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Nouseva suunta karsintakiertueella

Karsinnat alkoivat huonosti Kuopiosta. Olin sairastanut viikkotolkulla mm influenssaa ja olin niin huonossa hapessa, etten vain jaksanut lähteä ajamaan sinne. Kisa oli kuitenkin pakollinen, joten jos joukkueeseen mieli, oli paikalle könyttävä. Menin bussilla Jyväskylään, mistä sain kyydin majoitukseen ja kisapaikalle. Otin vielä mielenhäiriössä Trixinkin mukaan juoksuisen Zipun lisäksi ja onnettaren avustuksella ne saivat vielä lähekkäiset starttinumerot. Turnee ei alkanut hyvin, sillä Zip oli aika kamala ja ansaittu sijoitus oli 15. Trix ei myöskään loistanut (ainakin kaksi nollaa), joten fiilis kotimatkalla oli korkealla. Olin suorastaan ihan rikki. Kroppa oli väsynyt ja mieli maassa. Huh.

Seuraaviin karsintoihin oli onneksi vielä aikaa ja sain Zipun moodia käännettyä paremmaksi, samalla kun itse pikkuhiljaa tervehdyin ja jaksoin treenatakin. Loput karsinnat menivät keskimäärin sijalla 4-5 (jossain taidettiin olla kolmas) eli ihan perinteiseen, zipmäiseen tapaan. Loppupisteissä taisimme olla viidentenä, joten kaikennäköistä tulosta mahtui joukkoon.

Omituista valmistautumista

Tämän vuoden valmistautuminen MM-kisareissuun oli vähän outo. Olin varannut ihan liikaa töitä ja muuta puuhaa kisaa edeltävälle kuukaudelle. Olin pitkiä aikoja poissa ja harjoitteluun tuli taukoja. Treenit jäivät hajanaisiksi enkä saanut koirasta oikein mitään otetta. Ihan kuin olisi aloittanut alusta joka kerta. Monesti olin niin väsynyt, etten muistanut oikeita käskyjä enkä sitä, mitä oli tapahtunut edellisessä treenissä. Onneksi treenikaverit muistuttelivat joistain jutuista. Tunsin itseni kyllä aika ääliöksi. Treenasin etupäässä yksin, koska olin muiden treeniaikaan töissä. Pääsin mukaan vain kahteen joukkuetreeniin ja vain yhteen pieneen kehätreeniin. Zip valitettavasti oli päässyt oikein kivaan vireeseen mielestään. Se puuhasteli ihan omia kuvioitaan ja joissain treeneissä ei mennyt kerta kaikkiaan mikään hyvin. Toisinaan taas sujui paremmin. Monet rauhoittelivat minua sanomalla, että Zip kyllä osaa, ei se tarvitse niin paljon treenausta. Ja siinäpä se vaara piileekin. Zip todella mielestään osaa ja se tekee asiat hankaliksi. Kun tietää asiat, ei tarvitse kuunnella. Edustustehtävissä haluan aina tehdä asiat hyvin ja siksi kummallinen valmistautuminen vähän ahdisti. Onneksi saimme kuitenkin olla terveinä! 

Kuvat Marianne Forsell


Matkalla jonnekin

Samoin

Punainen ruutu löytyi puiden keskeltä pikku pikku avuilla

Tötsätkin kaatuivat, mutta se ei haitannut Zipua


Treenien jälkeen vesileikkejä


Lopuksi poseeraus matkakumppani Lahjan kanssa


Hollannin hobitti-talo ja muuta mukavaa

Hollannin matkalle kuitenkin lähdettiin. Lennot menivät hyvin ja joukkueen koirat saatiin hyvissä voimissa Amsterdamiin. Menimme kaikki paikalle tiistaina, sillä keskiviikko oli jo treenipäivä.

Maskotit reippaina kentällä

Pete miettii, miten tämä kaikki saadaan mahtumaan vuokra-Skodaan.
Mahtui ne!

Tänä vuonna joukkuelaiset joutuivat varaamaan kukin oman majoituksen kuka mistäkin, koska ennalta varattuun hotelliin ei saanutkaan viedä koiria. Hollannissa hotellit ja muut majoituspaikat suhtautuvat aika nihkeästi koiravieraisiin ja rajoittavat koirien määrän esimerkiksi yhteen per huone. Lisäksi ne perivät koirista aika isot lisämaksut. Onnistuimme saamaan edullisen majoituksen Airbnb:n kautta Ermelosta. Talo oli kuin sadusta, aivan ihana. Siinä oli kaksi makuuhuonetta, joten seuraksemme lähteneet Marianne ja Lahja majoittuivat myös mukavasti. Matkaa kisapaikalle oli noin varttitunti ja reilu tunti Amsterdamiin. Uimarantoja ei ollut ihan lähellä, mutta rannalle löydettiin silti.


Olkikatto ja kaikki, sisältäkin ihan nappisuoritus!

Nam, Ermelossa oli ihana jätskipaikka

Lahja viilentyy

Zip ja takapiru




Matka oli aiemmista vuosista poiketen lähes kokonaan omakustanteinen, joten Suomen edustamistehtävään piti varautua myös rahallisesti. Matkustaminen on kallista, sillä lentoliput koiramaksuineen, vuokra-auto, majoitus ja ruokailut koettelevat kukkaron kestävyyttä todella paljon. Lisäksi tulee muita kuluja kuten koiran ennalta tarvittava lääkitys (ekinokokkoosi, leptospira yms) ja terveystarkastus.

Ihana pohja kisapaikassa

Kisapaikka oli hieno: suuri hevosurheilukeskus, jossa oli loistava kuitupohja kentällä, hienot harjoittelualueet, hyvä katsomo, hyvä ravintola ja erinomaiset maastot lenkkeilyyn. Autotkin sai suhteellisen lähelle ja tavarat sai purkaa lähes katsomon vieressä. Saimme koirille hyvät paikat katsomon yläpuolelta, suojaan sateelta ja tuulelta. Ermelossa nimittäin oli todella kylmä ja lisäksi ainakin perjantaina saatiin rankkasadetta ja kovaa tuulta. Osa kisaajista oli varautunut helteeseen ja he todella palelivat alkupäivät. Itsekin käytin Zipun kasteltavaa hellelointa koiran lämmittämiseen. Ja pitkiä kalsareita itselläni, tunnustan. Paleleminen on kamalaa.



Kisapaikan kahluuallas metsänrajassa

Kisa kiltin koiran kanssa

Hyvin suunnitellut keskiviikon treenit sujuivat suomalaisilta hyvin. Zipukin tuntui tosi mukavalta eikä toheloinut mitään. Se oli jopa vallan kiltti. Mietin kyllä, mitä sillä mahtaa olla mielessä. Torstain paikallamakuissa se oli myös hyvä. Iltaisin se oli iloinen oma itsensä eikä sitä taaskaan tuntunut matkustaminen tai mikään muukaan stressaavan.

Mika ja Kaitsu, Veera ja Vinkki, Carita ja Hurja, Emmi ja Fisu, Satu ja
Priima, Pirkko, Marianne ja Lahja, Zip, Riitta ja Tikka sekä Mari ja Roima
edestä...

...ja takaa






Liikejärkkä kahteen kehään (kopioitu, siksi englanniksi):

3. Recall with stand and down
4. Send away, down and recall
5. Heelwork
6. Positions under March
-----------------
7. Directed retrieve
8. Send around a pylon, retrieve and jump over the hurdle
9. Distance Controll
10. Scent and retrieve

Järjestys oli tiedossa ennen kisan alkua, joten jokainen oli sitä päässyt treenaamaan jo kotona halutessaan.

Starttasimme suomalaisista ensimmäisenä numerolla 26. Olen yleensä aika kova kisajännittäjä, mutta näissä kisoissa nukuin kuin tukki ja lähdin kehään jännittämättä yhtään. Vanha kunnon hoilotus Mikki Hiirestä merihädässä auttoi kummasti. Se on ollut repertuaarissa mukana jo vuodesta 2013.

Hyvin se toimi, sillä Zip teki oikein hyvät kehät heti meidän vuoromme alussa alkaneesta kaatosateesta huolimatta. Se piti kriteerit – ei sutinut ohi kapuloista, ei tehnyt otteenkorjausta eikä ollut huono liikkeiden aluissa. Tunnarissa oli vähän huolimaton kapulalla eikä ikään kuin saanut heti pitävää otetta. Joissain sivuilletuloissa oli varmaan vähän vino. Kaukoissa tuli vähän eteen seisomisesta maahan. Se tuntui kiltiltä ja olin ihan huolissani, onko se edes kunnossa. Mutta kyllä se oli. Siitä on ehkä vain tullut oikeasti kiltti 9 vuoden iässä. Hassua, että moinen asiantila aiheutti minussa huolta…

Pisteitä tuomarit antoivat nihkeästi kaikille. Kovin montaa kymppiä ei näkynyt ja näin kyllä aika monta hienonhienoa liikettä. Mutta eipä noilla tuomareilla kovin helppoa tuo puuha ole.

Videoita en valitettavasti saanut tänne linkattua. Yritän myöhemmin uudelleen.

Kuvat Marianne Forsell








Kuvat Eugenie van Oirscot



Edustusvaatteet tänä vuonna SPKL:n sponsorilta, Miquel Caninerolta





Kuvasarja ruudusta
Kuvat: Philouska

Zipun pisteet kestivät johdossa loppuun asti ja niin me kökötettiin podiumilla Sadun ja Priiman sekä Kristinin ja Hasten kanssa kuuntelemassa Maamme-laulua. Meille pisteitä 287,75, Sadulle ja hienolle Priimalle 283,50 ja Kristinille 279,75. Olin kyllä todella yllättynyt ja niin onnellinen. Kaikki paineet putosivat pois ja olo helpottui hurjasti. 




Kotimatkalla poikettiin terassille. Porukalla ei ehditty
syömään kuten yleensä, koska päivä venyi niin pitkäksi.


Joukkueen väri oli kultainen

Lauantaina levättiin, käytiin vähän lenkillä ja jännättiin muiden joukkuelaisten esityksiä. 






Suomalaiset porskuttivat komeasti ja joukkuekulta saatiin Suomeen jo viidennen perättäisen kerran! Mukaan laskettiin kolmen koiran tulokset. Lauantaipäivän paras oli Ruotsin Michelle 281,50 p, toisena hienosti Carita ja Hurja 278,75 p ja kolmantena Itävallan Bettina 276,50 p. Suomalaisväriä nähtiin siis taas palkintopallilla. Gaalaillallisella arvottiin finaalin lähtönumerot. Saimme numeron 7, mikä sopi oikein hyvin. Mukana finaalissa oli kiitettävä määrä suomalaisia, peräti neljä meidän lisäksemme: Carita ja Hurja, Satu ja Priima, Mika ja Kaitsu sekä Riitta ja Tikka.


Arvonnassa käytettiin pieniä puukenkiä, jonka pohjassa oli lähtönumero.

Aika kiva idea! Marianne teki vielä kuvaan nimet, hienot tuli.


Finaalin väri oli pronssi 

Liikejärjestys:

EX 1) Distant control
EX 2) Recall with stand and down
EX 3) Send away, down and recall
EX 4) Heelwork
----------------
EX 5) Send around a pylon, recall a. bring over a hordle
EX 6) Positions under march
EX 7) Directed retrieve
EX 8) Scent and retrieve
-----------------
EX 9) Sitting in a group
EX 10) Lying in a group with recall

Finaalikehään oli vähän haettu vaikeutta ruudussa. Eteen lähetettiin keskellä kehää pituussuuntaan ja siitä vasemmalle lyhyempää sivua kohti toimitsijatelttoja. Verryttelyssä tein ruutua vähän ja siinä olikin pari ongelmaa koiran juostessa ilman miettimistä. Mutta kehässä onnistui hyvin. Ekassa kehässä aamupäivällä Zip ei ollut niin kivantuntuinen. Luoksetulon stopit valuivat ja seuruu oli ihan luokaton. Nämä näkyivät ansaitusti myös pisteissä. Iltapäivä oli paljon parempi ja itsekin olin paremmassa kuosissa. Zip teki esimerkiksi erinomaisen tunnarin. Viimeisenä tehtävät ryhmäliikkeet olivat tosi tärkeät ja niistä saimme kympit molemmista. Zipussa ei kehässä näkynyt väsymyksen merkkejä, mutta kyllä se kovin väsynyt oli myöhemmin.

Kuvat Eugenie van Oirscot





Kuvat: Kirstin Piert








Kuvat: Marianne Forsell






Kuvasarja ohjatusta, näkyy hyvin siisti nosto
Kuva: Philouska

Kuvasarja kiertonoudosta
Kuva: Philouska

MM-kisoissa sekä karsinta että finaali ovat erillisiä kisoja eikä kisassa lasketa yhteistulosta kuten SM-kisoissa. Kisa alkaa siis alusta. Jossain vaiheessa alkoi selvitä, että saisimme ehkä pronssia! En kyllä uskonut sitä ennen palkintojenjakoa, se vaan oli niin käsittämätöntä. Kolmospallille me kuitenkin onnellisina kiipesimme. Suureksi ilokseni nelivuotias Zipuntytär Iti ja Anne saivat hopeaa hienolla suorituksella! Oli hienoa juhlia heidän kanssaan. En tiedä, onko palkinnoilla koskaan ollut koiraa jälkeläisensä kanssa. Olin ja olen kyllä tosi ylpeä. Valentina Balli ja Lycan voittivat. Lopputuloksissa kaikki suomalaiset olivat kympin joukossa! Priima viides, Hurja seitsemäs, Tikka kahdeksas ja Kaitsu kymmenes. Tosi hienosti. Pisteillä ei edelleenkään juhlittu, sillä vajaa puolet eli 9 koiraa sai ykköstuloksen. Lycanin pisteet olivat 274, Itin 272,25 ja Zipun 271,25. 



Zip valmiina...

... ja sitten mennään kunniakierrokselle koko joukkue

Jihuu!

"Suomalaiset voittaa aina!"
Kultaa Suomelle, hopeaa Norjalle ja pronssia Ruotsille.
Hyvä Pohjoismaat!

Kuva: Miriam Mazzaro


Ja sitten me juostiin kohti kolmospallia

Kultaa Valentina ja Lycan, hopeaa Anne ja Iti, pronssia Zip





Diana ja isi Dio - Anne ja tytär Iti - äiti Zip,
kaikki kisaamassa Ermelossa


Mietteitä kisoista

Mielestäni kisat tällaisenaan ovat liian pitkät. Paikalle on saavuttava tiistaina, jotta ehtii varmasti treenaamaan keskiviikkona kisapaikalla. Torstaina on vuorossa ryhmäliikkeet ja joko perjantaina tai lauantaina kisataan, samoin hyvässä lykyssä sunnuntaina. Maanantaina on kotiinlähtö, jos mahtuu lennoille. Vaikka välissä on yksi lepopäivä, on turnee koirille rankka. Finaalissa monet koirat olivat jo aika väsyneitä eikä edes ollut kuuma. Entä jos olisi ollut helle kuten viime vuonna? En tiedä, miten muut kokivat, mutta itselleni reissu oli raskas, saati sitten koiralle. Aloitus oli aikaisin aamulla ja päivät venyivät todella pitkiksi. Nythän kisoissa oli muistaakseni 116 koiraa. Kisaturnee lyhenisi yhdellä päivällä, jos koiria olisi vähemmän ja ryhmäliikkeet olisivat näin ollen varsinaisena kisapäivänä. Tai sitten kehiä olisi enemmän kuin kaksi ja koiria vastaavasti mahtuisi enemmän. Edelleen ryhmäliikkeet olisivat samana päivänä kuin yksilöliikkeiden karsinta. Tiedän, että sama tilanne on varmaan vaikkapa agilityssa, mutta siellä ei ainakaan ennen oltu koko päivää paikalla. Tokossa ollaan, koska meillä on tapana kannustaa ja katsoa kaikki suomalaisten suoritukset ja olla vastassa, kun kehästä tullaan pois.

Toinen iso parannuskohde on tulospalvelu. Missään vaiheessa ei varmuudella tiedetty koirakkojen pisteitä. Edes palkintojenjaossa ei tiedetty sijoituksia, vaan kaikki oli vain arvailua – ihan kuten viime vuonnakin. Tuntuu kyllä totaalisen oudolta, että osallistujien ja katsojien pitää itse pitää kirjaa saaduista pisteistä. Sekin oli vaikeaa, sillä välttämättä kaikkien neljän tuomarin pisteitä ei edes pystynyt näkemään. Pisteitä kyllä tuli tuloslaskentaan, mutta seuruupisteitä sinne ei tullut. Näin ei mielestäni voida toimia MM-kisoissa, yleisönkään takia. Toivottavasti tulospalvelua jatkossa parannetaan.

Lottovoitto nimeltä Zip

Zip on minulle todella lottovoitto. Meillä on hyvä suhde ja taidamme ymmärtää toisiamme jo oikein hyvin yhdeksän vuoden kokemuksella. Zipulla on mahtava työmoottori, josta ei ikinä tehot lopu. Oli keli millainen hyvänsä, se aina antaa kaikkensa eikä koskaan anna periksi. Sillä on paljon omia ajatuksia ja visioita – etupäässä juoksemisesta niin kovaa kuin pääsee johonkin suuntaan – eivätkä ne aina ole samat kuin minun. Jalat vievät ja ajatus jää kauas jälkeen. Nuorempana sillä oli myös ääntelyä ja liiallista vireen nousua, mikä oli hankala asia ratkaista ja vei aikaa. Ratkaistua se kuitenkin saatiin etupäässä lisäämällä kuuntelutreenejä vauhtiliikkeisiin. Aina ei ole kuitenkaan naurattanut, vaan mukaan on mahtunut ankeitakin fiiliksiä.

Zipulla on iloinen ote elämään ja sille on mieleistä tehdä minutkin iloiseksi. Jo nuorena se alkoi toistaa toimintaa, mille satuin nauramaan, oli se vaikka kivelle kiipeäminen tai lelujen tuominen syliin. Muutenkin se leikkii ja touhuaa mielellään. Metsässä se pitää minua tarkasti silmällä ja koettaa etsiä hyviä kuvauspaikkoja; minä kun tykkään ottaa valokuvia. Se on oikea koiramaailman Claudia Schiffer.





Pienempänä Zip oli arjessa aika terävä ja reaktiivinen. Se reagoi voimakkaasti hälyttämällä, jos se vaikka pelästyi jotain. ihmisten kanssa se on tullut aina hyvin toimeen, mutta toisiin koiriin se suhtautui nuivasti nuorempana. Toiset koirat selvästi närkästyttivät sitä, etenkin nuoret urokset. Ei se koskaan hyökkäillyt, mutta saattoi vaikka näpsiä niitä lenkillä, jos olivat sen tiellä tai juoksivat läheltä ohi. Tämä onneksi jäi pois, ja nykyään sitä ei voisi toiset koirat vähempää kiinnostaa. Se on vähän sellainen vahtija: jos vieras koira tulee minua kohti, se alkaa heti hääräillä koiran ja minun välissä eikä päästä toista koiraa lähelleni. Se on aika ärsyttävää. Matkoilla ja erilaisissa paikoissa Zip on hyvin vahva. Uudet paikat eivät sitä kauheasti kiinnosta eikä se hermoile mistään. Se on myös hyvä matkustaja eikä stressaa lentämistä, joten se on todella helppo matkakumppani. Ja aina valmis kuin partiopoika.

Pete lupasi kastella talon kukat ja Zip tietysti osallistui

Lenkillä nähtiin villisika ja kauris, ihan lähellä asutusta

Ensimmäisiin edustustehtäviinsä Zip pääsi vuonna 2013 (PM-kisat Oslossa) ollessaan neljävuotias. Seuraavana vuonna se sai pennut eli koko kausi jäi väliin. Vuonna 2015 se pääsi koko kaudeksi joukkueeseen ensimmäistä kertaa ja siitä lähtien olemme joka vuosi olleet mukana. Zip on onneksi pysynyt terveenä. Sitä on jatkuvasti hoidettu osteopaatilla ja fysioterapeutilla, sen kunnosta on koetettu pitää huolta kotimetsissä ja ruoka on ollut laadukasta. Vanhemmiten se on saanut myös Nutrolin-lisäravinteita ja treenien määrää on vähennetty. Agilitysta se jäi pois jo vuosia sitten, koska sen meno oli aika hurjaa ja loukkaantumisriski oli iso. Se on kuitenkin kilpaillut agilityssa valioksi asti.

Saavutuksia 

Tuollaista koiraa kuin Zip en vain voinut kuvitella saavani. Se on antanut minulle niin paljon iloa, puhumattakaan uusista elämyksistä. Menestys on poikinut myös töitä ja siitäkin saan kiittää Zipua. Menestyksistä puheen ollen: nyt on pakko olla ylpeä ja vähän hehkuttaa sen saavutuksia.

2013: SM3, PM2
2015: MM6, PM2, SM3
2016: MM1, PM3, SM2
2017: MM3, PM4, SM3
2018: MM3

Zip sai mitalin kuudessa peräkkäisessä arvokisassa (MM, PM, SM) alkaen vuoden 2015 SM-kisoista. Sitten putki katkesi vuoden 2017 PM-kisoissa (sijoitus neljäs), kunnes taas saimme mitalin 2018 MM-kisoista. Mutta voittanut se on vain kerran, vuoden 2016 MM-kisoissa. Kyllä se aina on jotain sohlannut ja pitänyt minun maan pinnalla. Toinen asia on myös hämmästyttävä: Zip on voittanut kolmena perättäisenä vuonna MM-kisojen toisen päivän.

Luopumisen tuskaa

Tänä vuonna yritin painaa mieleeni palkintojenjaon jokaisen hetken, sillä enää meitä ei MM-kisoissa nähdä. Tulee varmasti tuntumaan jotensakin vaikealta jäädä pois karsinnoista Zipun kanssa, saati katsella MM-kisoja sivusta. Niin monta vuotta kuitenkin saimme olla mukana. Koen jo luopumisen tuskaa. Olen jo pitkän aikaa miettinyt myös toko-motivaatiota. Olen saanut tokosta niin käsittämättömän paljon. Nyt on aika miettiä, onko minulla enää menestymisen nälkää. Jaksanko vielä tehdä kaiken tuon työn toisen koiran kanssa? Asiat on nyt tarkkaan mietittävä. Tässä hommassa on oltava mukana sydäntä ja intohimoa. En tiedä, osaisinko tehdä tokoa vain puolitosissani. No, ensin kisaamme toivon mukaan Zipun kanssa vielä SM- ja mahdollisesti PM-kisoissa. Nyt on levätty ja alettu treenata jo vähän, mutta etupäässä ollaan lomailtu molemmat.

Kiitos treenikavereille, olette tärkeitä!! Erityiskiitos Petelle, joka aina jaksaa tsempata ja auttaa. Kiitos myös sponsorillemme Nutrolinille, jonka tuotteet ovat osaltaan auttaneet pitämään kisakaverin kunnossa! Ja tietysti myös Lemmikkitarvike Riemulle tuesta!

Näkemisiin SM:ssa! 

"Mitä sä siellä jaarittelet, mennään jo!"

2 kommenttia:

Jessica kirjoitti...

Olette kyllä aikamoinen pari <3
Onnea vielä!
Muistan niin hyvin samat tunteet mitä sinulla nyt on, kun päätin lopettaa Mäkisen kanssa. Oli todella vaikea ja raskas päätös.
Mutta hej, miten olisi paimennus :) Maailman vaikein laji mutta niin koukuttavaa :)
Tsemppiä SMiin ja PMiin, peukut ovat täällä pystyssä teille.

Halaus

Unknown kirjoitti...

Olipas mukavaa tekstiä luettavaksi! Hieno koira, taitava ohjaaja, huikea lopputulos ja ihan huikea ura takana! Sitä on teidän ilo muistella vielä vuosikausia jälkikäteen <3

-riitta