1.1.2008

Vuoden vaihtuminen sujui hyvin, Meg oli ihan rauhallinen, korkeintaan vähän utelias paukkeen ja välkkymisen suhteen. Jo reilun tunnin kuluttua heräämisestä aamulla oltiin jo tokokentällä, joten tämä vuosi alkaa treenien merkeissä - eli sama tahti jatkuu kuin viime vuoden lopulla:)! No, nyt hiljenee, kun työt alkaa. Tokossa Launeen kentällä teimme Peten avustuksella ja käskyttämänä ohjattua. Palkkasin taas merkille pallolla ja otin erikseen noudot. Marko sanoi eilen Megin vahtaavan kapuloita ennen merkille lähetystä, ei merkkiä, ja oli ihan oikeassa. Merkki on sille vain pakollinen välivaihe. Ei kuitenkaan mitenkään hötkyile merkillä, mikä on hyvä. Tänään teki paljon paljon paremmin merkkiä kuitenkin kuin eilen ja olin tosi tyytyväinen! Illalla tein vielä metallileikkiä pikkukapulalla, mikä sujui mahtavasti! Ruutu oli hyvä läheltä ja kaukaa. Myös siinä merkki on vähän tylsä koiran mielestä. Tyhmää, kun aina aiemmin meni tosi kovaa sinne. Miksi kaiken pitää aina muuttua huonoon suuntaan - ja vielä kokonaan meikäläisen huomaamatta! Päivällä kävimme Hyvinkäällä agi-epiksissä. Radat sujuivat hyvin ja nopeasti, tosin ilmassa oli Peteltä pientä hötkyilyä ja hätäilyä ekalla radalla. Käsien käyttöä pitää myös miettiä lisää, mm irtauduttaessa kepeiltä pitäisi käsiavun jäädä paremmin päälle auttamaan koiraa. Samoin käännöksissä kropan pitäisi olla valmiina aiemmin käännöksiin. A-esteellä koira tuli läpi ja pysähtyi maahan. Pitää sitä tehdä muutama kerta ensi viikolla. Puomi oli hyvä. Hauskaa oli kisoissa, muitakin hulluja oli paikalla paljon. Muun muassa Virve ja Victor, jotka ovat menossa Riman kisoihin lauantaina, kuin myös Mari ja Rimma ja Jessica ja Katla. Olisipa mukava olla katsomassa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, eksyinpä sattumalta blogiinne! Hyvää uuden vuoden alkua, ja eiköhän niitä tuloksia tule tänäkin vuonna kun olette niin ahkeria treenaamaan. :)
Terveiset lumisesta Berliinistä!