9.2.2008

P-pentuetapaaminen BAT-hallilla Keravalla. Meitä oli aikas monta, sillä paikalle pääsivät Tarja ja Timo ja Padi, Mari ja Rimma, Jukka ja Kitty ja me. Lisäksi mukana oli isukki Toivo ja Anne, lähes P-pentu Sigma ja Samu sekä Riitta ja Pekka ja Numa. Virve ja Victor sekä Teemu ja Piru olivat poissa (onnea Virvelle kahdesta nollaradasta alikiidossa ja siirrosta kakkosiin:)). Teimme sekä tokoa että agilitya. Tein heti alkuun Megin kanssa hyppynoutoa pikkumetallilla, toimi oikein hyvin. Tein sen vielä ihan lopuksi eikä ollut mitään ongelmia. Ongelmia sen sijaan oli ohjatussa, sillä Meg jäi taas merkillä vinoon ja ponkaisi hakemaan keskikapulan. En katsonut oikeaan suuntaan taaskaan:(. Saimme kyllä onnistumaan sen jälkeen molempiin suuntiin. Tunnari oli ihan hyvä, liikutti taas kapulaa parempaan asentoon kylläkin. Lisäksi tein pätkän seuraamista, mikä oli ihan ok sekä ruutua, mikä tökki alkuun (meni muille tötsille), mutta alkoi sitten sujua. Löysi paikan hyvin, siellä oli markkeri (jota ei ehkä edes huomannut). Lopuksi vähän kaukoja, mitkä vuorostaan edistivät... Agilitytreenit sujuivat hyvin, tosin lisää aikaa olisi pitänyt olla. Meg kääntyi oikein hyvin, Pete teki nyt enemmän rytmittämällä käännöksiä ja oli aika innoissaan. Kiitos kaikille hauskoista treeneistä ja hyvistä vinkeistä, otetaan kuukauden kuluttua uudelleen!! Kyllä P-väki on supermukavaa! 8.2.08 Petellä vapaapäivä, kävi tekemässä lyhyet agikäännöstreenit Hollolan hallissa. Oli tehnyt rytmitystä ja oli ollut hyvä! Pete oli kuin Hangon keksi puhelimessa:) Illalla maneesitokoilua Kausalassa. Paikalla Tarja, Marjo, Maria, Tiina ja me. Tein koko evl:n. Seuraaminen muuten ok, mutta liian kierroksilla, koska juuri ennen leikitin pallolla. Ei pidä tehdä niin. Luoksetulo paras ikinä, samaa sanoi Pete. Jihuu! Idari oli hyvä, istua voisi reippaammin. Ruutu oli hyvä, meni myös merkille hyvin! Ohjattu hyvä, merkille jäi taas vähän vinoon, haki hyvin. Mutta sitten metalli. Tein isolla, mitä ei ole koskaan hakenut hyvin. Miksi ihmeessä tein sillä?? Ei siis tuonut - lähti hyvin, sitten alkoi järjestellä kapulaa ja loppujen lopuksi toi kiertäen hypyn. Sen jälkeen kiersi myös pikkukapulan kanssa. Auts! Tunnari oli ok, pari kertaa järjesti kapulaa suussa parempaan asentoon. Kaukossa peruutti n 30 senttiä, vaikka olin tosi kaukana. Auts! Peruutti nimenomaan istumisesta seisomaan noustessa pari-kolme askelta. Lopuksi teimme vielä hyppynoutoa puulla niin, että Pete ja Tiina seisoivat esteen vieressä, jottei päässyt kiertämään. Kotipihalla tein vielä pallolla hyppyä, teki ok eikä kiertänyt takaisin tullessa. Hyvä maku jäi alkuosasta, mutta metalli ja kauko jäi vaivaamaan, etenkin oma tyhmyys metallissa. Muuten tosi kivat treenit ja olin tyytyväinen, että tein kokonaan. Alkuosan tein palkatta, ruudun jälkeen palkkasin.

Ei kommentteja: