10.2.2008

Aamulla tokokisat Janakkalassa Viime viikon treenit menivät niin hullunkurisesti ohjatun, metallin ja kaukon kanssa, ettei minulla ollut kovin paljon odotuksia niiden suhteen tässä kisassa. Lähdin kuitenkin kisaan, jotta saisimme hyvää kokemusta eri kisapaikasta ja kokemusta kilpailemisesta yleensä. Halli oli suht' pieni, mattopohjainen ja mukavan lämmin. Oikein hyvä siis. Tuomarina toimi Saija Pollari-Peltoniemi. Paikalla istuminen - 9 p Meg oli siirtänyt tassujaan yhden kerran kohti Peteä aika lopussa. Eipä ole tuollaistakaan ennen tehnyt. Paikallamakuu - 9,5 p Samoin tässä oli siirtänyt toista tassua kerran, sillä tavalla läjäyttämällä, läiskis... Lisäksi oli heti käynyt kankulle, kun poistuin piiloon. Nyt kuunteli hyvin maahan- ja sivulle-käskyt. Seuraaminen - 8,5 p Meg oli ihan vallaton. Ennen kehää mietin aika paljon, pitäisikö sitä viritellä jotenkin, mutta en uskaltanut, kun perjantaina oli niin kiihtynyt pallosta. Menimme siis kehään ihan tuosta vaan. Viritin kuitenkin sen verran, että kysyin taas "Missä piste"? Meg meni jo siitäkin aika sekaisin ja ponkaisi kehään kovaa kyytiä. Vielä alussakin, kun jo olimme paikoillamme, se pompahti innoissaan jo eteenpäin. Itse seuraaminen oli aika vallatonta. Pomppi juoksussa ja käännöksissä pari kertaa ja vilkuili yleisöä ilahtuneena. Huh huh. Muuten paikka oli hyvä. Ensi kerralla en viritä mitenkään enkä ainakaan käytä käsiä taskussa. Se saa koiran pomppimaan. Idari - 10 p Tähän olen tosi tyytyväinen. Korkeampi vire sopi tähän hyvin ja liikkeet olivat nopeat. Luoksetulo - 7,5 p Seisominen hidas, muuten minusta ok. Välit olivat lyhyet, jotenkin yllätti koiran? Ruutu - 10 p Tosi hieno merkki ja ruutu, ihan keskelle takalaitaan. Jes! Ohjattu - 9,5 p Meni merkille sivuittain, vilkaisi keskikapulaa. Katsoin oikein liioitellusti vasemmalle (eli olin ihan vinossa varmaan:) ja lähetin. Teki tosi hyvin ja toi nopeasti. Metalli - 9,5 p Mietin, etten saa heittää vinoon ja heitin tosi vinoon vasemmalle. Voi nenä. Kun tuli takaisin, oli pakko vähän auttaa kropalla (eli kaaduin melkein oikealle kyljelle:). Hyvä otto ja pito! Tunnari - 9 p Hyvin meni ja etsi, tosin ei kovin kauaa, nappasi heti oikean. Mutta rouhaisi kapulaa palatessaan! Kaukot - 7 p Muuten hyvä, mutta siirtyi noin 20-30 cm oikealle. Tätä pitää korjata. Yhteispisteet 283,5 ja luokkavoitto. Koira oli niin reipas, että ihan nauratti. Sillä oli oikein hauskaa ja meillä myös. Nyt treeniä lisää ja lisää ja lisää ennen ensi viikonloppua. Mistähän sitä oikein aloittaisi? ------------------------- Illalla veimme viinereitä tokoringin treeniin (syöminen on in, oli syytä tai ei) ja innostuin tietty vielä touhuamaan Megin kanssa, joka olikin oikein innostunut asiasta. Harjoittelimme pikkukapulan noutoa niin, ettei se saanut korjata kapulan asentoa suussa ollenkaan. Muutaman kerran onnistui oikein hyvin pidä-käskyllä sivulle asti. Jos liikutti kapulaa, keskeytin homman ja aloitettiin alusta. Lisäksi tein kaukoja läheltä niin, että koiran oikealla puolella oli tuoli estämässä oikealle poikitusta. Lopuksi vielä paikallamakuuta siten, että menin piiloon ja ilmestyin sieltä hetken kuluttua ja päästin koiran sinne lelun kimppuun. Vein koiran uudelleen paikallamakuuseen ja lähdin piiloon, jolloin koira lähti perääni. Vein sen aika eleettömästi takaisin, menin piiloon uudelleen ja pian palkkasin taas pallolla. Tarkoituksena on saada koira pysymään alerttina - että se tekisi työtä. Katsotaan, miten toimii.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Meg! Hyvä Oili! =)
t:sirke

Anna M kirjoitti...

Jee! Hieno ykkönen :)

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Teillähän on mennyt tosi hienosti. Hurjan paljon onnea!
t. Ansu & kepukat

Anonyymi kirjoitti...

Suuren suuret onnittelut mahtavasta tuloksesta Janakkalan kokeesta!
-Sanna & Hip

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, se oli hienoa työtä kehässä!

t. Hanna, Kit & NAna