5.3.2008

4.3.08 Treenaamassa Hollolan hallilla Arjan kanssa. Pakkasta oli 6 astetta ja uutta lunta. Hallissa on niin hyvä treenata! Ensin idaria niin, että Arja käskytti emmekä totelleet:). Palkkasin joka kulman jälkeen, jos käytti hyvin takapäätä. Meg pärski alkuun eli oli taas epävarma. Tulee esiin usein seuraamisessa! Seurasi kuitenkin hyvin ja iloisesti. Teimme myös jäävät, istumisesta palkkasin sekä aina liikkeelle lähdöissä. Maahanmenossa jäi istumaan, koska sanoin käskyn ihan eri lailla. Teimme uudelleen ja nyt oli oikein hyvä. Pitää muistaa käyttää kunnolla matalaa ääntä, että on selvempi koiralle. Luoksetulon tein ensin käskytettynä läpijuoksuna. Lähti Arjan käskystä, mistä toruin. Uusittiin lähtö, edelleen nyki. Kehuin kuitenkin, kun pysyi. Kun oli hyvin, kävin palkkaamassa. Läpijuoksun jälkeen tein seisomisen, mikä oli jähmeä. Ei parantanut uusinnassa, joten tein pari leikinomaista pysäytystä pallon kanssa. Teki paljon paremmin. Tätä on tehtävä paljon lisää. Tunnarissa palkkasin, kun oli rauhallinen Arjan käskyn jälkeen. Sitten lähetin etsimään. Lähti touhukkaasti ja nappasi ihan vaan jonkun kapulan, mikä oli tietenkin väärä. Sillä jäi jotenkin ajatus pois koko hommasta. Uusittiin ja sanoin tiukasti "etsi", minkä jälkeen meni rauhallisemmin ja etsi tosi tarkasti. Bongasi oman, mutta haisteli vielä kaikki muutkin, ennen kuin otti oman. Kehuin tosi paljon. Tässä pitää olla itse tomerampi käskyssä, että koira keskittyy. Lopuksi vielä kaukoja. Laitoin laudan oikealle puolelle. Oli niin yritteliäs, ettei enää kuunnellut mitään ja teki sata liikettä sekunnissa... Apuaaaaa! Etenkin tarjosi koko ajan istumista, mitä on paljon harjoiteltu. Teki ne kaikki nyt oikein eli etujalat taakse. Nyt tehtävä näitä rauhassa kotona. Näissä treeneissä huomasin, että teen aina noita kivoja liikkeitä kuten ruutua ja lintsaan näissä mielestäni ikävissä. Nyt on pakko tehdä näitä paljon!! Ehkä niistäkin tulee sitten mukavia, kun varmuus kasvaa. Mutta ei se kasva, jos ei treenaa - eikö ole muuten mahtava huomio. Tosi tyytyväinen olin koiran vireeseen. Se ei haistellut eikä haahuillut tms ja tarkkaili minua paljon enemmän kuin ennen, kun liikkeiden välissä pötkötteli maassa. Tosi tyytyväisiä olimme myös Morriksen ohjattuun. Arja varmisti kaiken ja koira onnistui monta kertaa molempiin suuntiin. Koirat saivat vielä lopuksi irrotella ulkokentällä - ja kyllä ne pistelivätkin menemään.

Ei kommentteja: