7.3.2008

Kausalan maneesissa Arjan ja Tiinan kanssa. Otin koko evl:n, paitsi että palkkasin kovasti. Tein kahdessa jaksossa. Seuraamisessa pärski kovasti alussa. Oli aika tohkeissaan ja hieman poikitti mielestäni, vaikkeivät muut sitä niin kommentoineetkaan. Juoksuosuudella pompahteli ja siksi ennen hidasta huomautin, että nyt tehdään töitä. Hidas oli tosi hyvä! Hitsi kun aina tietäisi, miten tekisi alussa. Innostaisiko vai olisi vakavamielinen... Jos on kovin vakavamielinen, alkaa äkkiä painaa jalalle. Jos on liian innoissaan, keksii kaikkea. No, ehkä vielä löydän sellaisen kultaisen keskitien. Idari oli ihan hyvä, paitsi että maahanmenossa istui. Sanoin käskyn taas huonosti. Pitää sanoa "maa" matalalla äänellä käskevästi. Niin! Muuten seurasi hienosti, ei pärskinyt ja kulmatkin olivat kohtuulliset. Luoksetulon tein ensin läpijuoksuna. Alussa kävin vielä palkkaamassa, kun pysyi oikein hyvin paikallaan Arjan käskyttäessä. Lähti vähän hitaasti liikkeelle, odotti vissiin seiso-käskyä, kun sitä on hinkattu. Sitten tein liikkeenä. Seisominen oli huono, venyi ja maahanmeno meni ihan läskiksi, kun oli jo edessäni, ennen kuin sain suuni auki. Vähän pohdittiin ja tein uudelleen Stop-käskyllä entisen Seiso-käskyn sijaan. Toimi paremmin nyt ja pääsin palkkaamaan pallolla. Ruudun ekan merkin palkkasin, oli todella hyvä! Hieman pitempään pitäisi taas odottaa ennen palkkaa. Vein koiran merkille ja menin takaisin lähtöpaikkaan. Sieltä käskytettynä ruutuun ja upeasta paikasta pallopalkka. Loppuosa erikseen, pysyi hyvin eikä haistellut. Luoksetulokäskyn jälkeen käännyin ympäri ja kävin palkkaamassa. Hieno liike! Ohjatussa palkkasin taas ekan liikkeenomaisen merkin. Siihen olin tosi tyytyväinen, meni kovaa eikä tuijotellut yhtään kapuloita vaan jäi ihan kohtisuoraan. Hyvä! Sitten mokasin. Sanoin Arjalle, ettei kapuloita tarvitse käydä uudelleen nostamassa ja lähetin leikkimällä koiran merkille. Sitten käskytettynä vasemmalle kapulalle. Vasemmalla puolellani oli ruutu. Mielestäni näytin kohti kapulaa, mutta silti koira tuli ruutuun:(. Hitsi vieköön, se vetää Megiä aina. Olisi pitänyt nostattaa nuo kapulat, koira ei varmaan oikein niitä muistanutkaan siinä huumassa. Tein uudelleen, helpotettuna niin, että seisoin ruudun edessä puolessa välissä kapulalle. Haki hienosti. Teimme vielä toiseen suuntaan ja nyt haki mahtavan reippaasti oikean, mistä myös iso palkka. Metallinoutoa en tehnyt kylmyyden takia, vaan tein puulla. Hienosti haki ja toi. Tunnari oli virheetön muuten, mutta sanoin niin jäyhästi "Etsi", että koira katsoi minua ihmeissään eikä lähtenyt ekalla. Meni kapuloille aika kovaa, mutta silti etsi rauhassa. Kauko viimeisenä ei sujunut kovin hyvin. Olen läheltä tehnyt liikkeitä aika paljon ja siitä ne jo sujuvat suht hyvin. Kisamatkalta ei vielä pelitä. Siirtää takajalat eteen, kun siirtyy seisomisesta istumaan. Lisäksi yhden kerran nousi makuulta seisomaan, kun piti istua. Istumisesta seisomaan -liikkeessä siirtyi takapää taas oikealle. Tätä vaan lisää pidentäen välimatkaa, niin kyllä se siitä. Olohuoneen matto on in ja oikealla puolella siivouslastan pitkä varsi. Jo pelittää. Kivat treenit. Olin tyytyväinen myös itseeni. Lopetin ajoissa ja olin tarkkana liikkeiden välin kanssa. Koira ei haahuillut eikä saanut haistella. 6.3.08 Olkkaritreeniä eli kaukoja, muuten lepoa treeneistä ja kaksi tunnin lenkkiä. Kaukoissa meinaa pylly edelleen pyrkiä liikaa oikealle seisomaan noustessa. Tätä vaan jumpataan. Ai niin, tein ulkona vielä seisahdusharjoituksia puiden kierron lomassa. Aika hyvin sujui. 5.3.08 Hollolan ulkokentällä vähän seuraamista ja luoksetuloja Arjan kanssa. Seuraaminen oli ihan hyvää mielestäni. Luoksetulojen pysähdykset eivät ole hyviä nyt, hiippaa. Tehtiin eri tavoilla ja paras oli se, kun Megin takana Arjalla oli narupallo, mihin koira sai tarttua. Lisää harjoitusta vaan! Illalla kotona vähän kaukoja. Sujuvat aikas hyvin ihan edestä.

Ei kommentteja: