16.8.2008

Ihanassa Upilassa

Olimme Peten kanssa vierailevina tähtinä (todella kirkkaina sellaisina:) Upilan leirikeskuksessa lagottojen kesäpäivillä. Juttelimme viisaita yli kaksi tuntia mukavalle yleisölle. Pois lähtiessämme menin treenaamaan tokoa hiekkakentälle ja sain yleisöksi monta kymmentä leiriläistä koirineen. Saimme siis todella hyvän treenin. Meg ei ollut yleisöstä moksiskaan! Keskittyi mielestäni ihan kympillä ja oli todella reipas ja alertti. Tein seuraamista ihan kohti yleisöä eikä välittänyt mitään. Lähetin ruutuun myös ihan yleisön viertä enkä huomannut mitään reaktiota. Ihan kuin siellä ei olisi ketään ollutkaan. Olin todella mielissäni. Teimme myös noutoja ja suoraa luoksetuloa eli lähinnä vauhtitreeniä. Nyt on pakko varmaan pian alkaa tehdä silloin tällöin vähän kisanomaisemmin ennen kisakautta. Jotenkin tuntuu nyt ihan mahdolliseltakin, kun olemme molemmat olleet niin paljon parempia kuin vähän aikaa sitten! 15.8.08 Jalka on jo paljon parempi eikä siinä ole murtumaa, vain pehmytosavamma. Illalla olimme treenaamassa Arjan ja Marian kanssa Hollolan kentällä. Annoin koiran ensin temuta narupallon kanssa ympäri kenttää ja aloitin sitten idarilla. Koira oli aivan innoissaan. Palkkasin toisen kulman jälkeen, sitten seisomisesta, sitten taas kulmasta jne. En tehnyt enempää. Toivon, että olen saanut sen mielikuvan tyhmästä liikkeestä hieman muuttumaan vapautuneeseen suuntaan. Luoksetulon tein suorana ja palkkasin jälleen vauhtipalkalla. Vauhti oli kova. Metallinoudot tein myös vauhtipalkalla. Iso teipattu metalli oli hyvä, mutta pikkumetallia kilisytti. Kierrätin merkkejä pikkumetalli suussa eikä kilisyttänyt. Pitäisiköhän tehdä taas pitotreenejä, vaikkei se kivaa olekaan... Lopuksi tehtiin kimpassa istuminen ja paikallamakuu, kun muitakin tuli mukaan. Paikallamakuussa Meg oli erittäin hyvä, kuunteli omalla vuorollaan käskyt ja pysyi samassa asennossa koko ajan eli teki töitä kovasti. Jäin seisomaan ja vahtimaan lähelle, jotta varmasti näkisin, jos menisi kankulleen ja pääsisin heti korjaamaan. Eipä mennyt, joten palkkakin oli todella hyvä. Kävimme vielä uittamassa koirat Marian kanssa Tiilijärvessä. Hyvä ilta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suur kiitokset lagottojen kesäpäivillä pitämästänne esityksestä! Saatiin monta hyvää vinkkiä koiriemme kouluttamiseen ja itsellä ainakin taas into päällä päästä uusia ahaa elämyksiäni kokeilemaan käytännössä.
t. viikonlopusta väsynyt lagotto Ferro ja omistajansa Satu

Me kirjoitti...

Kiitos itsellenne, oli mukava kouluttaa innokkaita ohjaajia! Kivaa ja motivoitunutta jatkoa teille!
Oili