6.2.2009

Kimppatreeniä vihdoin

Tällä viikolla olen käynyt päivittäin hallilla aamulla ja tehnyt metsälenkin kaikkien koirien kanssa. Onpa ollut mahtavaa. Hallilla olen tehnyt ruutua lätkän kanssa. Ensin olen vienyt koiran merkille ja lähettänyt sen siitä ruutuun. Oikeasta paikasta kehu että pysyy paikallaan ja sitten saa tulla narupalloon. Ruudut ovat olleet tosi hyviä. Sitten lähetän merkille ja palkkaan siitä. Nekin ovat olleet hyviä. En ole lähettänyt siitä ruutuun, vaan palkannut merkistä. Yritän edelleen nostaa sen arvoa. Luoksetulon pysähdyksiä ollaan tehty putken avulla. Pysähdykset ovat olleet erinomaisia kättä nostamalla verrattuna aiempaan suulliseen käskyyn. Kun nostan käden pysähtyy ja jos pidän käden ylhäällä, peruuttaa ja päästän takaisin putkeen, mistä vauhtipalkka. Hyppynoudot ovat olleet moitteettomia, samoin palautukset. Ohjatussa olen treenannut vain merkkiä ja palkannut siitä, eli en ole päästänyt hakemaan. Yhden kerran sain merkistä tosi hitaan heittämällä sen ympärille kapuloita. Otti niistä vissiin painetta:(. Tänään sain treeneihin kaveriksi Arjan ja Zacin. Arja käskytti. Vein ensin merkille ja käskystä lähetin ruutuun. Teki sen hienosti, mistä palkka. Sitten vein ruutuun maate ja Arja käskytti loppuosan, mikä myös hyvä. Seuraavana teimme luoksetulon pysähdyksiä putken avulla. Arja käskytti, kun olin pysäyttänyt. Koira pysähtyi hyvin ja pysyi paikallaan Arjan käskytyksestä huolimatta. Palkaksi takaisin putkeen. Olin ihan varma, että lähtisi liikkeelle Arjan käskystä, mutta hienosti pysyi ihan hiljaa. Oli varmaan jotenkin epävarma siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eikä oikein osannut ennakoida. Arjankin mielestä pysäytykset ovat parantuneet, jee:) Idaria en ole tehnyt pariin kuukauteen, joten Arja käskytti sitäkin. Eka kulma oikein hyvä, mistä kehuin, samoin seisominen, mistä namipalkka ja isot kehut. Seuraava kulma ei ollut enää yhtä hyvä, mutta istuminen oli, siitä palkka. Tuntui ihan mukavalta. Hyppynouto oli hyvä, mutta kun heitin ja Arja käskytti, ei katsonut minuun. Olen yrittänyt opettaa, että saa lähteä noutamaan, kun vilkaisee minua ensin. Tämä sen takia, että pylly nousee niin herkästi käskytyksestä. Kyllä se siitä, kun saa toistoja. Lopuksi vielä ohjattu. Tarkoituksena oli palkata merkistä, mutta alkoi vähän jumittaa ja katseli kapuloita ja Arjaa tosi paljon. Meni merkille hitaasti. Plääh. Tätä pitää tehdä vaikka kotona niin, että Pete käskyttää ja palkkaan naksulla oikeasta paikasta merkillä. Katsotaan auttaako, kun tekee siitä leikin. Kun tekee hyvin sivulta ja käskytyksellä, lisään ohjatun kapulat. Olipa kiva treenata kimpassa ja saada käskytys-apua. Pikkuhiljaa taas pääsee mukaan kuvioihin. Toisaalta tämä pakollinen tauko on tehnyt tosi hyvää meikäläisen päälle ja hermoille. Olikin tajuton kiire koko syksyn töissä ja vapaalla. Sitä ei vaan siinä oravanpyörässä huomaa. Pitää jatkossa miettiä vähän tarkemmin kaikkea tekemistä.

Ei kommentteja: