10.8.2009

Piirinmestaruus

.
-
Eilen kilpailtiin Salpausselän kennelpiirin mestaruudesta Hollolassa, koulun kentällä. Lämmintä oli vaatimattomat 25 astetta ja aurinko paahtoi hiekkakenttää. Mukana oli kuusi evl:n koiraa, joista yksi keskeytti ekan osion jälkeen helteen takia. Tiedossa oli kiva kisa, sillä tutuista mukana olivat myös Flu, Sigma, Zac ja Kafu. Kovin montaa evl-koiraa meidän alueella ei siis ole, mutta sitäkin kovempia:) Tuomarina oli Pauli Härkönen. Luokka tehtiin kahdessa osiossa.
-
Itse keskityin nyt asenteeseen ja jätin turhat etukäteisruikutukset pois. Jonten asenne-luento oli vahvasti mielessä... Pete käytti koiran uimassa ja sillä pidettiin märkää lointa päällä, Meg kun ei ole parhaimmillaan helteessä. Etukäteen ei juurikaan treenattu, olen pitänyt toko-taukoa.
-
Paikalla istuminen - 10
Paikalla makuu - 10
Oli lonkalla, kun tulin takaisin, mutta Peten mielestä oli mennyt lonkalle heti. Muuten ihan liikkumaton.
-
Idari - 9,5
Lähti hyvin, mutta mielestäni oli vähän löysempi kuin tavallisesti. Lisäksi sanoin seuraa-käskyt kamalan myöhään. En ikään kuin muistanut olevani kokeessa ollenkaan. Joka tapauksessa teki jäävät ok. Videolta näyttää hyvältä.
-
Seuruu - 9,5
Tämä tuntui hyvältä. Yritin kävellä hyvällä asenteella. Videollakin näyttää ihan mukavalta, pari kertaa näkyy pientä hortoilua.
-
Luoksetulo - 9
Vauhdissa ei ollut todellakaan kehumista, oli tosi hidas:( Nippa nappa laukkasi ja viimeisellä osuudella siirtyi raviin jo puolivälissä. Blääh.
-
Ruutu - 10
Merkille menossa siirtyi raville ennen merkkiä. Ruutuun ok, paikka oli oikea. Maahan meni hyvin, loppuosa ok.
-
Ohjattu - 8
Nyt merkille laukalla, hyvä. Lähti hienosti ensin oikealle oikea-käskyllä ja sitten haki hyvin. Lähti reippaasti takaisin, mutta puolivälissä ilmeisesti ampiainen häiritsi. Pudotti kapulan ja kääntyi ympäri näppäisemään lonkkaansa. Samantien nappasi kapulan uudelleen ja toi ravilla sivulle. Ampparit häiritsivät muutenkin suorituksia, mm Zac keskeytti seuraamisen hetkeksi sellaisen takia.
-
Metalli - 10
Tämä oli ihan ok pikkumetallilla.
-
Tunnistusnouto - 9
Koira haisteli kapulat ja vilkaisi minua sen näköisenä, että tulee pois ilman kapulaa. Sitten kääntyi ja otti omansa. Toi sivulle ja aukaisi suunsa, ei kuitenkaan purrut kapulaa. Aina se tässä testailee:(
-
Kauko - 9
Nämä teki hyvin.
-
Pisteitä kertyi 300, joilla voitimme niukasti piirinmestaruuden. Flu oli Markon kanssa toinen ja ekan hienon ykkösen evl:stä napannut Zac Arjan kanssa kolmas. Onnea TVA-kellon käynnistämisestä Arja!
Aamulla en olisi kyllä ihan uskonut mestaruuteen, kun oli niin kuumaa, mutta näköjään mitä vain voi tapahtua. Hyvä Megula!
Niin ja voitettiinhan me joukkuepiirinmestaruuskin HOTille yhdessä Reijan ja Kamun (voi), Pian ja Alvinin (alo) ja Mariannen ja Träpin (alo) kanssa. Kaikille heillekin ykköstulokset, joista onnittelut!
-
-
Kisan jälkeen Megs pääsi uimaan ja me myös - ekaa kertaa tänä vuonna! Olipa ihanaa.
Illalla juhlimme mansikkakakulla ja kuoharilla. Zip juhli myös touhuamalla pusikossa Essun kanssa ja oli ihan tattis loppujen lopuksi.
-
Zip pääsi Sirkan syliin leikin tuoksinassa

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon paljon onnea upeasta tuloksesta - taas kerran!! Terkkuja pikku Zipille - vai onko se vielä pikku ;-) ?

T. Pia, Viski ja Tupla (sekä tietty vanha hra Kiitoskin)

Unknown kirjoitti...

Onnea hienosta voitosta! Sun piti varmaan kirjoittaa että Zac sai hienon ykkösen EVL:sta eikä nollan :) Tais mennä tokot ja agilityt sekaisin

Marianne

Zacin treenit kirjoitti...

Sylin täydeltä onnea Oili, tätäkin kautta!! Hih, eka nolla EVL:stä ;)

Me kirjoitti...

No tokonolla on selvästi tavoiteltava saavutus:))

Me kirjoitti...

Pia, Zip on vielä ihan pikku:) Entä Tupla? Niin hauskaa olisi nähdä!

Jonna & Tilli kirjoitti...

Onnea mestaruudesta!

Anne-Riitta kirjoitti...

Mielettömästi onnea mestaruudesta.
Vahinko ettemme teidän suoritusta enää ehtineet katsoa.

Eeva kirjoitti...

ONNEA Oili ja Meg!!! Ja tietty myös Hotin joukkue, hienoa! Mariannelle ja Träpille onnittelut myös ALO1-tuloksesta tätä kautta... ;)

- Tuija - kirjoitti...

Hei WoW !
Mielettömästi onnea voitosta siellä "kovien" tekijöiden joukossa : D

Anonyymi kirjoitti...

ISOT onnittelut mestareille :)

-Anne ja Toivo-

Anonyymi kirjoitti...

Isot onnittelut piirinmestaruudesta!!! Hienoa Meg ja Oili :)

t. Mari, Rimma ja Ronja