Tokoa, verhoja, jälkeä, esineruutua, pissaa ja pannaria

-
Kotona ollaan taas ja viikonloppu meni tosi nopeasti. Perjantaina ehdin mukaan tokoilemaan HOT:n hallitreeneihin. Olin paikalla jo puoli tuntia ennen alkua ja tein Zipun kanssa vähän luoksetuloa ja ruutua Mariannen avustuksella. Kävin taputtamassa ruutua, jolloin Zipu porhalsi sinne kauhealla vauhdilla ja viis veisasi hihkumisistani. Heitin pallonkin mihin sattui, joten tosi hyvä:( Toisen kerran sain homman onnistumaan jo vähän paremmin. Miten tämän pennun kanssa mikään ei huoleta? Kaikki vaan huvittaa ja nautiskelen vaan. Se on niin kontaktihakuinen ja reipas ja innokas ja iloinen ja yritteliäs! Teen siitä härvelin leikkeineni ja palloineni:)) Ei vaan, ehkä ei naurata enää yhtään puolen vuoden päästä... huu. Pitääkö asiaa miettiä tosissaan? 

Lähes kaikki hottilaiset olivat paikalla, mutta treenit menivät nopeasti, kun osa teki ulkona valaistulla kentällä. Tein hallissa ensin metallin. Teki oikein tosi nopeasti, kun Zac oli myös hallissa ja seurasi Megin tekemisiä (Zachan olisi voinut tulla nappaamaan kapulan!:), seuraamista (edisti taas, mutta alkoi jo korjata), kaukoa (vähän edistää häirittynä, esim seisomisesta istumaan siirtää myös takaosaa hieman eteen) ja ruutua (hieno merkki ja samoin ruutu, mistä vauhtipalkka). Lopuksi vielä paikalla istumine ja -makuu. Molemmat ok, vahdin makuun ettei mennyt lonkalle tms. Lopuksi kävimme vielä kävelyllä Mariannen, Träpin ja Hulinan kanssa. 

Eilen aamulla kävimme katsastamassa verhoja olo- ja vierashuoneeseen. Onpas sekin vaikeaa. Mistä hitsistä sitä kaupassa tietää, mikä sopii? Siispä kiikutimme parista liikkeestä kaksi kassillista erilaisia kankaanpaloja kotiin sovitukseen ja silti se on vaikeaa! Sen jälkeen käytiin treenaamassa tokoa Elinan kanssa Kausalassa. Tein Zipun kanssa normirepertuaarin eli sivulle tuloja, pieniä seuruita, luoksetuloa ja ruutua sekä tietty ylpeydenaiheeni metallinoudon. Pentunen oli taas niin kiva! Tein kyllä liian pitkän treenin, kun se vain jaksaa touhuta. Sitä pitää varoa. 

Megin kanssa tein seuruuta, mikä nyt oli vähän parempi taas. Kauko oli ok, mutta taas häirittynä oli kovasti tulossa minua kohti. Tunnari oli metka. Koira ei erottanut kapuloita puiden lehtien seasta, vaan juoksi niiden yli matkalla ruutuun:). Kääntyi kuitenkin takaisin ja vähän hötkyillen alkoi haistella. Ei kuitenkaan napannut ekaa vastaan osunutta, vaan otti toisen, mikä olikin oma. Tuli kovaa takaisin, oli varmaan niin pöllämystynyt ettei muistanut hidastella. Hyvä että huomasi kapulat ja korjasi ihan itse! Ruudun merkki oli tosi hyvä, samoin ruutu, mistä vauhtipalkka. Mukava treeni! 

Tänään sunnuntaina sitten kävin ensin tsemppaamassa Tarjan kanssa Arjaa ja Zacia sekä Marjoa ja Viiaa hallikisassa Lahdessa. Molemmat koirat tekivät tosi hyvin! Halli oli vaikea, sillä siellä oli pentunäyttelymeteliä ja äänet vielä kaikuivat. 

Iltapäivällä kävimme sitten vesisateessa jäljellä - oikea kuningasidea meikäläiseltä... Pete teki sellaisen 350 metrin jäljen Haltonin metsikköön. Paikka oli vaikea, sillä siellä meni polkuja ja varmaan oli kuljettukin vastikään. Jäljellä oli neljä kapulaa. Annoin mahtavana asiantuntijana Petelle ohjeeksi antaa koiran mennä niin, että Pete voi olla lähes narun päässä, siis tarkoitin vain ettei menisi liian lähellä. No, koira lähti rivakasti ja löysi pian ekan kapulan, mistä hyvä herkkupalkka kupista. Sen jälkeen Pete teki kaikkensa pitääkseen narun löysänä maassa ja piti sitkeästi kiinni narun päästä:) Hän luuli, ettei naru siis saakaan olla tuntumalla, vaan sen pitää tosiaan olla löysänä maata pitkin ja hänen pitää olla jotenkin kuitenkin lähellä koiraa. Siispä hän yritti tavallaan mennä narun edellä päästäkseen lähemmäs koiraa. Hän joutui hyppelemään ettei osuisi naruun, liukasteli ja astui aina välillä narun päälle. Koira jäi pari kertaa katselemaan taaksepäin ällistyneen näköisenä ja hukkasi jäljen ainakin kolmesti. Mutta hämmästyttävästi se aina löysi sen uudelleen ja löysi kaikki neljä keppiäkin! Aika hieno suoritus, kaikesta häiriöstä eli meistä kahdesta pöllöpäästä huolimatta:) Itsekin vielä häiriköin perässä kun yritin saada Peten ottamaan tuntumaa koiraan ja huutelin innoissani ohjeita. Kohta meiltä otetaan koira pois. 

Jäljestä riemastuneina värkkäsimme vielä kapeahkon esineruudun, mihin laitoin ensin Peten hyvän golfhanskan (sorry Pete, ei muutakaan löytynyt) vähän sammaleen alle piiloon ja sitten kännykkäkotelon kannon ja kiven väliseen isohkoon koloseen. Hanska löytyi aika pian, mistä iso palkka. Sitten lähetimme uudelleen ja sitten kesti. Ensin etsi hyvin ja sitten vain hortoili. Pimeäkin alkoi jo tulla. Yhden kerran näimme sen istuvan ja tuijottavan meitä kuusen alla hämärässä. Lähetin kolme kertaa uudelleen ja viimeisellä kerralla se viimein oikein etsi ja löysi kuin löysikin kotelon. Kotelon löydyttyä pidimme hurjat bileet ja lähdimme kotiin. Jotenkin oli sellainen tunne, ettei mennä heti auttamaan vaan sen oikeasti pitää tehdä töitä ja tajuta, ettei saakaan heti apua. Oli aika vaikeaa, kun ei olla tehty kuin kerran pari kahta esinettä ja on ollut taukoakin. Jotenkin olin vain taas ihan ääliö, kun laitoin kotelon niin vaikeaan paikkaan, ettei sieltä hajua varmaan ollut ihan helppo napata. Meg-parka. Ajatteli varmaan, että nuo ihmiset ovat oikeasti vaarallisia pöljyyksissään. Olimme kyllä aika ylpeitä siitä ja vähän noloja omasta tunaroinnistamme:)) 

Illalla meille tuli vielä vieraita. Päätin tehdä pannaria. Ensin laitoin leivinpaperin pellille ja kaadoin taikinan sille. Sitten tajusin, että lilluhan valui paperin alle ja paperi jäisi ikään kuin pannukakun sisään (vrt aikanaan tekemäni porkkanakakku, mihin unohdin leivinpaperin kakun ja kuorrutuksen väliin). Yritin tietysti vierailta salaa kaataa soossit takaisin kulhoon, mutta tietysti epäonnistuin sillä he tulivat selän taakse juuri kun valutin leivinpaperia kulhoon. Selitin jotain hätäistä ja aloin muina naisina jynssätä peltiä puhtaaksi. Pannarin kypsymistä odotellessa soviteltiin vähän verhoehdokkaita ja sitten vieras astui johonkin märkään. Luulin, että Ziipu oli taas riepotellut Megin vesikuppia, mutta ei, kyllä oli Wilma-mummo ollut asialla ja päästänyt kunnon lirut lattialle. Ei muuta kuin vieras suihkun puolelle ja meiltä sukat lainaksi ja lattioita pesemään. Sitten päästiinkin pannaria syömään. Se olikin todellinen pannukakku, sillä sössöstä oli unohtunut suola ja se oli jäänyt raa'aksi. Karmean makuista. Kas kun kukaan ei ottanut sitä lisää... Että näin tämä viikonloppu ja huomenna töihin. Tekisiköhän sinne jonkin kakun?