29.11.2009

Kisanomaista Vironmäen maneesissa

HOTtilaiset kokoontuivat Vironmäen ponitallin maneesiin tekemään kisanomaisen treenin. Lisävahvistuksena oli vielä mukana Tarja, Padi ja Nomi. Meitä taisi olla yli kymmenen, joten hyvin päästiin kisatunnelmaan. Itseäni ainakin jännitti kuin kisoissa ikään.

Meg

Seuruu
Paikkaan olin tosi tyytyväinen, ei edistänyt ollenkaan! Remmitreeni on auttanut. Perusasento oli vino, kun tein askeleet vasemmalle ja samoin lopussa. Täytyy katsoa tarkkaan myös aloitusperusasento. Hyvä kontakti oli myös.

Idari
Eka kulma oli hyvä videolla. Kommenttien mukaan kävelin kulmat pyöreiksi tokalla kiekalla. Jäävät olivat hyvät, ei haistellut tms. Edelleen oli vaikea kävellä kulmia, askeleet eivät vain osu niin kuin haluaisin.

Luoksetulo
Vauhti lähdöstä hyvä ja stoppi nyt hyvä! Otin siitä suoraan vauhtipalkkaan, kun viimeksi hidasti seisomisen jälkeen.

Ruutu
Kierrätin merkin, meni oikein hyvää vauhtia. Palkkasin vauhdissa narupalloon. Sitten pisteelle vauhdista. Meni vähän huolimattomasti, käskin korjaamaan. Hyvin ruutuun, missä markkeri. Hyvä loppu, tuli nätisti sivulle, kun siirsin kättä vähän ulos.

Ohjattu
Aika hyvää vauhtia lähes kiersi lättänä-merkin, mistä vauhtipalkka. Haku vasemmalta oli hyvä ja paluu myös. Nätisti sivulle.

Metalli
Oli myös aika hyvä keskikapulalla.

Tunnari
Mukava vauhti kapuloille, haisteli ok ja otti oman ok. Vähän löysää vauhtia takaisin ja aukaisi suunsa sivulla, mistä huomautin. Kun otin kapulan, pärski maneesin pohjaa pois suusta...

Kauko
Ei tehnyt taaskaan ekaa siirtymää, mikä oli seisominen. Nousi istumaan. Palasin takaisin ja sitten teki. Kummasti se osaa, kun on pallo kädessä virkistämässä muistia. Lopussa teimme vielä hyvät häiriötreenit kaikki koirat yhdessä. Nyt Meg teki kaukot oikein hyvin.

Zip

Pentusen kanssa teimme luoksetulon, ruutua taputtamalla ja pallon kanssa, kiertoleikkiä, metallin ja muutaman seuruuaskeleen seinää vasten. Oli taas niin sukkela, etten pysy perässä. Ei välittänyt mitään muista. Pitäisi vissiin alkaa tehdä kaukoa, jääviä, kapulan pitoa yms, mutten uskalla:) Tää humputtelu on paljon kivempaa.

Zipulainen on toisaalta niin kiltti ja toisaalta niin ovela. Se osaa jo odottaa ovella vuoroaan pesuun. Kylppärissä se kipittää heti suihkukoppiin ja seisoo siellä kuin tatti kunnes on pesty, sama pyyhkeen alla. Eilen Pete huomautti sille vähän kovemmin, kun himoitsi taas Wilma-mummon kakkakikkaretta. Tänään se meni piiloon kun Wilma kakkasi:) Toisaalta se sitten järsi juustoa keittiön tasolta. Ei siis ottanut sitä alas, kun on kielletty, vaan järsi siihen rivillisen hampaanjälkiä... Hurjan mielellään se tulee lähelle ja nuolisi ihan tajuttomasti käsiä ja naamaa. Perjantaina se ensin nuoli ja sitten puraisi verille peukalon. Oli ihan ihmeissään, kun kiljaisin. Mutta kiltti se on oikeasti pikku-Megiin verrattuna. Ja aina valmis touhuamaan ihan täysillä. Ihana otus.

JÄTTIONNITTELUT CHRISTALLE JA VIPILLE SEKÄ LENTSULLE JA JATSILLE JAETUSTA POHJOISMAIDEN MESTARUUDESTA!! Lisäksi onnittelut koko Suomen joukkueelle hopeasta!

Ei kommentteja: