8.2.2010

Hollolassa

-
Tänään olin ringin treeneissä Arjan, Pian ja Tiinan kanssa. Lopuilla on joko koira yskässä tai itse kipeänä. Meg pääsi ainoana mukaan, sillä Zipu vietti laatuaikaa Peten kanssa ensin Pennalan hallilla ja sitten lenkillä. Oli käyttäytynyt hienosti. Ai niin, olihan Leevi mukana ja pääsi hengailemaan lopussa pihalle.

Ohjattu
Aloitin ohjatulla. Halli on sen verran kapea, että veimme kerrallaan ensin vasemman ja keskimerkin ja sitten oikean ja keskikapulan. Teki hyvät merkit ja haut, mistä palkka.

Tunnari
Pia vei 10 kapulaa riviin pitkin välimatkoin. Ulkoa kuului jotain paukettja Megin keskittyminen meni kokonaan. Meni kyllä merkeille, mutta pysähtyi tuijottamaan ulos ja jouduin käskyttämään uudelleen. Otti kyllä oman, mutta tuli ihan toisaikaisena vielä takaisinkin. Teimme uudelleen ja nyt teki tosi tarkasti. Meni ekan kerran oman yli, mutta palasi rauhassa ja nappasi oman.

Kauko
Tein ensin läheltä, mielestäni teki ihan korrektisti takajalat paikallaan. Kaukaa yritin käyttää käsiä mahd vähän. Koira ei oikein keskity pelkkään ääneen vaan tekee mitä kuvittelee minun sanovan. Hyvin teki kuitenkin. Loppupaikka oli korrekti, mutta kun meni niin hyvin hissinä maahanmenon, oli välillä 10 cm takana.

Luoksetulon jäävät
Tein kierrättämällä. Muutama stoppi oli ihan ok, muttei se niitä sillä tavalla jarrut kuumana tee. Sama on maahanmenoissa, ei heittäydy.

Lopuksi päästettiin koirat irrottelemaan lumiselle kentälle. Aika kyytiä ne pinkoivatkin. Kivat treenit!

Vielä muutama kuva viikonlopun lumilenkeiltä. Valoa ei kovin paljon päivälläkään ollut eikä kännykameran kapasiteetti riittänyt vauhtiotoksiin:)

Ei kommentteja: