8.2.2010

Agia Pennalassa ja tokoa Renksussa

-
Sunnuntaina aamulla kävimme Peten kanssa ensin lenkillä Pennalassa, treenasimme agilitya molempien koirien kanssa kaksi sessiota sekä lopuksi vielä kunnon lenkillä.

MEG
Meg teki pari kontaktia, keppien avokulmia (ei osaa todellakaan) ja niistoa sekä niistosokkaria. Kontakti oli ihan super, avokulmatkin saatiin pelittämään ja Pete saatiin pelittämään niistoissa eli lähti ajoissa alta pois. Hyvä treeni!

ZIP
Ziipulainen aloitti ennakoivilla käännöksillä, mitkä sujuivat aikas hyvin! Sitten tehtiin kujakeppejä putken kautta ja jo aika vaikeilla kulmilla. Vielä tehtiin kahdessa osiossa ensin neljällä hypyllä takaaleikkaus loppuun (olin pallon kanssa vastassa) ja sitten edessäkäännös ja loppusuora. Käännös sujui yllättävänkin hyvin, mutta loppusuorilla ei irtoa kunnolla, vaan jää kuikuilemaan Peteä vähän ihmeissään. Hyvin saatiiin kuitenkin onnistumaan. Harvoin olen nähnyt Zipua noin väsyneenä kotiin palattuamme. Nukkui kuin tukki. Se pääsi illan suussa vielä mukaan anoppilaan ja käyttäytyi sielläkin tosi kauniisti.

Illalla oli ringin tokotreenit Renksussa. Aikaa hurahti pari tuntia mukavassa seurassa. Paikalla olivat Arja, Laura, Pia, Tiina ja minä sekä pari katsojaa. Otin vain Megin mukaan.

MEG
Seuruu
Tein käännöksiä pysähtyen ja kaikki olivat ok. Myös pysähtymiset suoralla olivat nyt suorat, yritti kovasti.

Tunnari
Tosi siisti, rauhallinen meno ja haistelu, samoin paluu. Kapuloita oli paljon lähekkäin. Tönäisi tassulla oikean ja väärän ihan vierekkäin ja silti tarkisti sekä erotti ne nenällä toisistaan ja otti oikean. Tämä on vaikea liike. Jos koira on rauhallinen, se liikkuu liian hitaasti mutta nuuhkii tarkemmin. Jos haluaa vauhtia lisää, kärsii haistelu. Kun löytäisi sen kultaisen keskitien, mikä tuomareillekin kelpaisi.

Kauko
Teki hyvin läheltä ja kaukaakin. Yhden vaihdon sähläsi pelkällä ääniavulla tehtynä. Jos tekee täydellisesti, on lopussa takana. Luotan kuitenkin siihen, ettei tee, vaan lintsaa, jolloin on ihan oikeassa paikassa:)) Kuulostaa kamalalta...

Ohjattu
Vasen oli virheetön, vein merkille. Oikeassa siirryin omalta paikaltani päinvastaiseen suuntaan, jolloin lähti kyllä kohti oikeaa, mutta kääntyi keskelle. Tein uudelleen ja nyt teki oikein, olin itse oikeassa paikassa. Nämä kapeat hallit on tässä meille ongelmallisia.

Liikkeestä istumiset
Tein pari ihan suoralla molemmilla jaloilla käskyn aloitus ja teki ihan virheettä, jes!

Lopuksi veimme koirat kentälle juoksemaan ja kylläpä Megkin juoksi Zacin kanssa. Teki varmasti tosi hyvää päästä irrottelemaan. Kotiin palattuani Zipu oli jo taas vallan puuhakkaana, joten rakensin sille kaljalaatikosta korokkeen (sain vinkin ko laatikosta, tosin vinkin antajalla sisällä oli vielä kaljaa, meillä ei:) ja laitoin koiran seisomaan takajalat korokkeella ja etujalat lätkällä. Ajattelin takaperinketjuttaa sille agilityn kontaktit. Hyvinhän tuo siinä jökötti kun palkkaa sai.

Pete liittyi vihdoin Facebookiin ja keikkui siellä joka välissä. Itsekin olen siellä, mutten ehdi ikinä käydä. Tarvitsisi vissiin ryhdistäytyä. Ai niin, tapasin viikonloppuna lapsuudenystäväni, jota en ole nähnyt 10 vuoteen. Helposti juttu kulki ja oli todella mukavaa tavata. Ehkä nyt ei mene kymmentä vuotta seuraavaan tapaamiseen...

Olipa kiva viikonloppu, tällaisia lisää!

Ei kommentteja: