Viime viikko - olipahan kaikenlaista

-
Lähes koko viikko meni sairastaessa:(. Tiistaina iski vatsatauti ja makasin kovassa kuumeessa kaksi päivää. Sitten kun se alkoi helpottaa, iski flunssa torstaina. Petekin sairastui, mutta toipui ja lähti lauantaina Alpeille. Viikonloppuna pääsin kuitenkin jo ulos ja treenaamaan. Olin aika pönttö sekaisin vielä lauantaina, mutta kyllä tämä tästä. Seuraavassa treenikertomusta, joten jos et jaksa, hyppää suoraan loppukevennykseen:))

Lauantaina olimme Tarjan kanssa Jessican opissa Boxin maneesilla. Olin vain Zipun kanssa, koska Meg on edelleen juoksussa.

Zip

Seuruu
Tässä Zipu nyökki oikein kunnolla ja kadotti kontaktia koko ajan. Ei ole aiemmin ollut tuollainen, mutta olisiko uusi paikka aiheuttanut vähän kiinnostusta. Lääkkeeksi mietittiin pientä imuttamista niin, että käsi on reiden etusyrjässä kiinni hetken, jotta koira taas muistaa mihin katse piti suunnata. Kun alkaa tajuta, voi koiran laittaa hihnaan ja sillä hieman muistuttaa asiasta, jos on tarvetta. Zip paransi heti, kun huomautin haahuilusta eikä pistänyt hihnaa ollenkaan pahakseen. Pari oikein hyvää parin askeleen pikkupätkää saatiin aikaiseksi. Jessica naksautteli oikeassa kohdassa. Eli täytyy palata vähän taaksepäin vain.

Ruutu
Tässä kerroin, että alan tehdä alustalla ruutua aika pian. Pitää vain häivyttää se aika sukkelasti. Siihen asti vain pallolla. Zipu tekee sellaisen gaselliloikan, jos ruudussa ei ole palloa vaan menee taputuksen perässä. Täytyypä katsoa, saanko loikan pois alustan myötä.

Maahanmenot
Näissä Zip lätsäyttää etutassut maahan ja pylly tulee vähän perässä. Sinänsä nyt ei ole mikään ongelma, mutta sain hyviä vinkkejä treenaukseen. Eli pakitan ja koira tulee perässä kutsusta ja siitä maahanmenoja. Oli aika vaikeaa, mutta luulen, että oppii tosi nopeasti autettuna. Ja sitten tietysti noita edessä maahanmenoja vauhdista. Eli olen nyt vain juuttunut noihin sivulta maahanmenoihin.

Eteentulot
Näitä olen vähän ahnehtinut liian pitkältä matkalta. Tulee ihan täysillä ja törmää, vaikka peruutan. Sain tähänkin taas hyvää muistutusta: läheltä vaan paljon peruuttamalla, pitää nojautua vähän taaksepäin ja auttaa koiraa käsillä suoraan. Helppoa näin motoriselle ihmiselle kuin minä:) Mutta siis olenko nyt tekemässä pikku-Zipusta pk-koiraa vai en?

Nouto
Tein pitoharjoituksia puulla kiertoleikissä. Hyvin tekee, mutta pikkuisen liikauttaa suussa kun lähestyy. Tähän vain muistutusta, niin teki oikein hyvin.

Oli tosi hyvät treenit, joista jäi myös hyvä mieli.

-------------------------------------------

Sunnuntaina oli kennelpiirin tokojaoksen järjestämä kurssi BAT-hallilla, kouluttajana oli Christa. Meitä oli mukana 11, minä ja Zipu siis myös.

Zip

Zipun kanssa ehdittiin tehdä pari-kolme juttua.

Seuruu
Aloitimme taas seuruulla. Siinä piti nyt kontaktin paremmin, mutta edelleen vähän hukkui ja nyökki. Yritin pitää sitä yllä kehumalla, mutta sen Christa teilasi julmasti:) Eli: back to bacics.

Ensinnäkin teimme kontaktiharjoitusta, esimerkkinä muillekin. En ole sitä Zipun kanssa juurikaan tehnyt, joten oli aikakin aloittaa. Jotenkin pidän Zipua niin herkkänä, kun se on niin kiltti, etten ole oikein raatsinut... Siinähän saattaa joutua jotain sanomaan koiralle ja mitäs jos se "pelästyy"? Megin kanssa se on sellaista henkien taistoa eikä se pelästy mistään, mutta kiltti-Hiipu? Kuulostaa aika naurettavalta näin kirjoitettuna. Sainkin tästä typeryydestäni aika haukut:)

No, otin koiran sivulle ja annoin käskyt "istu" ja "sivu". Christa konttasi, rapsutti maata, kumarteli ja sai Zipun aivan hurmoksiin ja toisaalta sitä vähän hirvitti. Se lähti pois sivulta ensin katsomaan Christaa ja sitten se vain peruutti tilanteesta pois. Kielsin ja käskin takaisin sivulle ja annoin uudet, rauhalliset käskyt. Aika pian se alkoi hiffata ja yritti ihan hirveästi olla katsomatta. Muutaman kerran saatiin se palkattua hyvin. Lopussa vielä sille heiteltiin palloa ja silloin sen pokka petti. Lopetettiin helppoon, palkattiin ja Zipu oli aivan tohkeissaan eikä ollenkään kärsinyt henkisiä vaurioita.

Kun kontaktin pito alkaa olla selvää koiralle, siirrytään pikkuseuruisiin. Voin ensin taputtaa reiden etuosaa ja siirtää käden sitten normipaikkaan. Kädessä ei ole mitään, ei lelua eikä namia, jotta saadaan koira oikeasti ajattelemaan, mitä se on tekemässä. Kun se istuu sivulla, sanon "sivu" ja lähden liikkeelle. Kun pitää kontaktin, kehun ja palkkaan taskusta. Eli seuruu kestää sen 2-3 askelta (niin kauan kuin kontakti hyvin pitää).

Tässä olen vain edennyt liian nopeasti seuruuseen, vaikkei koiralle ole ihan selvää sekään, mitä "sivu" oikeasti tarkoittaa. Olen vain kuvitellut, että se jo tietää, kun teki välillä niin hyvin:). Se mitään tiedä. Kun nyt saan sen ymmärtämään, että kontaktin pito on TÄRKEÄÄ, jotta mamma pysyy hyvällä tuulella, on jatko helpompaa. Sitten vain pikkuhiljaa pidempää ja pidempää pätkää, kunnes osaa mennä sata metriä suoraan hyvässä kontaktissa. Sitten vasta kulmia. Niin.

Metalli
Zipu rakastaa kiertoleikkejä kapulan kanssa. Siis puusellaisen, ei metallin. Kun olen yrittänyt metallilla, sylkäisee sen heti pois ja humputtelee. En siis ole tehnyt metallilla, koska PELKÄÄN sitä. Sain Megin metallin niin huonoksi, ettei se korjaannu ikinä. 
Nyt ei auttanut pullikoida, vaan laitoin metallin sen suuhun ja käskin pitämään. Ensin pudotteli sitä ja väisti ja pompahteli kauemmas puukapuloiden luo toiveikkaan näköisenä. Mutta sitten piti kovin vakavana ja kiersi loistavasti:))) Eikä yhtään pyöritellyt ja availlut suutaan. Otti sen jopa maasta ja kiersi. Ja se oli niin kivaa Zipun mielestä. Se ei mennytkään puihin eikä lukkoon sen takia, että jouduin laittamaan kapulan sen suuhun. Meg meni.

Christan mielestä oma suhtautumiseni metalliin on niin negatiivinen, että sen on pakko ollut vaikuttaa pentuunkin. Asenne heijastuu. Nyt pitää alkaa ajatella, että "METALLI ON IHANIN ESINE!!!" Lupasin Tiinalle kirjoittaa sen tänne ja täällä se nyt on:)

Oli kyllä niin hyödyllinen viikonloppu ja mukava!! Mikäs se oli ollessa, kun sai treenata asiantuntevassa opissa ja kivassa seurassa molempina päivinä. Aika luksusta. Miten kaikki tuntuukaan niin helpolta ja loogiselta, kun joku toinen sen sanoo. Sitten menee kotiin ja kaikki on edelleen helppoa ja loogista. Sitten menee treeneihin ja huomaa, että mikään ei edelleenkään ole helppoa ja loogista... Olisi kiva, kun olisi joka treenissä joku sanomassa, että näin tehdään eikä tarvitsisi ollenkaan ajatella itse:)

-------------------------------------------

Loppukevennys
Lauantaina olin siis aivan poikki ja pää täynnä räkää. Hoipuin metsässäkin Tarjan kanssa siihen malliin treenin jälkeen, että oli pakko aina välillä pysähtyä. Tarvitsin sen jälkeen jotain vahvistusta, että jaksan ajaa kotiin ja poikkesin kotimatkalla pieneen kahvilaan.

Ajaa hurautin pihalle aika haipakkaa, sillä Peten uudessa hienossa autossa on aika herkkä kaasupoljin. Kurvasin vielä samalla vauhdilla kahvilan eteen, joka jotenkin tulikin sitten eteen aika pian. Ajoin nimittäin melkein ikkunasta sisään. Olin ihan transsissa ja kun auto alkoi huutaa (siinä on sellainen tutka) seinän lähestyessä pelästyin niin paljon, että kiljaisin suu ammollaan. Sain juuri ja juuri pysäytettyä puolen metrin päähän ikkunasta. Laitoin tutisten suuni kiinni ja silloin huomasin, että siinä lasin takana noin metrin päässä autosta istui monta tyylikkään näköistä tätiä, jotka kaikki tuijottivat minua vakavina hievahtamatta.

Ensin ajattelin paeta vaivihkaa paikalta, mutta sitten totesin, että nyt on teetä ja jotain syötävää saatava, ei auta. Nousin siis autosta kaikessa komeudessani. Olin yltä päältä maneesin kurassa. Mitkään vaatteistani eivät sopineet väreiltään yhteen, koska olin kerännyt päälleni kaikki huonoimmat värmeet. Liivin taskusta roikkui paskainen pallonnaru. Toisesta taskusta oli lihapullarasva tullut läpi. Pipo oli vinossa ja noussut jotenkin ylös ja hiukset sojottivat sen alta. Kädet olivat ihan mustat, samoin naama - paitsi nenä, joka oli ihan punainen. Olin myös tätien mielestä mahdollisimman vähän yhteensopiva näky autoni kanssa, koska he tuijottivat minua entistä paheksuvamman näköisinä, jos mahdollista. Mutta teetä ja sämpylää sain ja jopa säälivän hymyn. Olin selvästi ihmisraunion näköinen. Jälkeeni jätin mustat kurajäljet ja siunailun. Peruutin äärimmäisen varovasti pois pihalta ja painoin helpottuneena kaasua. Törmäsin melkein lumivallin takaa tulevaan seuraavaan asiakkaaseen, joka oli paheksuvan näköinen täti.