28.9.2010

Maanantaitreeniä



Heti alkuun Peten ja Zipun treenivideo viime viikon parista treenistä. Mukana on myös ohjauskuvio "voltti" :) 

Eilen illalla oli HOTin tokotreenit Hollolassa. 


Zip

Aluksi teimme Markon suunnittelemia häiriötreenejä ympyrällä. Ensin vuorotellen maahanmenoja ja sivullenousuja. Zip oli tosi pätevä, piti kontaktin eikä tehnyt muiden käskyistä. Hyvä harjoitus! Sen jälkeen pujoteltiin yksitellen ja tehtiin luoksetulo muiden koirien välistä (ympyrällä oli pari isompaa aukkoa). Zip teki tämänkin tosi tosi hyvin:) Se oikein kääntää päätä pois häiriöstä ja yrittää sulkea ne pois. 


Treenasimme alkuun kaikki yhdessä. Tein seuruuta Zipun kanssa. Teki valtavan hyvin eikä välittänyt häiriöistä, vaikka niitä riitti. Ihmiset lähettelivät ruutuun ja ottivat luoksetuloja, noutoja ja kaukoja. Zip ei välittänyt mistään:) Tosi hyvä harjoitus!!

Tein pari hyppynoutoa. Zip ei osaa vielä hypätä takaisin, mutta sain pari hyvää harjoitusta. Merkille lähetin pari kertaa ja kolmannella kerralla lähetin ruutuun. Päästi haukahduksen mennessä. Sen jälkeen kommentoikin myös merkillä. Aina kun vingahti/haukahti, kielsin. Se tietty aiheutti sen, ettei mennyt merkille enää ollenkaan, kun tuli epävarmaksi. Kun tuli epävarmaksi, äänteli turhautuneena. Hätistin sen pois kentältä, kun alkoi komentaa ja laitoin makaamaan kauemmas. Ajan sen pois laumasta lenkilläkin tai kotona, kun kommentoi/hälyttää jotain. Jos siltä pääsee hälytysääni, se katsoo heti minua syyllisenä:)


Kun treenit päättyivät, otin Zipun vielä kentälle ja tein merkkiä. Ensin haukkui ja melskasi, mutta laitoin sitten targetin merkin taakse ja autoin sitä läheltä. Kun sain menemään sinne ekan kerran hiljaa, palkkasin tosi hyvin. Sen jälkeen ei enää äännellyt, vaan meni kovaa ja hiljaa, kuten tavallisestikin. Otin targetinkin pois ja hyvin teki. Hyvä Ziipu! Tämä oli hyvä opetus: ei enää kiihdyttäviä liikkeitä häiriössä ennen kuin tottuu siihen paremmin. Ziphän käyttää paljon ääntä agissakin, toisin kuin Meg. Ja turhautumista pitää välttää ehdottomasti.

Meg

Meg sai tehdä seuruuta ja luoksetulon, kun muut tekivät paikallamakuuta. Iso häiriö siis muille. Teki mielestäni tosi hyvin, etenkin vasemmalle käännökset. Sen jälkeen tein vähän kuuntelutreeniä. Yritin mm saada sen tiputtamaan kapulan tuolille, mutta pakko oli mennä auttamaan lopulta. Tuolin ali sain sen kyllä tulemaan kutsumalla:)


Tänä aamuna Peten ja Zipun keppitreenin jälkeen tein Zipun kanssa pihalla vielä kolme merkkiä. Teki tosi hyvin eikä kuumenemisesta ollut tietoakaan.

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Tuota "voltti"-ohjausta en livenä nähnytkään:D

Me kirjoitti...

Eikö ollut hieno? Tuo kuvio kuuluu niihin vaikeimpiin liikkeisiin eikä siihen ihan jokainen kykenekään:) Pete on tehnyt sen aika monesti ja alkaa olla aika taitava!