8.11.2010

2 + 2

.
Meille on syntynyt lapsia:)


Meg synnytti perjantaina 4.11.10 neljä pientä pentusta. Nyt ne ovat siis pian neljä vuorokautta vanhoja. Ne liikkuvat tosi paljon ja syövät rivakasti. Maiskuttavat kuin porsaat ja potkivat hommaan lisää vauhtia. Painot lisääntyvät kovaa vauhtia. Hurjan syömisen lisäksi ne ovat kovasti liikkuvia ja ryömivät aika vauhtia laatikossa. Ne ovat niin ihkuja!

Spesiaalikiitos Sirkka-kätilölle ja Riitalle avusta!! Sekä kaikille muille meitä operaatiossa jeesanneille, etenkin Maikulle vahtivuorojen tuuraamisesta!! Ja jeesaaville, sillä tämä jatkuu vielä. Siis odotelkaa vaan, kyllä me taas soitellaan teille:)

Kiitos kaikille mukavista viesteistä!!



5.11.2010





6.11.2010
Sunnuntaina pääsimme Zipun kanssa viettämään pentuvapaata päivää, ensin pentutreffeille Porvooseen ja sitten sieltä Keravalle hyppytekniikkakurssille. Olipa tosi kiva päivä!

Porvoossa pentupäivällä tein kaikennäköistä. Esittelin ensin metallia, jonka tuonti sujui oikein mallikkaasti. Otto oli tosi epäsiisti, suorastaan lennätti kapulaa lattialla. Pekka antoi vinkiksi tosi pitkän matkan noudon. Ensin heitän itse kapulaa (tärkeää että itse heitän) ja sen jälkeen joku toinen menee ja heittää sen superkauas. Ideana on tietenkin se, että koiralla on kiire takaisin, kun matka on niin pitkä. Sillä  ei ole aikaa pelata kapulan kanssa. Vähän samaa ideaa käytin aikanaan Topin kanssa, kun sillä ei ollut kiire takaisin. Ensin lähdin juoksemaan karkuun, kun oli tulossa takaisin, sitten kun otti kapulan, sitten lähdin kun oli puolivälissä menossa kapulalle ja sitten heti kun lähti hakemaan. Siitä tuli aika hyvä:) Tätäkin voisin koettaa Ziipun kanssa.

Seuruu oli kuulemma oikein hyvää. Kiva oli kuulla, koska en ole videoinut sitä pitkään aikaan ja kuvittelen sen olevan kauheaa. Sekin oli mukavaa, ettei se muillakaan o-laisilla nyt niin helppoa ole ollut:)

Ohjatussa lähetin taas ensin merkille ilman kapuloita. Sitten Tarja vei kapulat niin, että ne olivat n 1,5 m merkkilinjan takana. Hyvin meni kapuloille, vaikka keskimmäinen oli niin lähellä. Haki hyvin ja sen jälkeen meni vielä merkille hyvin, vaikka heitin juuri haetun kapulan paikalleen ennen sitä. Hyvä Zimpula!

Hyppynouto oli ok puulla. Istumisiin sain vinkiksi peruutuksen, mitä en ole muistanut käyttää. Tein nimittäin ensin ihan sivulta takapalkalle ja muut kommentoivat, että vähän lintsasi eikä istunut kunnolla. Lisäksi Elina huomautti, että pitää vähän malttaa odottaa, ennen kuin palkkaa - ettei sen tulisi niin hosu. On se kumma, kun tuo palkka pitää muka antaa heti.

Ruutu oli ihan jees sekä suoraan että merkin kautta. Tein sekä markkerilla että ilman. Paikka oli hyvä, taisi siellä joku huonokin tulla. Paikkaa pitää treenata paljon! Luoksetuloja treenasin jäävistä suoraan vauhtipalkkaan.

Tunnarissa nappasi ensin väärän kapulan, pudotti ja toi oikean. Sain ohjeeksi piilottaa edelleen kapulaa vaikka parin puunlehden alle. Tunnarissa pitää olla nenätyötä ja rauhaa. Kumpaakin Zip tarvitsee lisää. Tässä pitää alkaa palkata vähemmän hyvin, jotta palautusinto vähenisi.

Paikalla istuminen oli hyvä. Makuu oli huono. Zip ennakoi maahanmenon ekaa kertaa koskaan, ihmetteli liikkuria ja vaihtoi kylkeä. No eipä ole tullut harjoiteltuakaan tuota(kaan).

Olipa mukavaa pitkästä aikaa nähdä muita Oujees-kamuja:)) Kovasti ovat taitavia tyyppejä! Olin tosi tyytyväinen Zipun tekemiseen. Se saikin kehuja asenteesta ja pään kestävyydestä. Olin mielissäni.

Porvoosta ajoin sitten kolmeksi Keravalle Patricia Hirnin hyppyseminaariin. Zip sai tylyä palautetta: sen hyppytekniikka voisi olla paljon parempi. Nyt se hyppää pää liian ylhäällä eikä selkä tee töitä oikein. Meg on luonnonlahjakkuus, Zip ei. Saimme sen tekemään myös hyviä hyppyjä okseri-sarjalla. Eka rima 20 cm, toinen 25 cm. Välit normilla maksimitalla. Nyt tähän pitää kiinnittää huomiota, treenata ja jättää hypyt radalla tekemättä. Toki voi treenata ilman rimoja, vain siivekkeiden välistä menemällä. Hyvät ohjeet saimme mukaan ja Patricia lupasi jeesata muutenkin.

Tässä sitä kökötetään pentujen touhuja katsellen. Tuhina ja maiskutus kuuluu laatikosta. Meg nukkuu tyytyväisen näköisenä. Voi kun kaikki menisi pesueen kanssa hyvin.

25 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Oih, onnea!! :)

Sanna kirjoitti...

Hirmuisen suuret onnittelut meidän pesueelta. Suloisia palleroita ja Meg näyttää niin tyytyväiseltä hienossa laatikossaan pienen perheensä kera. Toivottavasti kaikki menee hyvin jatkossakin ja saatte nauttia ihania hetkiä pentujen kera.

-Sanna, Hip ja tytöt

Heidi kirjoitti...

Paljon onnea hienosta pesueesta :)

Anna kirjoitti...

Paljon onnea pennuista!

Outi kirjoitti...

Meg-mammalle & co:lle isot onnittelut pentusista!

Anne kirjoitti...

Onnea pentusista!! Oi, kuinka suloisia ne on <3

Jonna kirjoitti...

Onnea koko perheelle!

Jonna

P.S Jos päivisin tarviitte apuja, niin olen käytettävissä

Emppu kirjoitti...

Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää uudelle koiraperheelle!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein Paljon Onnea koko perheelle! Suloisia!

Anonyymi kirjoitti...

Ja tuo äsköinen oli Katja & Zen

Anne-Riitta kirjoitti...

Onnea Megille pentusista sekä tietysti teille palvelijoillekin!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut penneleistä! <3

t. Ansu & kepukat

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan mustia pentusia!

Anonyymi kirjoitti...

Ja edellinen oli Sirke.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania pieniä! Onnittelut pienelle perheelle <3

Terveisin Mervi-Katri

Anonyymi kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksestä!

Kati ja Into

Anu kirjoitti...

Onnea ihanista pentusista!

- Anu ja Luu-serkku :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut pentusista! Ovat söpösiä :)

Marianne

Anonyymi kirjoitti...

Onnea suloisista ja söpöistä pentusista!

Nina & Ace

Aija, Gini ja Chili kirjoitti...

Oih ihania palleroita ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea pennuista, ihania..

t. Kati K

Jaana kirjoitti...

eOnnea ja iloa pikku pentusten johdosta:)

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit ne on niin sulkkuja:-) Rapsutuksia pennuille ja erityisen paljon Megulille!

t.Tarja&"veikat"

Anonyymi kirjoitti...

Hello! Great to see the little puppies .... So cute <3 / Jörgen

Anonyymi kirjoitti...

Hello! Great to see the little puppies .... So cute <3 / Jörgen