4.11.2010

Jaakko-opissa ja lämpötiloja

Tiistaina Pete ja Zip olivat Sadun ja Essun sekä Katjan ja Kokon kanssa Turussa Jaakon opissa. Pete tykkää Jaakon opeista ja tavasta kouluttaa tosi paljon kuten muutkin ja aina Jaakon koulutuksen jälkeen Pete on täynnä intoa. Tosi kiva. Zipun treenivideo

Eilen keskiviikkona kävin Zipun kanssa tekemässä vähän tokoa Pennalassa. Satoi ja tuuli, mutta pakko oli vähän jotain tehdä sen kanssa, kun sillä oli energiaa niin paljon. Ne ovat nyt olleet eri tiloissa Megin kanssa varmuuden vuoksi. Lahdessa on vielä liikkeellä kennelyskän lisäksi pahaa vatsatautia.

Seuruussa tein vasemmalle käännöksiä. Karseaa. Painaa, dyykkaa ja jää taakse. Tein nyt niin, että nostelin polvea ja joutui ottamaan vähän etäisyyttä. Kummllisesti auttoi. Sen oli helpompi seurata, kun ei ollut niin liki. Mutta vaikeaa tuo on. Muutoin seuruu, täys- ja oikealle käännökset olivat hyviä ja kontaktikin on palannut kasvoihin oikeasta taskusta:)

Metalli ei ollut niin hieno kuin oli maanantaina, mutta kelvollinen. Tuli eteen eikä pudottanut.

Luoksetulon tein ensin suorana. Seuraavalla pysäytin, oli tosi hieno. Sitten vein pallon taakse ja kylläpä oli vaikeaa tulla luokse. Otin uusiksi ja kun tuli vähän matkaa ilman hidastelua, heitin pallon taakseni. Seuraavalla tietty tuli hyvin, jolloin pysäytin ja vapautin takapallolle. Maahanmenoja tein namilla kädellä auttaen, oli hyvät.

Kaukoja testasin. Nyt tekee istumisesta seisomisen siirtämällä etujalat eteen ylös-käskyllä. Tekee ihan oikein, koska noinhan se opetin. Olen siis yrittänyt vaihtaa tekemistä niin, että siirtää takajalat taakse kuitenkin. Ajattelin, ettei kuitenkaan pidä takajalkoja niin hyvin paikallaan ettei tulisi yhtään eteen koko sarjassa. Back-käskyllä istuu kyllä aikas hyvin taaksepäin seisomisesta. Maahanmenoa ei tee hissinä vaan lötsähtää suoraan alas. Nyt siis pitää opettaa tuo istu-seiso uudella käskyllä, kun kerran ylös-käskyllä siirtää etujalat eteen. Jee.

Megin lämpö laski keskiviikkoaamuna. Nyt on edelleen alhaalla ja koira on ihan rauhallinen. Odotellaan. 61 vrk tulee tänään täyteen.

11 kommenttia:

PiaP kirjoitti...

Paljon onnea matkaan nyt Megille! Ilmoitelkaahan sitten mitä sieltä oikein tuli (vaikka noin suurinpiirtein osaan arvata MITÄ sieltä tulee, mutta toi detaljitason tarkkuus...)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, teillä on siellä jännät ajat!

Zip on jo ihan älyttömän taitava agikoira, makean näköistä menoa!

Kati ja Into

Arja, Zac ja Morris kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arja, Zac ja Morris kirjoitti...

Hui, miten jännät ajat edessä ;) Rapsuja ihanalle mammalle!

Anne-Riitta kirjoitti...

Tsemppiä synnytykseen :-)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea Megille perheenlisäyksestä:-) Ihan hyvä määrä ja tasainen jako:-) Pennuntuoksuisia aikoja Oilille ja Petelle!

t.Tarja

PiaP kirjoitti...

no mitä - paljonko niitä tuli?? Onnea joka tapauksessa :-)

Anonyymi kirjoitti...

missä vauva kuvat ?????? On Megi oiva koira kun tuosta vain pyöräytti kasan pentuja :)Onnea Äipälle ja koko perheelle :)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kanssa odotellaan kuvia!! Onnea äitee-Megille & co pentusista!
t. Hanna, Nana & Kit

Aija ja Gini kirjoitti...

Onnea pentusista!
laitahan kuvia kun niitä ei livenä näe ;)

Anja kirjoitti...

Onnea pentusista!