3.5.2011

Loppuviikko - Christan koulutus ja Z-pentutreffit

-
Torstai

Torstaina päivällä huomasin aamulenkin ja kotipihatreenin jälkeen, että Zipun oikeassa takajalassa oli jotain häikkää. Se jätti askelen väliin sillä toisinaan, liikutti sitä varovaisemmin eteen eikä ponnistanut sillä hypätessään sohvalle. Huolestuin heti, sillä en löytänyt mitään kipeää kohtaa varpaista tms.


Otin Ziipun mukaan alkuillan tokotreeniin Patarille. Arja katsoi sitä ja totesi, että aika vaikea oli huomata mitään jos ei osannut katsoa, mutta näki samanlaisia oireita. Zip sai siis levätä, mutta Meg pääsi treenimään.


Meg
  • Aloitimme taas nopeiden istumisten katsomisella. Ne eivät ole mitenkään kovin hyviä, mutta ehkä pikku hiljaa...
  • Tein myös luoksetulon pysäytyksiä kierroissa lelua heittämällä.
  • Ohjatussa tein suuntia ja siinä Meg ei meinannut millään selviytyä suunnista. Juoksi aina merkille vasemmalle eikä kuunnellut hae-käskyä yms.
  • Ruudun teki hyvin, mutta korjauksissa oli epävarma. Näitä siis tehdään.
---------------------------------------------------------


Perjantai


Zip kävi lääkärissä, sain ajan onneksi Pärnäsen Juhalle. Hän väänsi ja käänsi jalkoja, mutta ei löytänyt mitään nivelside- tai nikamavammaan viittaavaa. Epäili, että se on voinut saada jonkin tällin tms ja sillä olisi lihas- tai nivusvamma. Ohjeeksi lepoa ja tilanteen seuraamista sekä fyssarissa käynti.

Megillä oli huilipäivä.



--------------------------------------------------------------

Lauantai - vappuaatto


Christa tuli pitämään kurssia HOTille. Tiedossa oli siis kerrassaan mukava treenipäivä hottilaisten kesken. Mukana treeneissä oli 11 koirakkoa sekä pari kuunteluoppilasta. Aurinko onneksi paistoi koko päivän eikä sääennustuksista poiketen saatu sadetta kuin pari tippaa. Tuulista kyllä oli eikä kovin lämmin, mutta se ei ketään haitannut.


Meg

  • Nopeat istumiset sujuivat hyvin yhden-kahden askelen välein seuruussa. Christan mielestä ovat jo parantuneet sitten keskiviikon ja itse olen samaa mieltä. Teimme istumisia myös ihmisten keskellä, tässä ei ehkä  ollut niin sukkela. 

Kaikki kuvat Kati Kylliäinen

  • Tein myös sivulletuloja edestäni maasta sekä kierroissa kapulan kanssa ja ilman. Teki aika hyvin, joskin metalli hidastaa.


  • Metallin kanssa tein nopeita nostoja, mistä palkkasin heti leluun. Siitä saman tien irti kapulalle jne. Samoin metallissa tehtiin pitkä nouto ja siitä vauhtipalkkaan (heitin ensin itse ja toinen jatkoi heittoa).



  • Vielä tehtiin kuuntelutreenejä: heitin kapulan merkkitötterön yli, päästin hakemaan ja palkkasin. Sama toistettiin, niin että koira sai mahtavan palautteen noudosta. Sitten heitin taas kapulan tötskän taakse ja käskinkin kiertää tötskän - tämä oli vaikea eikä kuunnellut vaan piti tehdä monta kertaa.
    Sitten lähetin ensin ruutuun ja palkkasin hyvin. Vein merkille ja Christa vuorostaan käskytti ruutuun äänellä ja kädellä. Meg mokasi ja meinasi lähteä. Toista kertaa ei tietty tehnyt virhettä ja pääsin palkkaamaan. 

    Sitten heitin pari kertaa kapulan eteenpäin ja käskin hakemaan.
    Kolmannella heitin, lähetin hakemaan ja ennen kapulaa stoppasin ja lähetinkin hakemaan oikean. Kentällä oli siis kapulat valmiina myös oikealla ja vasemmalla. Tässä sillä oli jo oikeasti vaikeaa. Pysähtyi hyvin, mutta oikean hakemaan lähtö kesti:) Tässä ei saa kieltää koiraa, vaan pysäyttää ja vaikka kehua rauhallisesti kuuntelemisesta ja käskeä uudelleen. Minulta tulee niin helposti tuo EI:(


Oli todella odotusten mukainen päivä: mukava ja hyödyllinen. Kaikki olivat paikalla koko päivän ja kuuntelivat sekä kommentoivat innokkaasti. Kahden viikon kuluttua uudelleen... :))


Ilta meni mukavasti rupatellen ja syöden ja leikkien. Miten joku lapsi voi olla niin iloinen? Tuhma kani -leikki sai aikaan aikamoisia riemunkiljahduksia:)


---------------------------------------------------------


Sunnuntai


Vappupäivänä pääsimme taas kuokkimaan Megin pentutapaamiseen Juvamalmille. Kaikki olivat paikalla. Aina sitä ihmettelee, miten ne ovat niin kivoja ja päteviä. Meg ei juuri lapsistaan perustanut:)




Kuvat: Juha Ruokonen - Fruudi, Paavo, Meg, Nike ja Hope

Wappuherkkuja:)

-
Video: Megin pennut 6 kk vappuna 2011

3 kommenttia:

Janne kirjoitti...

hej,

Korjaus ;). Ettei tule väärinkäsityksiä. Eli siinä ohj-korjaus treenissä meillä ei ollut merkkiä ollenkaan ;)). Sä vaan heitit kapulan ja sit seis, hyvä, oikea tai vasen. Ei ollut ohjattu tavallan lainkaan. Olitko säkin paikalla vai olitko jo juonut simaa ;)))?

C

Me kirjoitti...

No se sima oli kyllä aika vahvaa, mutta vasta kirjoittaessani join sitä ja kirjoitin siksi mitä sattui:))
Kiitos korjauksesta, muutan tekstiinkin!

Jaana kirjoitti...

Hienoja vauhdikkaita kuvia Megistä :)