11.5.2011

Patari kutsui jälleen

-
Keskiviikko

Olin Patarilla Arjan, Elinan ja Reijan kanssa. Vain Zip oli mukana, sillä Pete oli Megin kanssa BAT-agitreeneissä. Timo veti siellä harjoitukset. 


Zip


  • Aloitimme häiriöillä. Zip oli sivulla ja piti parin mokan jälkeen kontaktin tosi hyvin. Teimme myös häiriötä maassa ja istumassa. Niissäkin mokasi pari kertaa, mutta sitten muisti ja tönötti paikallaan tosi hyvin muiden houkuttelusta huolimatta. Hyvä Ziipu!

  • Seuruun tein nyt aika pitkänä, käskytettynä. Ei tuntunut ihan niin mahtavalta kuin eilen - oli jotenkin varovaisempi, vaikkei se ehkä ulospäin näkynytkään. Piti kuitenkin aika hienosti kontaktin, pysyi ravilla ja oli yritteliäs. Pari perusasentoa oli vino ja yhden kerran harhautui pois sivulta, kun ennakoi oikealle käännöstä ilmeisesti. Olin oikein tyytyväinen. 

  • Tunnari tehtiin tuttuun tapaan ihan läheltä suurella määrällä kapuloita. Vein sinne oman sekaan itse ekan kerran ja muilla kerroilla joku toinen vei. Kolme kertaa tehtiin ihan läheltä ja neljäs kerta vähän kauempaa. Istuin edelleen maassa ja palkkasin hillitysti nameilla. Tosi hyvä oli.

  • Ruudun merkillä tehtiin myös häiriötä "vapaa" ja "ruutu" ja yms huudoilla. Zip ei mennyt lankaan eikä vilkaissutkaan muita. Sama tehtiin ruudussa eikä kuunnellut sielläkään ketään muuta. Voi miten se on kiltti ja yrittää tehdä oikein.
Kiva ilta, kiitos kaikille taas avusta ja seurasta! 



Ja tässä vielä video Megin agitreenistä Elinan opissa:


1 kommentti:

Pasi kirjoitti...

Megin 3. lähtö magee!