1.6.2011

Kisanomaista ja korjaussarjaa

-
Tiistai

Eilen HOT järjesti kisanomaisen treenin Patarin nurtsikentällä, minkä saimme käyttöön kaupungilta. Vieressä oli jalkapalloilijoita ja saimme muutenkin hyvää häiriötreeniä vieraista koirista. Ilma oli pitkästä aikaa tosi lämmin ja aurinko paistoi. Nurtsit olivat hienossa kunnossa, joten mikäs oli treenatessa. Kiitos kaikille mukana olleille!

Zip

Ekassa kehässä oli metalli, hyppynouto ja kaukot, tokassa liikkeestä istuminen, tunnari ja ruutu ja kolmannessa seuruu ja luoksetulo.


  • Paikalla istuminen oli oikein hyvä. Tuijotti eteenpäin vain eikä ottanut mistään häiriötä.
  • Paikallamakuu samoin tosi hyvä, ei mennyt lonkalle. Jee, vähän pihatreenin jälkeistä edistystä! Maahan-käskyssä muuten autoin vähän kädellä.
  • Metalli oli oikein hyvä, autoin kädellä ja äänellä sivulle. Vapautin sivulta. Markon mukaan olin heittänyt jo kun olin vastannut olevani valmis, siis ilman kehotusta heittää - en usko:)) Palkkasin namilla.
  • Hyppynoudossa Zipulla oli niin hirveä kiire, että otti puukapulan päästä kiinni (ei siis ollut ohjatun noudon kapula) ja sai kiikutettua sen aika lähelle, kunnes joutui pudottamaan. Hyvin poimi ylös ja tuli sivulle, mistä vapautin taas. Palkkasin namilla.
  • Liikkeestä istuminen oli oikein hyvä! Tein niitä pari ennen kehään menoa. Palkkasin.
  • Tunnarissa meni aika kovaa, mutta haisteli aika hyvin ja nappasi heti omansa. Hyvä sivulletulo, ei tainnut edes purra kapulaa. Palkatta
  • Ruudussa oli markkeri. Hyvin lähti eli tajutonta vauhtia taas. Yhtään ei miettinyt viereistä kehänauhaa ja luoksetulomerkkejä sen toisella puolen. Hyvä maahan ja loppuosa. Palkatta
  • Seuruu ei ollut ihan parasta Zipua, mutta ei huonokaan. Nyt takaosa ei keikkunut juuri yhtään ja siirtymät olivat hyviä. Palkatta
  • Luoksetulo oli ok, ei ehkä ihan paras mahdollinen stoppi, mutta kuitenkin hyvä. Pallopalkka.
Meg

Megin kanssa meneminen vähän mietitytti valeraskauden takia, mutta ajattelin sitten tehdä aika kisanomaisen ja palkata, jos aihetta. No, ei ollut kovin paljon... Ekassa kehässä oli metalli, ohjattu ja kauko, tokassa zeta, ruutu ja tunnari ja kolmannessa seuruu ja luoksetulo.

  • Paikallaistuminen oli ok.
  • Paikallamakuussa meni alas viereistä edellisen käskystä:(. Otin ylös. Hyvin alas omastakin käskystä... Makasi sitten tosi hyvin ja loukkaantuneen näköisenä. Että tämä ärsyttää. Ei ole ikinä ollut näin pöllö.
  • Meg tuli innolla ekaan kehään. Metalli oli oikein hyvä, siinä vähän peruutin. Sivulletulo kapulan kanssa ei ole kyllä yhtään parantunut treenistä huolimatta.
  • Ohjattu meni aivan jumiin. Valitsin oikean kapulan. Ruutu oli merkistä myös oikealle ja sinne koira juoksi ainakin kaksi kertaa, ennen kuin älysin auttaa sitä. Pakko oli saada korjattua. Vaikka autoin, meinasi silti mennä ruutuun. Kylläpä kypsytti, sillä Meg on ollut tässä tosi varma.
  • Kauko sen sijaan oli hyvä, tein ilman käsiapuja.
  • Zetassa koira ei osannut istua millään, meni koko ajan maahan. Sain autettua ehkä yhden hyvän. Olin tosi tuohtunut, mutta yritin olla ok (ihan kun voisin koiraa huijata).
  • Ruutu oli muuten oikein hyvä, mutta ruudussa meni maahan. Nostin ylös ja tein loppuosan koiran seistessä. Sivulle ihan ok, vähän pomppasi.
  • Tunnarissa ei oikein nähnyt kapuloita, mutta nappasi tosi nopeasti oman. Toivottavasti ei vain ottanut mitä sattuu...
  • Seuruu oli aika hyvää, istumisista en tiedä.
  • Luoksetulossa kutsuin nimellä. Lähti tosi kovaa, stoppi valui mutta yritti ja maahanmenossa vetkutteli.

Oli aika uupunut olo kehien jälkeen. Miten tämä voi olla vaikeaa?
Tein vielä uusittuna myöhemmin ohjatun. Nyt oikea ok, mutta vasemman sijasta meni keskelle. Karseaa.

Treeni itsessään oli tosi hyvä, kiitos hottilaisille!!!

Keskiviikko

Sen verran ketutti, että aamulla ennen töihin lähtöä oli pakko mennä tekemään pari juttua uudestaan.

Verkkalenkin jälkeen Meg aloitti tekemällä ensin muutaman liikkeestä istumisen. Oli aika huvittava, sillä se istui tosi varmasti ja nopeasti kaikki. Tein väliin seisomisen ja maahanmenonkin, mutta edelleen istuminen oli super. Sitten pari kolme ruutua eri suunnista - kaikki tosi hyviä ja jokaisesta kunnon palkka. Sen jälkeen tein ohjatun kuten eilen ja nyt ei ollut mitään ongelmia. Sekä oikea että vasen olivat aivan tosi hyviä ja varmoja - ei puhettakaan epäröinneistä tai ruutuun menosta. Mitähän tästäkin ajattelisi? Siis oliko kisatilanne sellainen, ettei nyt kyennyt vai oliko huono fiilis paikallamakuusta syynä ettei viitsinyt/kyennyt? No, joka tapauksessa nyt oli kivaa!

Zip teki myös ruutuja ilman markkeria, viimeinen oli markkerin kanssa. Oikein hyvin selvisi. Lisäksi liikkeestä istumisia jossa meni pari kertaa maahan (nostin ylös istumaan ja autoin sen jälkeen), pikku pätkiä seuruuta ja nopeita sivulletuloja. Lenkin jälkeen kotiin ja kiireesti töihin. Jotenkin tämä puuha on tuttua viime vuosilta - ennen ässämmiä on aamulenkit Patarilla tulleet tavaksi... Kaikkensa on yritettävä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iso kiitos loistavasti organisoiduista treeneistä :)

t. Mari, Rimma & Puuma

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kiitän hienosta treeneistä, vaikka oma suoritus oli ihan päin jostain...

Jessica

Me kirjoitti...

Kiitos itsellenne, oli mukavaa - vaikka samassa veneessä taisin olla Jessican kanssa. Huoh.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos myös meidän puolesta!

t. Ansu & Ken

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos superhyvin järjestetyistä kisatreeneistä!
t:Sirke, Tuuri & Teiniriski