9.11.2011

PM Tanska Herning - Joukkuekultaa ja voi käpyjen käpy sentään

-
Kaikki kuvat: Maarit Karhu/Antero Toivonen


Nyt on PM-kilpailu takana ja olemme kotona. Matka oli aikamoinen kokemus, monella tavalla. 
Alla on aikamoinen vuodatus ihmispoloa kohdanneesta vastoinkäymisestä, joten jos ällöät itsesäälissä piehtarointia, jätä väliin. 

Lähdimme matkaan
keskiviikkoiltana. Maarit tuli Mikkelistä bussiasemalle ja jatkoimme Lahdesta kimpassa meidän autollamme Turkuun laivalla. Auto jäi viereiseen parkkitaloon. Satamassa meitä jo odotti bussi, mistä oli otettu penkit pois koirien häkkejä varten. Tilaa oli ruhtinaallisesti, koska meitä oli vain kymmenkunta matkustajaa. 




Lastasimme bussiin varsinaiset tavarat ja vain reppu ja koira tulivat mukaan hyttiin. Olimme Ansun kanssa kämppiksiä, kuten koko reissun. Koirat tulivat hyvin juttuun paria pientä vahtimisjuttua lukuunottamatta:) Ja mekin tulimme:)) Kävimme porukalla syömässä ja shoppailemassa tietty. 

Aikaisin torstaiaamuna matka jatkui bussilla kohti Göteborgia, mistä menimme lautalla kolme tuntia Herningiin Tanskaan.

Korttipeli välillä Göteborg - Fredrikshavn


Siitä vielä kolmisen tuntia Scandic-hotellille, missä olimme aika myöhään illalla. Kävimme vielä porukalla isossa, ihanassa puistossa käyttämässä koirat lenkillä ja lähdimme nukkumaan. Takana oli tosi pitkä päivä, joskin myös tosi mukava. 

Perjantaina
oli treenipäivä. Kävimme kaikki ensin vähän kaupungilla shoppailemassa ja harjoittelimme myös kävelykaaviota torilla... Hitsi kun kaupoissa oli kivoja vaatteita, olisi voinut kierrellä enemmänkin. 




Lähdimme sitten kaikki kimpassa ihania maastopolkuja pitkin messuhallille. Matka kesti n 40 minuuttia, joten koirat tuli hyvin lämmiteltyä. Kisa pidettiin näyttelyn isossa kehässä. Paikka oli hyvin rauhallinen ja koiraystävällinen, vaikkei isompaa treenialuetta ollutkaan. Matto oli punainen ja tosi liukas. 

Teimme treenin Heidin ja Meten kanssa samaan aikaan ja saimme näin tupla-ajan 8 min. Päätin tehdä vain helppoja juttuja - sekä maton takia että muutenkin. Pariisissa tein liian vaikeita asioita liian lyhyessä ajassa ja siinä tuli kaamea kiire ja huono fiilis. 

Alun palloleikin jälkeen teimme ruudun. Muistutin merkistä tuplakäskyllä lähellä merkkiä, oli ok. Siitä pääsi suoraan ruutuun, missä oli markkeri. Meg oli aika varovainen matolla, mutta parempi niin. 




Meg pääsi hakemaan myös sorvatun kapulan, missä ei ollut ongelmia sekä luoksetulon läpijuoksuna. Lisäksi tietty metalli (esine oli aika normi, tosin suuri oli ihan pieni), koska hypyssä ei ollut sivutolppia ollenkaan. Tässä ei ollut mitään ongelmia. Porukalla teimme vielä lyhyen istumisen ja ylös-alas -käskyt. Olin oikein tyytyväinen koiraan ja fiilikseen. Meg tuntui reippaalta ja iloiselta, kuten koko matkan. Se oli leikkisä ja sosiaalinen ja kontaktihakuinen, tosi kiva siis. 
Illalla oli palaveri ja gaalaillallinen, missä oli oikein mahtava seisova pöytä. 



Perjantaina olivat pervokarvat vielä tallella:) 

Lauantaina oli sitten eka kisapäivä. Mukana tuomaroimassa oli myös Pernilla, joka selvisi urakasta hienosti. Ohjelmassa oli paikallamakuu, zeta, ruutu, metalli ja kauko. Suomalaisten numero oli kolme, eli Suomi meni aina kolmantena maana. Meidän kisanumeromme oli 23, eli olimme ihan loppupäässä, kun kaikkiaan 28 koiraa oli mukana. Meidän jälkeemme suomalaisista menivät vain Katja ja Zen. 
Jännitti ihan kamalasti, mutta sain hyvän olon päälle. 

Paikallamakuu 10

Tämä oli älyttömän hyvä. Ihan sama asento, kun palasin ja tosi alertti ilme. Jee!




Zeta 9 - 8,5 - 9 - 8,5: 8,75
I-m-s. Sujui hyvin, saimme myös ok pisteet. 




Ruutu 9 - 8,5 - 8,5 - 9: 8,75 
Merkille aika ok, mutta loppuosan hitaasti ja jouduin stoppaamaan ennen kuin oli kunnolla takana. Ruutuun hyvin, stoppasin ja käskin maahan. Loppuosakin oli ihan hyvä, vähän pomppasi sivulle tullessa. 



Pomppu


Metalli  8,5 - 8,5 - 9 - 9: 8,75
Tähän olin oikein tyytyväinen. Reipas haku ja suora sivulla, hyvin irrotti.


Kauko  9,5 - 8,5 - 8,5 - 9,5: 9
S-i-m-i-s-m. Tähänkin olin tyytyväinen, meni s-i hyvin taakse. Sain jopa 9,5 kaksi kertaa! 

Kehä meni tosi hyvin ja mieliala oli korkealla. Kehässä oli ollut kivaa meillä molemmilla, joten mikäs oli ollessa. 


Kun päivän suoritukset oli tehty, olimme jaetulla toisella tilalla Tarjan ja Zicin jälkeen. Oli aika ällistyttävää sentään lähes 30 koiran joukosta. Oli vaikea suorastaan uskoa koko juttua, ihan mielettömät pisteet. Yritin olla kieriskelemättä liikaa tyytyväisyyden tunteessa ja miettiä jo huomista - silloin olisi vuorossa meille vaikeita liikkeitä. Illalla kävimme yhdessä syömässä pitsaa, mutta menimme ajoissa nukkumaan. 


Sunnuntaina
jatkettiin, nyt vuorossa olivat seuraaminen, luoksetulo, ohjattu ja tunnari. Olimme taas aika loppupäässä, numerolla 21 eli toiseksi viimeisenä suomalaisena. 

Kehään mennessä oli erittäin hyvä fiilis taas. Koira tuntui yhtä iloiselta kuin lauantainakin. 


Seuruu
7,5 - 8 - 8,5 - 7,5: 7,75

Tästä tykkäsin kamalasti. Koira oli niin alertti ja hyvin mukana. Paikka pysyi mielestäni koko ajan ja ilme oli kiva. Yhden kerran vilkaisi sivulle täyskäännöksessä ja alussa aivasti kahdesti, mutta vain vähän. En tiedä, oliko jotain vinoutta jossain, kun pisteitä annettiin kahdesti 7,5, mutta itse nautin tästä. Ihan kuin olisi ollut taivaassa, oli niin kevyttä. 


Vielä naurattaa

Luoksetulo 7,5 - 8 - 8 -8: 8
Tämäkin vielä sujui suht hyvin. Ei mitään loisteliasta, mutta normi-Megiä. 

Ohjattu
5 - 5,5 - 5 - 5,5: 5,25

Tässä koira tuntui hyvin fokusoituneelta merkkiin, ei mitään vilkuilua tms. Meni kuitenkin tosi tosi vaisusti merkille ja jouduin taas pysäyttämään liian aikaisin:( Lähti hakemaan kovaa, mutta sitten jotain muuttui. Meg ei tullutkaan ihan suoraan sivulle niin kuin on nyt tehnyt, vaan teki ison kaaren ja pyöritti kapulaa tosi paljon. Sivulla oikein avasi suunsa ja kapula oli hurjan syvällä. Jotenkin vielä onnistuin pudottamaan sen. Kapula oli sorvattu, paksu keskeltä ja aika pieni. Teki tällä kapulalla hyvin treeneissä, mutta uskon silti, että piti sitä outona. Lisäksi tuo merkki on meillä heikko edelleen ja jotenkin siitäkin syystä koko homma meni ihan läskiksi. Tämän jälkeen näkyi oma heikko rutiinini, enkä osannut kertoa koiralle, että pieleen meni ja nyt teet kunnolla jatkossa. 


Lost
Tunnari 0
Taas fokusoi hyvin eteenpäin ja lähti reippaasti kapuloille. Siellä meni yli omansa ja sitten vain otti vaisusti väärän ja toi sen. 

Tunne oli ihan kamala. Tuli ihan sellainen totaali romahdus henkisesti. Olisin niin halunnut onnistua joukkueen takia ja nyt vain lykkäsin paineet Jessicalle, joka lähti meistä viimeisenä. Tuntui, että petin joukkueen ja Kennelliiton ja kaikki. Olin ensin ihan turta ja murheen murtama ja menimme ulos kävelemään. Palasin takaisin sisälle katsomaan Jessicaa (meni hienosti:) ja sitten alkoi vesi valua silmistä aina, kun joku tuli juttelemaan ja lohduttamaan. Koko syksy on ollut niin jotenkin vaikea ja kun epäonnistuimme, tuntui se kerta kaikkiaan musertavalta. Tunne oli tosi paha, sellainen mitä ei ole koskaan tullut - en yleensä oikein osaa itkeä näissä tilanteissa. Jossain kohtaa oli kuitenkin jo pakko nauraa, kun mm Ansu, Mari, Satsu ja Tesu pontevasti perustelivat ja selittivät ja tsemppasivat hurjasti ja kovaäänisesti minua pääsemään asiasta yli. Kiitos teille, olette ihania!:)


Paikalla istuminen
10

Tässä ei ollut ongelmia, mutta vaikea oli koota itseään vielä uudelleen kehään. 

Joka tapauksessa Suomi sai joukkuekultaa, kiitos muiden loistavien suoritusten! Onnea kullasta joukkueelle ja Tarjalle ja Zicille sekä pronssista Jessicalle ja Macille!! Olette mitalinne ansainneet, niin hienoja suoritukset olivat!





Käveltyämme hotellille "pakotin" Ansun ensin baariin toipumis- ja hengennostatussidukalle ja sen jälkeen lähdimme kaikkien kanssa syömään ja juomaan meksikolaiseen ravinteliin. Puolilta öin kävimme nukkumaan pariksi tunniksi. Lähtö oli maanantaina klo 03.00, joten unet jäivät aika vähiin, osalla suorastaan olemattomiksi:) Paluumatka sujui onneksi hyvin erittäin hauskassa seurassa mm torkkuen, jutellen sekä korttia ja Unoa pelaten. Unonkin jälkeen olimme vielä väleissä, vaikka tunteet vähän kuumenivatkin:) Täytyy kyllä sanoa, että mukana oli niin mahtava ja hyvähenkinen porukka, ettei paremmasta väliä. Oli ihan huippua ja ylpeätä saada kuulua tähän joukkoon. Kiitos siis vielä Ansu ja Kentsu, Heidi ja Mette, Jessica ja Mac, Katja ja Zen, Nina ja Ässä, Riitta ja Szep, Tarja ja Zici sekä tietysti loistava jojo Maarit. Eikä unohtaa sovi myöskään mahtavaa kuljettajaamme Anteroa, joka auttoi ihan hurjasti kaikessa, mm kuvaamisessa.  Me olimmekin Anteron kanssa vanhat tutut agilitypuolen bussimatkoilta.


Antsu


Nyt olen jo taas sisuuntunut ja kerännyt ajatukset kasaan kohti tulevaa. Vähän aikaa houkutteli A. lopettaa kokonaan ja alkaa harrastaa kulttuuria, B. vaihtaa koiraa C. hypätä saostuskaivoon. No, olen aika sitkeä eikä luovuttaminen ole koskaan oikein sopinut minulle. Saisin sellaisesta entistä pahemman trauman. Olen puskenut läpi kaikennäköisestä aiemminkin, enkä puhu pelkästä koirailusta. Meg on kuitenkin sekä SM-kisassa että PM-kisassa ollut toisena ekan päivän jälkeen, onhan sekin jotain. Lisäksi sillä oli hiton hyvä mieliala tähän kisaan ja sain siitä paljon kehuja. Joten kaivoin jälleen esille vaihtoehdon D eli jatkamisen. Sotasuunnitelma on tehty ja treeni alkaa kohti karsintoja. Siitä lisää myöhemmin. 

Opin tällä matkalla aika paljon kisaamisesta isoissa kisoissa, mutta myös itsestäni. Se täytyy sanoa, että nämä matkat ovat todella rankkoja sekä fyysisesti että myös henkisesti - rankempia, kuin olen muistanut agi-ajoilta. Tai ehkä sitä ei ole tajunnut kuitenkaan lopullisesti, kun ei itse ole ollut kilpailemassa. Olen aina pohtinut, miltä epäonnistuminen todella tärkeässä tilanteessa oikeasti tuntuu. Nyt tiedän. Kuitenkin, kuten todettiin, tästä puuhasta tulee kuin huumetta: vaikka tietää, että voi tulla joskus tosi rankkaa, tätä hulluutta haluaa vain lisää ja lisää - siinä toivossa, että joskus onnistuisi. Tulkoon sitten turpaan, jos on tullakseen. Ei siihenkään kuollut, vaikka vanhenin varmaan aika paljon. Onneksi paluumatkan hysteerinen nauraminen korjasi tätäkin.


Kiitos kaikille meitä ennen ja jälkeen tsempanneille, olen teille tosi kiitollinen. Erityiskiitos tietysti Petelle, joka oli isona tukena kotoa käsin. Ja Christalle, joka aina jaksaa kannustaa ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Puhumattakaan Ansusta, joka joutui kuuntelemaan kaikki kaameat jorinani. 



ONNEA KULTAJOUKKUEELLE!!!




Otetaas motto loppuun:
Osaat, mitä haluat.
Ja kun sanot
ettet osaa,
et halua. 


12 kommenttia:

Nova treenaa kirjoitti...

Pimeistä hetkistä ne kukatkin saavat alkunsa :)

Tämähän oli vain tilapäinen tappio, matka jatkuu ja työtä sinä jaksat tehdä, joten onnenkin täytyy kääntyä, usko pois!!

Nähdään treeneissä!!

Riikka R. kirjoitti...

Kiitos Oili, olihan ihana matkakertomus ja kisaselostus! Koiraharrastusta parhaimmillaan iloineen&epäonnistumisineen.

Te ootte Megin kanssa niin hurjan taitava pari, kyllä ne viimeisetkin palikat vielä loksahtavat kohdilleen! :))

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi, olin niin iloinen teidän puolesta kun näin lauantain suorituksen, ja sitten tuhma Meg taas iski! Murr!
Mutta vielä ehtii monta kertaa ottaa revanssia. Teistä on vaikka mihin!

Anonyymi kirjoitti...

Äskeinen oli siis Sirke.

H-S kirjoitti...

Olipa liikuttava ja hyvin kiteytetty nuo raskaat pettymyksen tunteet. Paljon onneksi mahtui reissuun iloa ja onnistumistakin.

Olette jo niiiin pitkälle, että teistä on vielä vaikka mihin! Onneksi valitsit vaihtoehto D:n, eihän oikeastaan muita vaihtoehtoja ole olemassakaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Oili & Meg loistavasta seurasta. Eiköhän me molemmat saatu vuodattaa vuoronperään. Aivan mahtavaa, että käytössä on suunnitelma D. Siitä se taas lähtee, usko pois. Vaikka meidän koirilla on joissain tilanteissa aikamoinen oma tahto, niin se on myös voimavara - pitää vaan alkaa tahtoa samoja asioita. :) On ne silti hienoja ja rakkaita (ja hienosti trimmattujakin). :)

t. kämppikset

Hiippari kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta! Eläydyin niin, että olin ihan kananlihalla. Tuo tunnariepäonnistuminen kuvastaa niin hyvin tätä harrastusta - tunteita laidasta laitaan. Tuli elävästi mieleen viime kesän PK SM-kisan tarkkuusruutu, jonka His suureksi järkytyksekseni nollasi ja siinä meni kultamitali Mutta jälkikäteen ajatellen: miten mielenkiintoista...
Te olette ihan mahtava pari, kamalasti paljon tsemppiä jatkoon :)))

Hanna kirjoitti...

Hengessä mukana! Tsemppiä edelleen, Meg on tosi hieno :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Oili!! Periksi ei anneta, vaan käydään uudella innolla haasteita ratkomaan :)

Olette mielettömän taitava pari ja ajattele, tänä vuonna ekana päivänä sekä SM:issä että PM:issä aivan siellä kirkkaimmassa kärjessä. Siihen ei kuule moni pysty :)

Tsemppiä treeneihin!! Teistä on ihan mihin tahansa!!!

-Anne ja ylpeä Toivo isukki-

Riitta kirjoitti...

Suunnitelma D on ainoa vaihtoehto :) - sinä ja Meg olette HYVIÄ ja taitavia; sinun täytyy muistaa että yksittäinen epäonnistuminen - vaikka kuinka tärkeässä kisassa - ei sitä muuksi muuta.

Ja sitäpaitsi - matka on kuitenkin tärkeämpi kuin päämäärä. Sen kun muistaa koirien ja tämän harrastuksen kanssa touhutessa, niin asiat - niin kisaonnistumiset kuin pettymyksetkin - ovat silloin helpompia suhteuttaa!

Nähdään treeneissä & kisoissa!!

Me kirjoitti...

Kiitos teille kaikille tsemppauksesta! Nämä saivat hymyilemään kiitollisena.

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu!
Tsemppiä Oili jatkoon!

t. Terhi, Voltti, Tuuma & co