1.1.2012

Uusi vuosi - uudet jaksot

-
Onnellista Uutta Vuotta!

Uuden vuoden jaksot eivät tuo ainakaan vielä uusia, hurjia juonenkäänteitä, vaan samoilla kuvioilla mennään:)

Viime vuosi oli aika metka. Saimme paljon menestystä, josta olemme kiitollisia (Peten ja Megin SM-kulta agissa, minun ja Megin edustusjoukkuekisamatkat maailmalle, Zipun nousu kolmosiin ja sertti agissa, Zipun FI TVA ja piirinmestaruus, molempien koirien S TVA-arvot, HOT:n ja Zipun menestys SM-tokokisoissa). Näin lueteltuna kaikki kuulostaa muuten ihan mukavalta:)

Koimme myös kovia pettymyksiä (epäonnistumiset tokon arvokisoissa, Pete ei päässyt EO-kisaan vähäisten kisamäärien takia, epäonnistuminen agikarsinnoissa, koirien treeni- ja kisatauot), joista aika hyvin pääsimme kyllä yli (Byäääh!). Se oli muuten sitten viimeinen byäääh. 

Meg steriloitiin. Se myös reväytti jalkansa Tanskassa ja oli syksyllä kolme kuukautta pois kisoista. Samoin Zip oli agilitysta puoli vuotta kisatauolla kasvamassa. Kovasti silti treenattiin ja mukavaa oli etupäässä. Hurjan mukavaa on ollut tutustuminen paremmin moneen ihmiseen toko- ja agipuolella. Heistä monia voi kutsua jo ystäviksi. Puhumattakaan mukavista treeneitä vanhojen treenikamujen kanssa. 


Tästä vuodesta toivomme aika paljon. Pääasia kuitenkin on, että matka mahdollisiin päämääriin on mukava. Kunhan vain kaikki pysymme terveinä ilman haavereita ym. 


------------------------------------------------------

Perjantai


Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä oli HOT:n kisanomainen treeni Korkeavireellä. Teimme kukin neljä liikettä, jotka liikkuri kertoi ennen kehään menoa. Olimme tehneet vuorolistan liikkureineen etukäteen. Tämä on tosi hyvä ja toimiva systeemi. Paikalla oli meitä reilut kymmenen ja ehdimme paikallaolojen lisäksi tehdä vielä puolisen tuntia vapaata treeniä. Tein Megin kanssa. Pete oli Samin kanssa ollut aamulla jo agikentällä lomapäivän kunniaksi ja lenkittänyt koirat, mutta Meg jaksoi oikein hyvin. 


Meg

Kati oli liikkurina ja oli ottanut meille ohjatun, kaukot, ruudun ja luoksetulon. Ohjattua ja ruutua olin toivonut. Laitoin namit ja lelun kehän ulkopuolelle ja näytin niitä koiralle. Yritin saada jännitystä päälle ja sainkin. 


  • Paikallaistuminen ja -makuu sujuivat erinomaisesti. Pete liikkuroi ja itse vahdin ikkunassa.
  • Koira muuttui vähän nihkeäksi kehään mennessä, mutta ihan iloiselta se näyttää videolla. Itse höpötin sille taas ihan turhia merkistä jne. Istui ohjatussa sivulle nihkeästi ja odotellessa vähän katseli taas ympärilleen niin, että oli pakko urahtaa sille. Korjasi. Ihan hyvin merkille suoraksi. Tosi hyvä vasemman haku, ei mälvännyt tms. Isot kehut tästä. En oikein tiedä, vastasiko kehuihin niin hyvin kuin olisin toivonut.  
  • Kaukonkin teki aikas hyvin, vaikka vähän tahmeasti ja innottomasti. Ainoastaan viimeisessä s-m etujalat tulivat vähän eteen. 
  • Ruudun merkille lähti hyvin, mutta jätti vajaaksi:, mikä kyllä yllätti monen hyvän treenin jälkeen. En antanut uutta käskyä, vaan menin suoraan siirtämään sen merkin taakse. Meni tosi pieneksi ja varovaiseksi ja oli viittä vailla, ettei alkanut kiljua. Voi Meg, enää en mene tuohon lankaan. Kutsuin sitten koiran pois ja otimme uudelleen. Vastasi tosi hyvin tuohon korjaukseen ja teki hienon merkin. Helpotti. Olisi voinut vänkyröidä pidemmänkin aikaa, mutta päätti tehdä hyvin ja oli oikein alertti. Jos olisi ollut pallo mukana, olisin palkannut kunnolla, mutta olin pöljä jättänyt sen tosiaan odottamaan ulkopuolelle. Olemme hottilaisten kanssa sopineet, että teemme mahd kisanomaisesti, mutta näitä asennejuttuja on pakko korjata heti!
    Ruutuun meni hienosti ihan taakse, suorastaan ulos ruudusta. Kehuin. Ajattelin, että pyydän vielä korjaamaan ruudun sisään. Yritti kovasti ja päätyikin suht hyvään paikkaan, mistä kehut. Jätin seisomaan ja teimme lopun, missä oli hyvä. 
  • Luoksetulo oli oikein hyvä ja Meg oli tarkkana. Tämän jälkeen juoksimme ulos kehästä palkalle. Ensin namit ja sitten vielä pitkään palloleikkiä. 
Toivon, että koira oikeasti meni lankaan ja luuli jonkinlaiseksi kisaksi. Tuo moka ja sen korjaaminen teki sille hyvää. Parasta oli, että se vastasi heti ja hyvin korjaamiseen. Kovasti kyllä harmitti ensin tuo asenne, mutta toisaalta oli hyvä, että tuli nyt ja pääsin puuttumaan siihen.

-----------------------------------------------

Lauantai 

Eilen lauantaina Peten treeniryhmällä oli agitreenit Espoon Olarissa Niinun ja Teemun hallilla. Halli oli tosi kiva, hyväpohjainen, riittävän iso ja kunnolla lämmin.  Pete sai mennä molempien koirien kanssa ja sai kyllä kyytiä Teemulta:)) Ihan kävi jo sääliksi. Ihailtavasti Pete sai itsensä koottua ja radat paremmin haltuun. Ryhmä on kyllä hyvähenkinen ja vaativa, ihan niin kuin pitääkin. Ja Teemu on loistava koutsi! Hän jaksoi minuakin tsempata kisa-asioissa, mistä iso kiitos! 

Alla on video treeneistä. Vain suht hyvät osat on tallennettu tähän, siksi se kuulemma on niin lyhyt:)



Ennen treenien alkua tein Megin kanssa hyvän mielen tokotreenin niityllä. En voinut päättää vuotta edellisiin treeneihin. 
Ohjelmassa oli ruutu ja ohjattu, kuinkas muuten. Ja miten sattuikaan: kaikki sujui kuin elokuvissa - merkit olivat hienoja ja nopeita ja ruudun paikka ei olisi voinut olla parempi. Samoin paikkakorjaukset sujuivat virheittä. Ai niin, yksi moka sattui, kun koira meni ison heinätuppaan taakse merkin sijasta. No, se lasketaan vain vahingoksi. 

Ajoimme Espoosta suoraan Sipooseen viettämään uutta vuotta. Oli tosi mukava ilta, kun tarjolla oli sauna, hyvää ruokaa ja juomaa sekä iloista seuraa. Kummipoika oli tosi onnellisen oloinen jässikkä. Ja pysyi jo tolpillaan tosi vantterasti. Ja ilahduttavan ahne myös, näin samanlaisen kummitädin mielestä:) Jossain vaiheessa sitten huomasimme, että Meg ontui oikeaa etusta tosi pahasti, oli suorastaan jalaton. Lisäksi se oli hurjan väsynyt eikä jaksanut kuin maata. Olimme agitreenin jälkeen olleet isolla porukalla niityllä kävelyllä. Pete oli kuullut siellä pienen vinkaisun. Ehkä se oli Meg, joka oli astunut vinoon tms. Löysimme nimittäin arkuutta yhdestä varpaasta. Ehkä sillä oli jomotustakin, kun oli niin vaisu. Peruimme sunnuntain Längelmäen T-treenit saman tien:( 
Tänään aamulla ei enää näkynyt mitään liikkumisessa, mutta olimme tosi varovaisia ja Meg sai kävellä vain hissukseen remmissä. Toivottavasti tämä nyt ei ole mitään sen kummempaa. 

Zipun kanssa tein hallilla Pennalassa pari ruutua, kapulan nostoja (ekan kerran teki hienosti pidemmältä, vinolta matkalta hyvän takaa noston) ja seuruuta, mikä ei ollut ihan maailman parasta:) Ilma oli aivan upea, noin 8 astetta pakkasta, aurinko paistoi ja luntakin oli tullut pari senttiä. Mahtava vuoden aloitus ilman puolesta. Uudelta, puhtaalta pohjalta aloitetaan myös tässä asiassa! 



Kiitos vanhoille ja uusille ystävillemme viime vuodesta!!


Ei kommentteja: