7.8.2012

Nyt treenataan, treenataan, aina vain me treenataan...


-
Nyt se on loppu. Laiskottelu. Kyllä me löysäiltiinkin, lähes puolitoista kuukautta meni vain parilla treenikerralla. Miten äkkiä siihen tottuikaan sitä paitsi. Nyt voi olla taas vaikeaa käynnistää treenikonetta, mutta onneksi loma auttaa!

Agin MM-karsinnat

21. - 22.7.12 oli agilityn MM-karsinta Turussa. Menimme pe-iltana ja yövyimme Cumuluksessa. Petellä ja Megillä on mennyt agility vähän nikotellen sitten kesäkuun alun eikä nollia ole tullut. Nyt kuitenkin Pete puristi kolme nollaa viidestä ja peri sijoittui lopulta sijalle 14. Tosi hienosti tehty huomioiden koko kausi loukkaantumisineen ja etenkin alkukesän takkuilu.Hyvä te!!




Agin European Open
Keskiviikkona 25.7.12 kuskasin Peten ja Megin Riihimäelle Koistisen perheen huomaan. Veijo ja Pete starttasivat koirineen asuntoautolla torstaiaamuna aikaisin European Open -agikisaan Kristianstadiin Ruotsiin. Kristianstad on muuten meille tuttu paikka: Meg tapasi sulhonsa Ziton siellä ja lisäksi olimme siellä kahdessa tokokisoissa viime kesänä. Hupaisaa, että matka suuntautui jälleen sinne. Pete teki yhden nollan, kaksi vitosta ja hylyn. Hienoa kuitenkin, että pääsivät mukaan kokemaan todella jättikisan fiiliksiä: mukana taisi olla 370 maksikoiraa... ihan tajuton määrä! Paljon ei loppusijoitus jäänyt finaalipaikasta. Seurakin oli kuulemma erinomaista, joten eipä ollut valittamista. Maanantaisen työkokouksen takia Pete lensi kotiin jo su-iltana ja majoittui suoraan kokoushotelliin Vantaalla. Meg sen sijaan tuli kotiin Wessmanin perheen kyydissä. Todella ystävällistä heiltä ottaa rinsessa mukaan paluumatkalle. Hienosti heillä meni ja Meg oli tietysti ollut oma itsetietoinen ja -riittoinen ihana itsensä. Oli ollut siis kuin kotonaan:)) Kiitos!!





Kuva: Iris Kieme


Tending-leiri
Itse puolestani ajoin perjantaina 27.7.12 muutaman tunnin työpäivän jälkeen Virroille, missä pidettiin tämänvuotinen Tending-leiri. Ajoin sinne aikamoista pikkutietä Padasjoen ja Kuhmoisten ym kautta, mutta perille päästiin Zipun kanssa. Olin ilmoittanut Zipun Jonten (J Eklöf) iltatreeniin ja pääsimme lähes heti saavuttuamme tositoimiin. Lisäksi ehdimme treenata vielä lauantaina aamupäivällä. Sen jälkeen jouduin ikävä kyllä lähtemään, koska Zip oli saanut peruutusajan Piiralle. Se oli niin tärkeä juttu, että meni ohi kaikesta muusta. Olisi ollut kyllä hauskaa jäädä, sillä olisi ollut mukava rupatella lisää t-läisten kanssa ja lisäksi Marttisen lomakylä oli tosi kiva. Olimme tuolla muuten aiemminkin vuosia sitten Luostarisen pariskunnan pitäessä siellä ikimuistoiset ikääntymisjuhlat. Ai jai, vieläkin muistan kymmenen ruokalajin illallisen ja aina vaihtuvat juomat:)


Iltalenkillä

Zip, Joku, Puuma, Rimma ja Fani

Tesu ja kumppanit


Näkymä mökin terassilta


Tunnari
Tässä Zip juoksee kovaa kapuloille ja kovaa takaisin. Ongelma on siinä, että se usein tekee liian kovaa myös kapuloilla. Haluaisin tietty samanlaiset menot ja tulot, mutta rauhallisen tahdin kapuloilla. Olen saanut tähän hyviä ohjeita ja sain nytkin, vähän erilaisen. Pysäytin Zipun juuri ennen kapuloita. Näin olen tehnytkin toisinaan, mutta nyt en antanut erillistä lupaa jatkaa, vaan piti vain tuijotella taivaalle ja odottaa, että koira lähtee itse jatkamaan. Olin varma, ettei tee sitä, sillä olemme niin paljon treenanneet malttia pysähtymiskäskyn jälkeen ja vasta luvalla on saanut jatkaa. Zip kuitenkin lähti jatkamaan itse ja oli oikein rauhallinen etsiessään. Palautti hienosti. Teimme uudelleen, edelleen ok. Kolmannella kerralla en enää pysäyttänyt, jolloin jatkoi, mutta kuunteli taakse. Oli taas rauhallinen kapuloilla. Neljäs kerta oli vieläkin ok, mutta ehkä vähän rauhattomampi kapuloilla. Jonten ohje oli jatkaa stoppaamisia niin, että koiran mieliala muuttuisi pysyvämmin.

Kuuntelutreeni
Olin työpäivän ja pitkän ajomatkan jälkeen aika uupunut ja ajattelin päästä helpommalla valitsemalla kuuntelutreenin, missä koira on aika etevä, mutta kaipaa malttia. Huomasin aika pian, että tulipa tehtyä virhearvio:)
Kentällä oli tietty tötteröitä, kapuloita, ruutu, hyppy jne. Sekä pallo. Mokasin heti alussa, kun en saanut Zipua tietylle tötterölle. Lähti sinkoamaan vähän väärään suuntaan, jolloin stoppasin ja kehuin, kun kuunteli. Jonte ripítti minua ihan kunnolla. Hän ei tykännyt stoppaamistouhusta ja kehuista, koska hänen mielestään koira ei kuunnellut alunperin. Lisäksi puhuin liikaa enkä ollut selkeä koiran suuntaan. Eli kommunikointi koiran kanssa ei toiminut.

Tämän jälkeen koiran piti ottaa pallo, viedä se eri paikkoihin, tehdä sen kanssa kaukoja, pudottaa se, mennä hypyn taakse mutta ei hypätä, tehdä siellä kaukot (oli aika huvittava, kun yritti kurottaa maasta, jotta olisi nähnyt hypyn yli) jne. Koko ajan kommunikointi parani, mutta edelleen kuulemma höpötin liikaa ja kehuin turhaan. Zipulle oli tosi tosi vaikeaa ottaa lelu, vaikka tuntee lelu-sanan. Tähän asti kuuntelutreeneissä on aina ollut leluja yms häiriötä maassa, mutta niitä ei ole saanut ottaa. Nytkin yritti aina ottaa kapulan. Vihdoin sain onnistumaan, mutta kyllä hiki vähän valui. Pallo piti lopussa viedä ihan kapulan viereen ja kun sain koiran oikeaan kohtaan, käskin laskea irti ja narupallo pomppasi metrin. Tämä ei tietenkään kelvannut, vaan taas piti hakea ja yrittää uudelleen niin, että koira meni pallo suussa maahan kapulan vieressä ja lisäksi sen olisi pitänyt laskea vielä pää maahan, mitä ei enää osannut. No, ainakaan pallo ei enää pomppinut vaan pysyi kapulan lähellä. Huh. Oli niin hyödyllistä! Eikä koira kiihtynyt yhtään, vaan yritti vilpittömästi kuunnella. Näitä pitää tehdä lisää ja opettaa paremmin vielä suunnat vasen/oikea. Helpottaa huomattavasti. 


Häiriötreeni
Lopuksi teimme kaikki vielä ringissä häiriötreenin. Koirat istuvat käskyn alla ympyrällä parin metrin välein ja ohjaajat ovat ringin sisällä koiraan päin kääntyneinä. Jonte kävi käskemässä koiria vuoron perään maahan. Ekalla kierroksella taisivat lähes kaikki mokata, myös Zip. Voivottelin ja käskin takaisin istumaan. Toisella kerralla ei enää mennyt lankaan heti. Vasta kun Jonte otti maasta pienen kepin, heitti sen ja yllytti koiran perään, se singahti vähän matkaa. Kolmannella kerralla ei saanut enää mokaamaan, mistä tietysti annoin ison palkan. Näistä Zip ei ole moksiskaan eikä sille jää mitään inhotusta päälle. Tietysti näitä on tehtykin.

Seuruu
Lauantaiaamuna otin sitten seuruun heti alkuun. Siinä Zip on vähän liian yritteliäs. Sen kontakti saattaa pudota, sen takaosa on levoton ja kaiken kaikkiaan se antaa levottoman vaikutelman. Jonte oli samaa mieltä katsottuaan meitä hetken. Hän käski minun ärähtää vähän koiralle tai tamppaamaan maata tomerasti silloin, kun koira sähläsi. Tämä auttoikin heti, ja koira oli vähän varovainen sen jälkeen, totta kai. Mutta nyt oli niin hyvä, ihan kevyt, ei koskettanut yhtään eikä kontakti pettänyt. Sai ison palkan. Teimme useita pätkiä ja aina huomautin, kun oli tarvetta. Parani huomattavasti ja luulen, että jatkossa riittää hyvin pieni ääniapu. Hyvä Zip! Olin oikein tyytyväinen, minkä koirakin varmasti huomasi.

Ruutu
Tämän Zip yleensä tekee muuten hyvin, mutta ruudussa se on aika levoton, kun kävelen kohti. Se aloittaa ympärilleen vilkuilun heti, mutta toki lopettaa, kun olen lähempänä. Nyt teki hienon liikkeen eikä vilkaissut kuin kaksi kertaa ympärilleen. Sivulle tuli hyvin, mutta siinä oli sählännyt ja sain moitteita, kun en siinä puuttunut asiaan. Vilkuilusta Jonte käski vain huomauttaa, ihan kuin seuruussa, kun sohlailee.

Luoksetulo
Zip tekee aika usein isoa banaania tullessaan luokse. Se ajattelee niin kovasti sivulletuloa, että alkaa ennakoida. Tietenkään tällä kerralla ei tehnyt minkäänlaista banaania, vaan koko liike oli hyvä. Yritimme saada sen rutiinia sivulletuloon vähän rikki sillä, että astuin askeleen joko eteen tai taakse, kun tuli sivulle. Tämä ei oikein ollut hyvä, sillä Zip ei ollut moksiskaan ja tuli vain aina yhtä innoissaan ja tyytyväisenä, astuin mihin vain. Jonte sanoikin, että koira on huvittava innossaan tulla sivulle. Vaikka tekisimme kuinka monta kertaa, koira tulisi aina yhtä kovaa ja päättäväisenä. Kerroin, että kapulan kanssa tulee aina aika vinoon niin, että takaosa tulee taakseni eli on vino taakse. Tätä pitäisi Jonten mielestä tehdä niin, että aina kun tulee väärin, koira käsketään uudelleen tai siirretään oikeaan paikkaan. Eli kerrotaan, ettei ollut hyvä ja että pitää miettiä.

Olipa hyvät treenit, kiitos Jontelle! Muutenkin oli niin kiva leiri, että ihan harmitti lähteä heti pois.
Treeneissä Zip oli valtavan hyvä mielestäni. Yritteliäs, vastaanottavainen ja rento.

Piira
Hurautin siitä sitten Halikkoon, osteopaatti Leena Piiralle. Jännitti, millainen hän on ja mitä hän sanoo Zipusta, mutta turhaan. Leena oli todella mukava ja positiivinen ja iloinen, koska Zip oli parempi kuin viimeksi. Rintaranka ei ollut jumissa. Takaa tosin vielä oli, mutta vastasi hoitoon hyvin. Voi että oli mukava käynti. Sain hyvät ohjeet jatkoon. Ajoin vielä kotiin ja voin sanoa, että olen harvoin ollut niin väsynyt.


Treenejä
Eka lomaviikko meni todella nopeasti. Ja treenattu tosiaan on vihdoin. Vantaalla, Patarilla, Pennalassa ja Mukkulassa. Kiitos Pialle ja Alvinille, Maikulle ja shelteille, Arjalle ja Zacille, Lauralle ja Ässälle, Elinalle ja Prolle, Tiinalle ja Dotille sekä Ansulle ja Kentsulle treeniavusta ja -seurasta! Sääkin on suosinut, sillä vaikka kesä on ollut viileä ja sateinen, on keli ollut aurinkoinen ja suht lämmin. Toki on satanutkin, mutta vain kuuroittain. Kannustin treeneihin on ollut hyvä, sillä tänä viikonloppuna on Tanskassa kisat, missä molemmat koirat ovat mukanani. 



Ässä, Zip, Meg ja Kentsu Mukkulassa - kuva Ansu

 Zip

Pikkukoira on treenannut joka päivä. Se on tehnyt kauttaaltaan aika hyvin eikä ole ollut mitään kummempaa säätämistä.

Seuruu
Tämä on ollut oikein hyvää T-leirin jälkeen. Ei ole yliyrittänyt, vaan on keskittynyt kovasti siihen, ettei paina tai menetä kontaktia. Jos on yrittänyt, olen murahtanut ja kehunut matkalla, jos on tehnyt oikein hyvin. Käännöksissä riittää vielä hiomista.

Ohjattu
Tässä on ehkä eniten ollut ongelmia, nimenomaan suunnissa. Jos kapulat eivät näy kunnolla ruohossa, menettää uskonsa ja kääntyy salamannopeasti keskelle. Pysähtyy kyllä, mutta alkaa itse sitten tähystellä oikeaa kapulaa eikä kuuntele. Mutta kun näkyvät, on ok. Suuntia pitää treenata enemmän. Lisäksi luovuttaa kapulan edelleen tietysti taakse vinossa, kun ei ole ehditty ottaa erikseen. Mutta tässäkin on edistynyt jo. Läheltä tulee suoraan, mutta kovalla vauhdilla vetäisee yli. Olen palkannut nyt oikeasta kädestä ja kääntynyt palkatessa poispäin koirasta.

Ruutu
Ruutu on nyt ollut muuten hyvä, mutta kovasti tahtoo ennakoida merkillä. Yhden kerran jouduin vääntämään ruudun paikkaa, kun jäi aika eteen ja sen jälkeen juoksenteli mihin sattui. Vein oikealle paikalle, jätin sinne ja kehuin paikasta. Muutaman kerran sain viedä, ennen kuin alkoi tehdä oikein. Vauhti ei kyllä yhtään hyytynyt. Eikä ole tullut ääntä kertaakaan.

Tunnari
Tämä on ollut ihan ok pysäyttämisen jälkeen. Olen joka kerran siis pysäyttänyt ennen ja koira on saanut sen jälkeen jatkaa itse. Pari kertaa oli edelleen hätäinen ja koskenut muita kuin omaansa, mutta ylipäänsä on ollut sähläämättä ja tuonut aina oikean.

Zeta
Jääviä olen tehnyt erikseen ja ehkä kerran zetassa. Silloin se kääntyi mukaan seisomisen jälkeen, mutta ei sen jälkeen. Mikä lie mielenhäiriö. Seisomisessa tekee hyvin seiso-sanalla.

Metalli
Tässä ennakoi lähdössä, muuten ok. 


Kauko

On tehnyt yllättävän hyvin myös s-m.

Luoksetulo on jäänyt liian vähälle, samoin paikallaolot. Nämä otan nyt tehotreeniin ohjatun suuntien, ennakointien ja sivulletulojen kanssa. 



Kuvat: Ansu




Meg

Seuruu
Onpa tuntunut mukavalle. Ei paina, ei pyri eteen jne. Mahtavaa!

Zeta
Tämäkin on ollut hyvä sen yhden kerran, mitä sen tein. Istuminen on tahmea, mutta niin se on ollut aina, olen tehnyt mitä hyvänsä.

Ruutu
Merkki on ollut vähän hitaahko, joten sen arvoa pitää yrittää nostaa. Ruutu on ollut hyvä, paikka on ollut takana.

Ohjattu
Suunnat ovat olleet hakusessa, kuten Zipullakin, mutta vielä pahemmin. Mokia ei ole juurikaan tullut, jos kapulat ovat olleet selvästi näkyvillä, mutta jos ovat vähänkin vaikeita nähdä, ratkaisee asian kaartamalla keskimmäiselle. Kapulat on nyt kyllä tuonut hienosti, yhtään liikuttelematta.

Tunnari
Tässä voisi tulla vähän reippaammin takaisin, mutta ehkä kaikkea ei saa? On kuitenkin aina tuonut oikean eikä ole napsinut muita. Olen tehnyt pari kertaa pelkän oman etsimistä ja palkannut paluusta.

Jatkossa keskityn luoksetuloon, paikalla oloihin ja ohjattuun. 



Kuvat: Ansu





Lomailua
Koirat ovat käyneet joka päivä uimassa ja useimmiten olen itse uinut mukana, etenkin Hollolan Tilkillä. Silloin ne uivat rauhassa eivätkä rynni. Zip on aika liikuttava, se kun tulee nuolaisemaan nenästä ja jatkaa matkaa:). 

Lisäksi olemme herkutelleet kesäruuilla sekä kotona että kylässä. Peten cappuccino ja espresso tuntuu maistuvan muuten vieraille. Se onkin kyllä aivan mahtavan hyvää. Pihalla on oleiltu paljon. Vähän kulttuuriakin olemme harrastaneet Mallusjoen Takinkääntöviikoilla. Kyllä sitä näköjään kaikennäköistä mukavaa ehtii näin lomalla. 


Maikun kanssa Mallusjoella

Viime viikonloppu meni Päijänteellä Kallen ja Paulan kanssa. Ekan yön olimme Kelventeen saaressa, toisen Ykskoivussa. Kumpanakin päivänä kävelimme kunnon lenkin ja uimme koirien kanssa. Olipa ihanaa, kun kelikin suosi. Aah. 













Ei kommentteja: