11.11.2013

Lähtöjännitystä ilmassa vai mikäs se vatsaa kipristää

-
Viikon kuluttua ovat PM-kisat jo ohi. Saapi nähdä, millä fiiliksillä mennään sitten. Nyt tuntuu, etten olisi voinut enempää tehdä. Oikeastaan tuntuu aika mukavalta:)




Viime ja tällä viikolla on tehty kaikenlaisia treenejä ja kaikenlaisissa paikoissa. Otetaanpas ensin vähän yleiskatsausta.

Seuruuseen olen oikein tyytyväinen. Muutin sen nyt niin, että koetan kävellä niin, että koira voi myös kävellä. Se peitsaa, mutta se on joka tapauksessa paljon siistimpi. En vain kyennyt pitämään koiraa ravilla eli menemään koko ajan niin kovaa. Lisäksi käännökset vasemmalle olivat ihan kamalia. Kun yritin lyhentää askeltani ennen käännöstä, alkoi koiran takaosa elää ja kaikki muuttui tosi levottomaksi. Nyt pystyn paremmin kääntymään ja koko homma tuntuu helpolta. No, ei se todellisuudessa nyt niin hienoa ole, mutta parempaa se on.

Kovasti olen koettanut palkata myös maltista. Pari kertaa on mokannut esim ohjatun merkiltä lähtemisen - on sännännyt matkaan ilman lupaa. Koira kuitenkin on pääasiassa näyttänyt niin kiltiltä ja kuuliaiselta, että äänen käyttö ei tunnu todennäköiseltä. Ohjatussa olen myös piilottanut kapulaa laukun tms taakse, mutta näistä on selvinnyt hyvin. Olen toisinaan myös pysäyttänyt koiraa.

Kaukojen suhteen olen vähän luovuttanut. En saa koiraa tekemään niin, että takajalat pysyisivät paikallaan, edes toinen. Plääh. Tämä vaatisi enemmän aikaa, mitä alunperin ajattelin.

Tunnarissa on ollut tiettyä henkseleiden paukuttelua, mutta sitä laitettiin vähän kuriin, siitä myöhemmin tekstissä.



HOT:n tehoryhmän treeneissä teimme kisanomaisen sunnuntaina 3.11. Heinolassa. Ansu oli koutsina ja teki oheiset kommentit. Tämä oli tosi tärkeä katselmus. Kiitos Ansu!!

Teimme PM-järkässä. Zip tuntui tosi kivalle ekassa jaksossa, mutta toisessa kävi jotenkin aika kuumana.

P-makuu: Menee maahan ollen vähän ohjaajaa kohti vino, makaa ”mutkalla”, mutta ei lonkalla. On rauhallinen makuussa. Nousee perusasentoon vähän nihkeästi. Ohjaajalla ei ylimääräisiä apuja. 
- Tuo ylösnousu on ollut myös työn alla, tekee jotenkin hitaasti rivissä.

Ohjattu: Hyvä piste, mutta ohj. oltava tarkkana käskyn ajoituksen kanssa. Koira hyvin kuulolla (pysäytys kapulalla). Hyvä vauhti + pito, sivulla hyvin (myös etutassut).
- Luulin, että lähti taas ennakoiden, mutta kukaan muu ei ollut samaa mieltä.  

Kaukot: Alun maahanmenossa etujalat vähän eri paria. Ensimmäinen istuminen hyvä, I-S hyvä, M-S teki pienen kevennyksen, mutta ok, M-S ei siirtänyt etujalkoja taakse (keinuhevonen), S-I hyvä, pieni kevennys, I-M hyvä. Kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus! Keinuhevosjalat ovat vielä vaan kesken. J Nousiko istumaan lopun perusasennossa niin, että etuosa oli ohjaajaa päin?

Hyppynouto: Hyvä vauhti ja nosto. Luovutuksessa päätä nostaessa siirsi pyllyä eteenpäin. 

Zeta (i-s-m): Istuminen ja maahanmeno hyviä, seisominen erittäin hyvä. Rauhallinen asennoissa. Takajaloilla hieman ylityöskentelyä vasemmalle käännöksessä ja vikalla suoralla.

Ruutu: Käskyn ajoitus pisteellä! Koira hyvin kuulolla (pysäytys matkalla ruutuun). Ennakoi paikkaa ruudussa & ohjaaja peesasi pysäyttämällä (oli aika edessä, mutta selvästi vielä sisällä). Ruudussa rauhallinen. Tulee seuraamaan todella lujalla vauhdilla, mutta myös todella tarkasti! Pystyy tulla tarkasti seuraamaan kovasta vauhdista todella hienosti!

Luoksetulo: Lähti maata kuopaistenJ Seiso hyvä, maahan parempi. Varasti seisomisesta, sen jälkeen oli kuulolla. Sivulletullessa osui.

Seuraaminen: Normirytmi oli parasta, hitaassa painoi, eikä ottanut uhkausta todesta, juoksussa ei oikein saatu rytmistä kiinni. Alussa tk + seis oli häröilyä koiralla. Ohjaajan muistettava liikkua rauhallisesti askelissa, koska koira niin nopea. Pa:t välillä ”hassusti” minivinoja, pylly ja jalat ”kasassa”, mutta en usko tuomarien sitä osaavan katsoa.
- Tämä ei oikein tuntunut niin hyvältä, kuin mitä se on ollut. 

P-istuminen: Ei huomauttamista.  Hyvin istui.

Yleisesti: Taitava koira. Vauhti ja kuulollaolo ovat nyt tasapainossa, mutta sen verran veitsenterällä, että tarkkana saa olla, ettei tipahda väärälle puolelle. Ohjaajan muistettava keskittyä omaan liikkeeseen ja käskytykseen, ettei ”provosoi” koiraa. Koira on niin nopea, että ajoitusten toimittava. Hyvältä kuitenkin näyttää! J Hyvin ohjattu.



HOT:n treeneissä teimme teemaillassa hyppynoutoja. Zip ei osannut vinosta heitettyjä noutoja, yritti vain pinkaista kapulan perään suoraan esteen sivusta. Perusnoudot teki kyllä oikein hyvin.
Teimme myös kuuntelujuttuja niin, että laitoimme tunnarikapuloita esteen taakse, aika pitkälle. Oma ei ollut mukana. Heitimme kapulan ja käskimme hakea. Tämän jälkeen oma vietiin kapuloiden sekaan, heitettiin normi kapula ja koiran käskettiin hypätä ja etsiä. Näistä Zip ei selvinnyt ollenkaan. Teki aina väärinpäin, voi hyvän tähen. Hauskaa meillä oli kuitenkin. Näitä jatketaan sitten joskus, nyt ei enää uskalla.

--------------------------------------

Tiistaina 5.11. treenasimme iltamyöhällä Christan ja Katjan kanssa Korkeavireellä.

Teimme ruutua ensin. Paikka oli jonkin verran oikealla taas, joten laitoin lätkän muistuttamaan vähän. Loppuosan teimme niin, että Katja kulki mukana, käskytti ja kutsui. Zip ei mennyt lankaan, hyvä.

Seuruu oli ok, sain siitä positiivisia kommentteja, samoin metallista.

Tunnari tehtiin kahdesti, kerran molemmissa osioissa. Tunnarissa kyllä hosui, mutta ei mokannut sitäkään, jossa oma oli vähän piilossa.

Zetassa mokasi ja lähti mukaan ilman käskyä. Uusittuna oli heti ok.

Ohjatussa lähti sivulta, kun aloin kehua, joten eipä kuunnellut. Muutoin liike oli hyvä.

Hyvällä mielellä lähdin kotiin Katjan kanssa, joka tuli yöksi. Kivempi ajaa kotiin aamulla kuin yöllä. Kiitos treeneistä tytöt ja Heikki Mäkinen :)

---------------------------------------

Keskiviikkona huilattiin, kun koirat kävivät Maarella. Zip oli hienossa kunnossa, mutta Meg oli jumissa selästä. Hyvin kuitenkin aukesi.

Torstaina 7.11. olimme Jessicalla Lauran, Sirkun ja Tiinan kanssa.

Tein alle luoksetulon ja sitten tunnarin. Meni siinä oman yli, muuten ok, vaikka kyllä oli hätäisen näköinen.

Seuruu oli kuulemma taas ok, mutta pysähtymiset perusasentoihin olivat huonoja. Koira jäi istumaan vinoon niin, että oikea etutassu on taempana ja lisäksi kyyristyy. Ällöä. Tätä pitää työstää ja miettiä, miten pysähtyy itse.

Ruutu oli muuten ok, mutta stoppasin liian aikaisin. Minulla on jokin pelkotila siitä, että koira menee yli ruudusta. Piti ihan pari kertaa mokata, ennen kuin ajoitus oli hyvä. Auts.

Metalli oli nyt ok vinohypyilläkin.

Kiitos kivasta reissusta taas!



Perjantaina 8.11. treenasimme Lempäälässä Christan ja Katjan kanssa.

Ohjatussa meni hyvin merkille, mutta taisi alkaa jo merkillä hosua. Kapula oli aika leveällä. Lähti hyvin, mutta kaarsi keskelle, jolloin stoppasin. Ei pysynyt paikallaan, vaan lähti hakemaan kapulaa ilman lupaa. Stoppasin taas kapulalla, jolloin tulkitsi, että on väärä kapula ja pinkaisi taas jonnekin. Ööö... Olisi pitänyt mennä puhuttelemaan, eikä huudella kaukaa jotain. No, uusittuna oli hyvä. Zip on jotenkin sellainen, että haluaa heti korjata "virheen" eikä malta kuunnella. Ja juokseminenhan ratkaisee aina kaiken.

Luoksetulossa palkkasin stopin jälkeisestä odottamisesta, tässä ei mitään ongelmia. Sivulletullessa taas vähän törmäsi. Samalla tavalla palkkasin maahanmenon odotuksesta.

Tunnarissa meni ihan takki auki ja kapuloilla oli vähän hätäinen. Toi kuitenkin oman.

Toisessa sessiossa teimme vaikeamman tunnarin. Kapuloita oli sikinsokin muiden tavaroiden seassa. Oma oli vähän piilossa, mutta ihan ok. Zip haisteli  hätäisesti ja toi väärää monta kertaa. Ei vain malttanut. Saimme kyllä pelittämään, mutta aika monta toistoa tarvittiin, ennen kuin malttoi. Normitunnari oli sitten kyllä hyvä. Eikä ollut enää niin rehvakas.

Ruutu oli myös hyvä, samoin kuulemma seuruu näyttää kivalta. Siinä oli edelleen vaikeita perusasennot. Koira jää vinoon edestä niin, että sen oikea etutassu on taaempana ja asento vähän odottavan matala. En nyt voi kuitenkaan käskeä koskea kättäni, koska sitten alkaa aina sitä tökkiä pysähdyttäessä. Ja se ei oikein kävisi.

Paikallamakuussa hyvin alas ja aika hyvin ylös. Jotenkin se tuossa vähän on epävarma, vaikka olen palkannut tosi hyvin.

Kävelylenkin jälkeen menimme vielä Ideaparkiin syömään. Ohjatun ja tunnarin sählinki tuntui sellaisena inhana epämääräisenä kaiverteluna mielessä. Treeni oli kuitenkin erittäin hyödyllinen etenkin tunnarin osalta ja oli hyvä, että saatiin nyt tehtyä. Hyvä ruoka, parempi mieli kuitenkin ja olo oli jo paljon iloisempi kun lähdimme kotiin. Kyllä olin väsynyt kotiin päästyäni - onneksi oli perjantai. Kiitos kaikista treeneistä Christa ja Katja. On etuoikeus saada treenata teidän kanssanne!


Lauantaina 9.11. koulutimme Mannerin Ninan kanssa piirin nuoria koirakoita. Oli aivan todella mukavia koulutettavia ja mahtava henki, joten mikäs oli ollessa. Pitsan jälkeen sitten treenattiin Ninan kanssa maneesissa.

Ruudussa palkkasin maltista merkillä Ninan käskyn jälkeen. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että vauhtia ja kiihkoa riittäisi, joten käskin maahan merkiltä lähdön jälkeen. Kävin palkkaamassa. Ruutuun ok. Teimme vielä loppuosassa pari hämykäskyä, oli ihan ok.

Luoksetulon tein suorana ja varoitin törmäämästä nostamalla polvea koiran tullessa. 

Tunnari onnistui tosi hyvin. Nina laittoi muutaman kapulan peräkkäin päistään ja lisäksi vielä muutaman erikseen. Oikea kapula oli laatikossa vähän erillään muista. Zip haisteli rauhassa eikä sählännyt. Löysi omansa ja lähti tuomaan, mutta yht'äkkiä pudotti ja lähti takaisin etsimään. Oli jotenkin sen näköinen, ettei tämä kuitenkaan ole oma. Toi kyllä oman, mutta piti auttaa. Uusittuna oli ok ja toi omansa, joskin vielä varovaisesti. Tein vielä lopuksi yhden kapulan etsinnän, jotta sain koiran tulemaan reippaasti. Tätä tietty ei olisi kannattanut tehdä, sillä koira meni taas henkselien paukuttelutilaan. Mitä järkeä tuossa oli, kun koira teki norminkin hyvin? Ei mitään. Mrr itselleni.

Maneesissa on hyvä tehdä luoksetulon stoppeja, joten niitä tein. Eka oli vähän tahmea, mutta seuraavat tosi hyviä. Kun tein selän takana, meni aina maahan...

Ohjatun teki oikein hyvin ja palautti suoraan. Stoppasin kapuloilla, koska oli aika jengoilla. Nyt teki nämäkin nätisti eikä sählännyt.

Lopuksi katsottiin vielä seuruuta. Nina oli myös sitä mieltä, että seuruu peitsaten on paljon siistimpää kuin se hiihtäminen kovaa eteenpäin.

Kivat treenit, kiitos Nina! Kävelylenkin jälkeen oli mukavaa mennä löhöämään kotiin loppuillaksi. Pete oli Megin kanssa päivällä agikisassa, mutta ei tullut nollia.

----------------------------------

Sunnuntai oli lepopäivä meille kaikille. Oli niin leppoisaa viettää isänpäivää Peten vanhempien luona. Tulomatkalla poikkesimme vielä kylässä työkaverini Paulan luona. Paula kavensi jättimäisiä edustushousuja ja nyt ne ovat paljon paremmat. Kiitos!

Ihanaa, aurinkoa pitkästä aikaa!




Tällä viikolla olen lomalla. Kävin tänään iltapäivällä koirien kanssa ensin tunnin lenkillä Löytyllä ja sen jälkeen treenasin Zipun kanssa.

Ruudun paikka oli takana eikä Zip osannutkaan korjata. Se alkoi vain pyöriä paikallaan takanauhan päällä. Otin lätkän avuksi, jotta sain helpommin koiran muistamaan asian. Teki sitten hyvin ilman sitäkin. Nyt ei ole aikaa vääntää tuollaisten viime hetken juttujen kanssa.

Zetan tein kokonaisena. Pysähtelin kulmissa tai lähdin eri suuntiin. Hyvin teki sekä jäävät että kulmat.

Tunnarin tein rivinä niin, että oma oli reunimmaisena, osaksi laatikon alla. Olin niin tyytyväinen Zipuun. Se oli tosi huolellinen eikä sählännyt yhtään. Toi omansa reippaasti. Hyvä!

Vielä muistuttelin siististä sivulletulosta sekä kapulan kanssa että ilman. Oli varovaisempi eikä törmäillyt.

Lopuksi tein seuruun stoppeja ja ne olivat vaikeita. Ain vain tahtoo istua oikea etujalka taaempana, sillä tavalla könöttää. Tätä en ehdi saada kuntoon kyllä.

Kaiken kaikkiaan oli hyvä treeni. Meg sai myös vähän rallatella pallon kanssa kentällä ja molemmat vielä kunnon loppulenkillä metsässä. Oli ihana ilma, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään. Voi mahtava. Enää kaksi päivää lähtöön. Lentoboksi on ollut jo esillä ja Zip on saanut sapuskansa siinä.  





3 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Tsemppiä taitavat PM-kisoihin!!! :)

Sirke kirjoitti...

Tsemppiä matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä viime hetken viimeistelyjä ja hyvän fiiliksen hakemista! Norjassa nähdään! :)

t. Ansu