Elo on ollut aika hiljaista, koska olin pienessä varvasleikkauksessa heti PM-kisan jälkeen. Yhden varsinaisen treenin olen tehnyt ja pari pikkutreeniä kotona. Jalan päkiäosalla ei saa astua, mikä hankaloittaa liikkumista. Mukavaa lähteä Messariin kinkuttamaan, mutta ei voi mitään. Juokseminen kyllä arveluttaa.
Kivaa tässä pötköttelyssä on se, että päiväkahvivieraita on käynyt mukavasti. Päivät ovat kuluneet rattoisasti hyvässä seurassa. Paria treeniäkin olen päässyt katsomaan, kun pöllökerho treffasi Lahdessa ja Riikka kävi Sallin kanssa. Ihania päiviä olleet kaikki vieraspäivät!
Viime viikolla tuli pysäyttävä surusanoma. Valmennusrenkaan pitkäaikainen tuki ja turva Jonte oli menehtynyt sairauteen. Kuulimme hänen sairaudestaan ennen syksyistä valmennusrenkaan leiriä, jonka pidimme sitten keskenämme hieman surullisissa ja epäuskoisissa tunnelmissa. Enpä olisi uskonut, että renkaan viime vuoden syysleiri oli viimeinen, missä Jonte oli mukana. Hän valmensi rengasta yli 10 vuotta ja ystävystyi monen renkaalaisen kanssa läheisesti. Hänen tilalleen valmentajaksi on todella vaikeata löytää ketään, sillä toista hänenlaistaan ei ole. Suomen tokon nousu ja menestys oli pitkälti hänen ansiotaan. Onneksi rengas jo alkuaikoina uskoi häneen ja vuosien mittaan arvosti häntä aina vain enemmän.
Jonte korosti kokonaisuutta, ei vain hienoja liikkeiden osia. Koko ohjelman piti olla hanskassa. Koiran piti myös kuunnella eikä pelkkä yritteliäisyys riittänyt. Ja jos ohjaaja meni nami- tai palloautomaatiksi, palautettiin hänet äkkiä maan pinnalle. Koiraa opetettiin siihen, ettei palkkaa tullut joka välissä - kohti kokonaisuutta.
Jonte oli huumorintajuinen mutta myös vaativa ja luki ohjaajia sekä koiria valtavan hyvin. Hänelle oli ihan turhaa yrittää selitellä mitään. Sain monesti aika tiukkaakin palautetta - ja ihan syystä - mutta myös positiivista. Silloin tuntui, että olin viimein oppinut jotain ja olin todella kiitollinen. Eikä ollut vain kerta eikä kaksi, kun hän kiskoi minua takista edestakaisin, jotta tajusin, mitä hän tarkoitti. Joskus tuntui raskaalta, kun mikään ei sujunut ja sain sapiskaa, mutta jotenkin hän aina kuitenkin sai minut sisuuntumaan ja menemään eteenpäin. Muistan loppuikäni sen, miten ovia ja ikkunoita piti sulkea tai avata Megin kanssa. Ei ollut helppoa ei.
Saadessani Zipun renkaaseen maltoin tuskin odottaa, että Jonte näkisi sen. Odotin nimittäin innoissani Jonten suitsutusta. Olin jonkin verran pettynyt, kun hän ei ollutkaan läpeensä vaikuttunut. Hän näki varmasti heti, että minulla oli ongelmia mm liiallisen vireen kanssa ja tiesi, että joutuisin käymään pitkän tien läpi. Olen sen kyllä nyt ymmärtänyt...
Olen loppuikäni kiitollinen saamistani opeista enkä unohdä häntä koskaan. Eikä varmasti unohda kukaan muukaan häntä kuunnelleista. Kiitos Jonte.
Toivotan voimia Jonten perheelle Ruotsiin ja hänen ystävilleen. Toivon myös hyvää tulevaisuutta valmennusrenkaalle, jonka pitää löytää nyt uusi tie kohti tulevaa. Onneksi mukana on kokeneita, "vanhoja" ohjaajia näyttämässä tietä oikeaan suuntaan.
----------------------------------
Eilen olimme treenaamassa Jessicalla Lauran, Sirkun ja Tiinan kanssa. Tämä oli eka treeni peeämmien jälkeen, mutta menipä aika hyvin. Koira oli iloinen kun ilmapallo, kun kävimme vähän kävelemässä (tai meikäläinen könkkäämässä) ennen vuoroamme.
Aloitimme sivuilletuloilla, joissa Zip on saanut kauan olla edestä vinossa. Sen oikea etujalka on taaempana ja vaikka se on takaa suorassa, on se edestä vino. Tämä tulee esiin sekä kapulaliikkeissä että luoksetulossa. Kokeilimme tässä palkkausta vasemmalta, jottei se odottaisi palkkaa minulta vaan ulkopuolelta. Alkuun oli hyvä, mutta sitten alkoi taas vinoutua ja meni vähän epävarmaksi. Eihän se tajua vielä, mitä siltä halutaan. Autoin siirtämällä vasenta jalkaani vähän taakse koiran tullessa /sanomalla koske heti, kun on sivulla /kääntymällä itse vasemmalle paikallani jne. Näitä pitää vain jatkaa nyt paljon, koska korjaamiseen menee kyllä aikaa.
Tunnarissa teimme yllärin koiralle. Jessica laittoin maahan ruudun nauhan sikinsokin ja sen sekaan tunnarikapulat. Zip hämääntyi ja nappasi heti ekan näkyvän kapulan suuhunsa ennen kuin hiffasi, mitä ollaan tekemässä. Tosi tarkasti etsi omansa ja toi reippaasti takaisin. Teimme vielä uusittuna. Nyt oli oikein hyvä, mutta otti vahingossa myös nauhan suuhunsa ja kiskoi sitä matkassaan :) Pääsi siitä kyllä irti ennen sivulletuloa...
Ruutua teimme niin, että lähetin koiran ensin vasemmalle ruutuun ja tein loppuosan (tosin kinkkasin vain vähän kohti ja käännyin jo). Jatkoin seurauttamista suoraan vastakkaisella puolella olevalle merkille ja lähetin oikealle toiseen ruutuun. Zip ei seonnut, vaan teki todella hienosti oikean ruudun, vaikka toinenkin oli aika lähellä, hienoa! Tytöt kommentoivat koiran ennakoineen merkillä kyllä, mutta itse en edes huomannut innoissani. Tässä pitää olla tarkempi.
Vielä kerran teimme tunnarin kuuntelutreeninä. Tunnarikapulat laitettiin juuri ruudun eteen. Olin ruudun lähetyspaikassa, valmistelin tunnariin ja käännyin normisti tunnaritapaan. Kun käännyin takaisin, lähetinkin merkille ja siitä ruutuun. Puolivälissä käskinkin etsimään. Koira reagoi paremmin kuin ajattelin, laittoi jarrut päälle ja alkoi etsiä. Kesti vähän ennen kuin pääsi kapuloille asti, mutta todella hienosti haisteli ja toi tosi kovaa ja riemukkaana kapulan sivulle. Voi Zip, ihan sytämmessä läikähti.
Ohjattukin tehtiin. Mokasi merkillä ja lähti pelkästä käsimerkistä, minkä arvasinkin. Teimme sitten merkin niin, että Jessica sanoi käskyn (ei mokannut) ja muilla saman tapaisilla sanoilla kuten "pisto". Odotti hyvin oikeaa sanaa ja kun sanoin sen, lähti viiveellä pohdittuaan hieman. Mutta meni varmasti ja lujaa, joten oli sitten ihan varma. Uusittuna oli tietysti tarkempana. Yhden kerran mokasi, kun sanoin "nnn"... ja näytin kädellä. Ai jai. Sen jälkeen oli niin tarkkana, että odotti, kunnes sanoin koko sanan taikasanan "nosta" ja sitten lähti lujaa. Stoppasin vielä kapulalla ja kehuin, jolloin sai ottaa kapulan. Hyvä!
Oikein hyvä treeni oli - ihanaa ylipäänsä päästä tekemään. Vähän hirvittää lähteä Messariin näin vähällä puuhastelulla. Tänään tuli lähtölistat ja olenpa sitten viimeinen eli 53., voi jestas. Se on jo ilta pitkällä silloin. Hoh. Toivon kuitenkin olevani yhtä hyvällä tuulella kuin ennen PM-kisan kehiä. Ehkä otan jopa tirsat jossain Zipun kanssa :)
 |
| Iloista itsenäisyyspäivää! Nähdään Messarissa. |
1 kommentti:
Jonte <3 Ikävä kyllä tulee vielä moneen otteeseen... Jontella oli paitsi loistava koirasilmä, maaginen kyky lukea myös ohjaajia. Tiesi miten piti asiat kenellekin esittää.
Mä voin tulla laulamaan sun tunnaribiisiä sun kanssa ennen sun suoritusta messarissa, niin pysyt hereillä. Nyt toimii äänikin - vaan ei käsi, mutta eihän se meitä jalka- ja käsipuolia haittaa.
t. Ansu
Lähetä kommentti