25.12.2013

Messari ja muuta mukavaa joulunaikaa

-
Leppoisaa joulun- ja uudenvuodenaikaa kaikille!


Sunnuntaina 14.12. kisattiin ensimmäinen karsinta. Karsinnoissa siis tavoitellaan vuoden 2014 maajoukkuepaikkaa. Voidakseen tulla valituksi joukkueeseen pitää olla tulos neljästa kisasta, joista yksi voi olla SM-, PM- tai MM-kisatulos. Karsintoja järjestetään viisi joulu-huhtikuussa, kukin koe eri paikkakunnalla. 

Zip on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta, joka tullee aika pian. Jos astutus onnistuu, en pääse enää myöhempiin kisoihin ja siksi oli pakko lähteä Messariin, vaikka en päässyt normisti kävelemään. Päkiällä ei saanut astua, mutta pääsin kyllä kinkkaamaan kantakengän avulla. Aika monta kertaa ajattelin peruuttaa osallistumisen. Mutta kun sain tuomariluvan olla juoksematta seuruussa, päätin osallistua.

Ennen kisoja pääsin kahdesti treenaamaan. Toisen kerran Ansun kanssa ja toisen kerran perjantaina hottilaisten kanssa. 

Invatreeneissä (Ansullakin on käsi murtunut) teimme paikallamakuita pari, missä vahdin piilosta ja kommentoin, jos vilkuili taakseen tms. Oli aika hyvä kyllä. Lisäksi teimme liikkeet messarin järkän mukaisesti tai ainakin osan niistä. Tunnari oli oikein hyvä. Siinä piilotimme oikean kapulan vähän keinun jalan taakse, mutta ei mennyt halpaan. Seuruussa Zip oli yllättävän hyvä, vaikka varmaan ihmetteli kinkkaamistani. Zetassa ei meinannut millään muistaa seisoa, vaan istui kaikki.

Perjantaina (kisaa edeltävä päivä) tein ruutua, missä meni yli takalinjasta eikä osannut korjata. Kun tein erikseen, osasi korjata oikein hyvin. Tunnari oli tosi hyvä.

Kotona tein lisäksi muutamana päivänä kaukoja ja sivulletuloja niin, että palkka odotti lattialla vasemmalla.

Näillä eväillä ei ollut oikein luottavainen olo lähteä karsintaan, mutta toisaalta uskalsin kyllä luottaa koiraan. Kyllähän se osaa. 

Olin lähtölistalla nro 53 eli viimeinen. Sekin vielä. Loppupelissä kolme juoksunarttua tulivat vielä meidän jälkeemme. Kehiä oli kolme Ekassa tehtiin ensin seuruu ja ihan viimeisenä paikallaolot. Tokassa oli zeta, tunnari ja ruutu ja kolmannessa luoksetulo, ohjattu, kaukot ja metalli. Tein tyhjässä nlykehässä vähän seuruuta, noutoa ja ruudun, jotta koira tottuisi pohjaan. Hyvin teki, ei juurikaan lipsunut. Tuo matto on kyllä ilkeä tassunpohjille. Onneksi meille ei käynyt mitään, mutta useilta koirilta kyllä paloivat tassunpohjat:( Voi kiltti Kennelliitto, toivottavasti MM-kisaan saataisiin kunnon pohja tämänvuotisten PM-kisojen tapaan!

Kaikki väliajat makoilin sivummalla penkin päällä koipi ylhäällä, joten en nähnyt oikein kenenkään suorituksia. Kuulin jossain vaiheessa, että Christa oli reilussa johdossa seuraaviin ennen paikallaoloja. En saanut ollenkaan samanlaista fiilistä päälle kuin PM-kisassa, kun liikaa mietin omaa selviytymistäni. Toisaalta en sitten oikein jännittänytkään. Ekan kehän jälkeen jouduinkin odottamaan pitkälti toista tuntia ennen kakkoskehään pääsyä. Viimeisiin kehiin päästiin sukkelasti. Kaiken kaikkiaan kisa kesti viitisen tuntia meidän kohdallamme. Kiitos Petelle, joka vei koiraa ulos välillä ja kiitos seuranpitäjille ja avustajille.

Kehä 1

Seuruu - 8
Ekassa kehässä tuomaroi Pernilla seuruun. Ilmoittautuessani minulle kerrottiin, että seuruussa pitääkin ikävä kyllä esittää myös juoksuosuus, koska kyseessä ei ole pysyvä vamma vaan tilapäinen eikä silloin ole mitään erikoisoikeuksia. En ottanut tästä sen kummempaa painetta vaan sanoin, että sitten vain juoksen miten pystyn. Pirkko B oli tehnyt lyhyehkön seuruukaavion, minkä selvitimme kuitenkin aika hyvin - "juoksin" sellaista kantapääkinkkausta. Zip oli aika tarkkana ja muutama kävi sanomassa, että voisin kinkkailla jatkossakin:)
Kommentit: Koira reagoi selvästi ohjaajan ontumiseen, mikä vaikeuttaa arvostelua.

Kehä 2

Zeta - 9
Tuomarina tässä kehässä oli Carina S-R. Kaikki asennot (m-s-i) tehtiin eikä seuruukaan ollut mitään ihan kamalaa. Jäävät olivat vieläpä suoria. Monella oli ongelmia istumisen kanssa. Vika suora ehkä näytti koirasta siltä, niin kuin jo mentäisiin ulos kehästä tms.  
Nopea suora M, hyvä S, hyvät liikkeellelähdöt, hyvä I, poikittaa hieukan takapäätään seuratessa.

Tunnari - 9
Hyvin kapuloille, jotka rivissä. Hyvin haisteli ja siististi toi. Jopa oli lähes ravissa kun tuli sivulle. En tiedä, oliko liukas matto vai mikä, mutta ehkä alan tässä palkata vähän enemmän, kun nyt on ollut niin hyvä haistelussa.
Lähti ohjaajan aikoessa avata suunsa (tätä en itse huomannut siinä hädässä:)

Ruutu - 9,5
Zip jäi seisomaan merkille kohti ruutua, aijai. Yleensä aina pyörähtää merkin taakse sentään aika hyvin, mutta nyt ei. Ruudussa meni aika taakse ja hetken mietin, onko ulkona. Ei ollut, koska tuli vähän eteen maahan mennessään. Hui. Loppuosa ok.
Ennkointi hieman pisteellä, ihana ruutuunmeno, hyvä seisominen & maahanmeno ruudussa, hyvä luoksetulo.

Kehä 3

Luoksetulo - 9,5 
Kehää tuomaroi Pipa P. Luoksetuloon olin tosi tyytyväinen. Hyvä vauhti, hyvät stopit tuolla alustalla. Loppuperusasennoissa on vielä viilattavaa suoruuden suhteen.
PA-istuminen, liikkuu hieman seisomisessa.

Ohjattu - 9
Tämäkin oli hyvä liukkaalla matolla. Vähän liirasi kapulalla ja hieman jostain syystä pyöräytti kapulaa sivulle tullessa.
Kaartaa merkille, kapulan otto, pa-tullessa pyöräyttää.

Kaukot - 9,5
No nämäkin koira teki niin kuin osasi. Järkkä oli i-m-s-i-s-m eli Zipulle tosi vaikea.
Hieman vajaa seisominen ja viimeinen maahanmeno.

Metalli - 10 
Nouto oli hyvä ja reipas, mutta loppu-pa oli vino?
PA-tuleminen

Kehä 1

Paikalla istuminen - 9,5
Olin jättänyt vinoon, blääh. Luulin, että oli liikuttanut tassuja, mutta ei kuulemma.
Ohjaaja jätti koiran hieman vinoon.

Paikalla makuu - 10
Tämä oli mahtavan hyvä. Ei vilkuiluja eikä lonkkailuja ja hyvin alas-ylös.

Menimme johtoon pisteellä (297,5). Olin ihan hämilläni ja ajattelin saaneeni säälipisteitä... Nuo saamamme pisteet vaikuttivat tosi korkeilta omia kriteereitä ajatellen. Tuntui oudolta, että olisimme olleet niin hyviä. Tästä nöyryydestä en pääse varmaan koskaan eroon. Zipusta olen niin ylpeä, se on niin rakas koira! Ja haluan kiittää kaikkia minua auttaneita. Tokossa on jotenkin niin mukavaa, kun tuntuu, että kaikki kannustavat ja auttavat parhaansa mukaan ja toivovat muidenkin  menestymistä kuin vain omaansa. Joku sanoi, että olen vain sinisilmäinen ja idealistinen, mutta sitä en usko

Kokeessa 16 koirakkoa sai ykkösen. Tilanne oli etenkin alussa paljon vaikeampi kuin esim meillä, koska alussa katsojia oli paljon ja kuulutuksiakin tuli. Meidän suorituksemme aikaan ei katsomossa ollut juuri ketään ja oli aika rauhallista jo.

Kotona olimme puolen yön maissa. Olin edelleen epäuskoinen ja niin kiitollinen. Paljon onnea kakkosille Christalle ja Kaaokselle sekä kolmosille Hannalle ja Fidzille, jotka muuten olivat ensimmäisissä karsinnoissaan!

Kuva: Riitta J-K

Kinkkausvideo

Joulunajan olemme viettäneet rauhallisesti einkä ole treenannut kuin kerran. Olimme Annen, Riikan ja Sirken kanssa Janakkalassa.

Tein merkille menoja ja alussa Zip jätti ne vajaaksi, aina kohti ruutua. Muistuttelu auttoi kyllä ja alkoi muistaa. Tein myös sivulletuloja sekä kapulan kanssa että ilman. Muiden mielestä on parantanut kyllä otettaan.

Tein aika monta tunnaria sitten vauhtinamipalkalla ja yhden taisin ottaa palloonkin. Zip oli todella hyvä kapuloilla vauhtipalkoista huolimatta, mutta yhden kerran nappasi väärää, kun oikea olikin lyijykynä.

Lisäksi teimme ruutuja niin, että koiran piti mennä vinottain hallin poikki. Zipulle tämä oli vaikeaa ja se tahtoi mieluiten juosta vain suoraan pitkää sivua. Vaihtelimme ruudun paikkaa ja aina se löysi sinne ekan mokan jälkeen, mutta ei kyllä yhtään miettinyt. Lähti vaan juoksemaan hurjasti ja matkalla sihtaili, missä ruutu mahtaa olla ja kurvasi sitten sinne. Tässäpä sitä on treenattavaa.
Ohjattua en sitten enää voinut tehdä, koska nousi ruuduista niin paljon. Yhden kerran purki paineita käymällä merkkitötsään kiinni.

Olipa hurjan hyvät treenit mukavassa seurassa, puhumattakaan kaikista ihanista jouluherkuista. Kiva oli käydä kaikki rauhassa läpi. Olen saanut jo alkaa kävellä normisti, joskin jalkapöytä paketissa, joten pääsemme aloittamaan säännölliset treenit kohti seuraavaa, tammikuista karsintaa.

Hirmuinen tonttuolento hirvitti...


 
Jouluaaton aamulenkki Maikun, Arin, Peten ja koirien kanssa

Ei kommentteja: