13.6.2008

Koko tämä viikko on mennyt työmatkoilla. Tokoa on tullut tehtyä tosi vähän, koska Pete on keskittynyt agiin ja illat ovat muutenkin menneet myöhäiseen. Tiistaina olimme Maikun kanssa muka tokoilemassa Jokimaalla, mutta en ehtinyt tehdä kuin seuraamisen ja kaukot, kun vettä alkoi tulla tosissaan - oli todella pikatokot, kuten piti ollakin suunnitelmien mukaan:). Keskiviikkona Nina huuteli käskyjä seuraamisessa Nastolan kentällä. Seuraamisessa Meg oli muuten hyvä, mutta juoksuosuudella jäi hieman jälkeen. Seurasi kyllä, mutta olisi saanut olla paremmassa paikassa. Torstaina olimme Hollolan kentällä Peten ja Maikun kanssa. Tein seuraamisen Maikun käskyttäessä, ensin hihnassa ja sitten vapaana. Samalla tavalla seurasi pää jalkani kohdalla juoksussa. Täytyy palkata muutamissa treeneissä nyt eteen, niin varmaan korjaantuu. Muuten seuraaminen oli näyttänyt tosi hyvältä. Kaukot olivat oikein hyvät, vaikka Maikku ja Pete häsläsivät vieressä. Luoksetulossa tein ekan suorana, sitten pysäytin ja lähetin takamerkille. Olin tyytyväinen siihen:) Viime viikonloppuna Pete kävi treenaamassa pöytää ja kontakteja Hollolan hallissa. SM-kisaan voi tulla elektroninen pöytä, joten siltä varalta... Eipä ole tullut pöytää treenattua yhtään aiemmin. Samoin Pete on ehtinyt treenata maanantaina Anjan luona Sipoossa ja keskiviikkona olimme Nastolassa epiksissä, mitkä menivät aivan loistavasti. Kontaktit olivat superhyvät ja vauhti kohdallaan! Eilen torstaina olimme Hollolan hallilla ja Pete pääsi ottamaan pöytää, mikä sujui sekin oikein hyvin. Tänään lähdetään kohti Varkautta ja SM-kisoja. Juoksu on ohitse ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Pete lähtee aikaisemmin ja me Sadun kanssa perässä tunnin kuluttua. Tulee taatusti jännä kisa!

Ei kommentteja: