16.11.2009

O-treffit

Sunnuntaina treffattiin Nokialla osan O-pennuista kanssa. Paikalla touhusivat Heidi ja Fani, Leea ja Kaiku, Pia ja Tupla sekä Viski, meidän Zipu ja Meg ja tietysti Elina, Sina, Io ja Njodi. Vierailevina tähtinä mukana olivat vielä Katri ja Mervi sekä Kati ja Into. Aikaa oli 5 tuntia ja hyvin riitti kaikille. Tosi kiva oli nähdä muita.

Aloitettiin iloisesti eli allkuun kilistimme kuoharilla Elinan ja Sinan MM-menestyksen kunniaksi ja syötiin kakkua.

Oli hauskaa katsella pentujen treenejä. Fani oli aika lailla Zipun kokoinen ja oloinen, yhtä touhukas ja ystävällinen ja vilkas. Samanlaisia olivat myös Kaiku ja Tupla, mutta aika lailla isompia. Kaikki olivat erinomaisen keskittyviä, leikkivät hyvin ja olivat tosi reippaita muutenkin.

Zip

Zipun kanssa tein kaikki tokot mitä osattiin parissa osassa eli luoksetulon, ruudun, puu- ja metallinoudon, pikkuseuruuta ja kaukoja.
Luoksetulo oli tosi reipas, hyvin tuli jalkojen välistä narupalloon.
Ruutu oli vaikea, kun siellä oli punainen lelu punaisella matolla:) Löytyi kuitenkin ja tehtiin uudelleen näkyvämmällä pallolla.
Noudot olivat tosi reippaat ja parin askeleen seuruukin sujui jollain lailla. Perusasennoista olen palkannut sitä vaikkei ole ihan korrektissa paikassa. Nyt täytyy palkata vain oikeista.

Kaukoja tehtiin ihan läheltä ja pohdittiin sitä, miten opettaisin istumasta seisomaan: etu- vai takajalat paikallaan. Kokeiltiin takajalkojen siirtoa taakse. Se olisi helppoa ja varmaan sopisi Ziipulle, mutta jospa kuitenkin opettaisi takajalat paikallaan. Äsh.

Aika paljon juteltiin myös asenteesta. Puhuttiin siitä, miten tärkeää on säilyttää tekemisen riemu ja sen takia pitää itsekin tarkkaan huolehtia siitä, että koiran mielikuva treenistä säilyy iloisena ja asenne sitä kautta hyvänä. Eli vielä ei pentusen kanssa tarvitse pohtia virheetöntä tekemistä, pääasia että on kivaa. Tekniikan ehtii ja pystyy aina hiomaan myöhemmin. Itse olen nyt yrittänyt panostaa etupäässä asenteeseen ja tuo tekniikkapuoli on aika lapsenkengissä. Olen noita teknisiä juttuja tehnyt vain kotona ja kentillä vain hurlumheitä:) Katsotaan, mikä siitä tulee, mutta kiirettä en aio pitää. Ongelma on vain se, että Zipun kanssa on niin kiva tehdä, että treenit venyy:( Siitä sain ansaittua noottia Elinalta. En osaa lopettaa vaan aina teen vielä jotain... Toisaalta en vaadi mitään, mikä on helppoa, kun ei tuollaisessa treenissä voi mitään virheitä sattuakaan esim kun juoksee ruutuun pallon perässä tai tulee luokse:) Tottakai aina pääsee helpommalla kun osaisi opettaa pennun alusta lähtien oikein, kunhan tekeminen olisi kivaa edelleen. Mutta nyt on pakko vahtia ajankäyttöä ja lopettaa ajoissa. Eli treenisuunnitelma mukaan treeneihin!

Ziipu pääsi vielä vähän aksaamaankin Peten kanssa viereiselle kentälle. Aivan loistavasti meni pikku pätkiä, kun palkkasin päässä. Peten aksaaminen ei tuohon loppunut, vaan hän pääsi kokeilemaan myös Fania, Ioa ja Sinaa:) Kiva oli katsoa, miten hienosti toimivat Petenkin kanssa.

Meg

Meg pääsi myös esteille ja samoin tokoonkin. Oli aika kiihdyksissään alussa. Ruudussa tuli ongelmia, kun jäikin nyt ruudun etuosaan. Vein sinne markkerin ja sitten tajusi mennä syvemmälle. Tämä probleema tulee näköjään vieraissa pikkuhalleissa, etenkin matolla.

Metalli oli hyvä, samoin seuraaminen, minkä tein aika pitkänä. No, vähän kyllä kulki edessä alkuun, mutta korjasi. Liikkeestä istuminen oli hyvä. Lopuksi merkkejä kierrättämällä, oikein hyvin.

Lopuksi otettiin ryhmäkuvia, missä olin ihan hiki päässä. Zip nimittäin ei nähnyt mitään järkeä olla paikallaan niin kauan ja karkasi milloin suoraan eteen kuvaajien luokse tai salaovelasti takaa. Alkuun se kyllä istui tosi vakavan näköisenä paikallaan, vaikka vähän siirryin kauemmas. Muutama kuva varmaan saatiin. Olipa todella kiva päivä mukavassa seurassa!

Todella tyytyväinen olin Zimpuun. Se viis veisasi vieraasta paikasta, keskittyi ja leikki hienosti kanssani ja oli ylettömän riemukas ja toisaalta kovin vakavissaan. Se on niin ihana! Laitan kuvia pian. Terkkuja kaikille!

Illalla vielä oli HOT:n syyskokous. Tulipa naurettua ja syötyä pitsaa, mitä Arja rahtasi paikalle laatikkokaupalla...:))

Ei kommentteja: