13.11.2009

Pakkasta

Eilen torstaina Pete oli Megin kanssa BAT-treeneissä agissa ja itse olin Zipun kanssa piirin agilityjaoksen kokouksessa Samilla. Zip suhtautui hyvin lapsiin ja muihin koiriin. Hyvin solahti porukkaan.

Tänään käytiin tokoilemassa HOT-treeneissä Hollolassa.

Meg

Megin kanssa tein taas sivulle tuloja. Nyt lähes kaikki olivat ok, vain yksi oli vähän vino ulos. Kierrätin ruudun ja ohjatun merkkiä, toimi aika hyvin! Luoksetuloissa tuli kovaa maasta ja seisomisesta. Tein yhden pysäyttämisen kierrättämällä koiran putken kautta. Tosi hyvä oli.

Zip

Zipun kanssa tein sivulle tuloja ja pari pikkuseuruuta. Lisäksi luoksetulo palloon jalkojen välistä ja ruutu, mihin Arja vei pallon. Hienosti toimi, vaikka Laura oli Amin kanssa myös hallissa ihan vieressä. Lopuksi vielä puukapulan nouto, mikä oli tosi nopea. Oli muuten kylmä, 8 astetta. Kylmyys ei juurikaan koiria haitannut, kun päästettiin kaikki juoksemaan kentälle lopuksi. Itsellä oli sormet kyllä ihan tönköt.

Kotona vielä Ziipulaisen kanssa kaukoja läheltä. Nyt osaa jo mennä maahan käskystä jollain lailla. Malttamaton se on kovasti ja tekee ihan itsekseen vaihtoja sujuvasti. Lopuksi ensin luoksetulo eteen autettuna ja siitä sivulle. Pete oli vetämässä illalla P-HAU:n koulutusohjaajille teoriaa. Huomenna on sitten käytäntö.

Ei kommentteja: