24.11.2009

Vaaka-asennossa

Eilen illalla oli ringin treenit. Mentiin Arjan kanssa jo vähän etukäteen, kun piti tehdä ulkona ohjattuja. Hyvin nähtiin tehdä, vaikka kentällä on vain yksi valo nurkassa. Kenttä oli priimakunnossa.

Meg

Ensin seuruuta hihnassa. Edelleen aukeaa oikealle käännöksessä ja jos pysähtyy, istuu ihan tyytyväisenä vinoon. Johtuu varmaan siitä, että tuppaa niissä eteen liikaa. Tätä vaan lisää.

Ohjattua tein varman päälle. Arja vei kapulat ja tehtiin käskytyksellä. Ensin merkin kierto, nyt hyvä suoraan palkkaan. Sitten vein koiran merkille ja menin itse oikealle lähtöpaikasta. Oikein hieno haku. Samat jutut vasemmalle, ei mitään ongelmia. Hyvin kuuntelee merkillä.

Lopuksi luoksetulo, missä kutsuinkin yllättäen perään, kun oli hyvin paikallaan. Oli haistellut ruudussa perjantain kisanomaisissa. Hyvä treeni Megin kanssa!!

Zip

Hiipu oli täpinöissään. Se teki ensin pistettä niin, että Arja kävi taputtamassa pisteen takana. Meni tosi kovaa ja olin hyvin ajoissa pallon kanssa. Toinen niin, että Arja vei pallon taakse ja sai käydä hakemassa. Sitten tehtiin metallinouto kokeeksi Arjan isolla kapulalla, minkä toi loistavasti! Sitten pätkä seuruuta, mikä kuulemma näytti hyvältä.

Ja sitten viimeiseksi luoksetulo, mistä se riemu sitten lopullisesti repesikin. Arja piti pentua ja selitin tohkeissani kun kävelin poispäin että "nyt mä kokeilen silleen, että olen ensin ihan normaalisti ja kun se on lähempänä menen vaakaan". Ihan hieman oli hupaa, kun Arjan ja Tiinan kanssa yritettiin miettiä, miltä se näyttäisi ja tietty piti myös demonstroida:)). No, Tipu tuli kovaa ja ihan ilman vaakaakin osasi hienosti! Ei tässä porukassa ainakaan ikävää ole! Lopuksi vielä koiramaista hulabaloota kentällä kaikki yhdessä. Kiitos treeni- ja humputteluseurasta Arja ja Tiina!!

4 kommenttia:

- Tuija - kirjoitti...

voisit sä Oili ottaa joskus kameran matkaan teidän tokotreeneihin ?
Ihan kyllä repesin : D
Miksi et voisi myös kilpailuissa ottaa luoksetuloa vaakassa ;D;D;D

Zacin treenit kirjoitti...

Hahhhaaahhaaa, vieläkin repeän tuolle vaakahypylle :-D Seuraavia treenejä odottaen!!

Me kirjoitti...

Tuija: saatan sen vaikka tehdäkin hätäpäissäni. On siinä väellä ihmettelemistä, kun teen täydellisen vaa'an ja koira tulee täydellisesti sivulle:)) Mitähän siitä saisi pisteitä?
Arja: kovasti olen treenannut. Saatan näyttää tuloksen sunnuntaina maneesilla!

- Tuija - kirjoitti...

Oili, sitten videolle jokainen kisa, jottei mene ohi ; )