18.4.2010

Treenit jatkuvat aamulla varhain ja agikurssi ja tokonäytös ja kisoja ja osteopaatti... pari videota mukana


-
Kuvat: Arja Heiskanen
-
Tällä viikolla olen käynyt koirien kanssa Pennalassa lähes joka aamu - tietty. Ensin kunnon lenkki Megin ja Zipin kanssa ja erikseen pikkulenkki Leevin, joka on käynyt aika hitaaksi. Eikä ihme, sillä se on varmaan jo ihan sokea eikä pärjää enää metsässä:( Wilmallakin on tulehdusta suussa ja silmissä ja on lääkekuurilla. On kyllä ihan reipas, etenkin kun on ruoka-aika. Saas nähdä, miten tokenee.

Treenin jälkeen olemme vielä tehneet lenkin joko yksin tai jonkun kanssa eli aikaa vierähtää kivasti sellaiset kolme tuntia...
-
-
Meg
Megulan kanssa on tokossa keskitytty - yllätys yllätys - ohjattuun. Nyt se saa hakea aina kapulan, kun muistaa ensin miettiä suuntaa. On ollut aika hyvä, mutta kahdesti on päättänyt taas lähteä kohti keskimmäistä, kun piti vasen hakea. Ei kuunnellut suuntakäskyä. Huomautin ja sitten teki hyvin. Eiköhän se tästä jossain vaiheessa.

Lisäksi on tehty kaukoja ilman käsiapua läheltä ja kaukaa ja tunnaria, missä ei ole ollut ongelmia.

Agiinkin Meg on päässyt, nimittäin tiistaina oli epikset Pennalassa. Pete korjasi sunnuntain karkailuja kontakteilta. Ekalla veti kaikki läpi, tokalla radalla pysyi tietty. Sami oli tehnyt kivat radat.

Tänä viikonloppuna Pete oli kisaamassa molempina päivinä Megulan kanssa, ensin la Riihimäellä ja tänään Mikkelissä. Riksussa teki kaksi nollaa, sijoitusten ollessa 5. ja 2. Siellä Pete hylättiin vikalla radalla, koska Pete palkkasi maalissa, tosin luuli olleensa jo alueen ulkopuolella. Sinänsä ei ole merkitystä, koska otti puomilta vitosen, apua. Tänään Mikkelissä sitten teki hyvän A:n, minkä jälkeen Pete ei enää muistanut mihin oli menossa:) Oli ollut niin varma, että karkaa kontaktilta ja joutuu korjaamaan ja yllättyi, kun A oli niin hyvä. Yksi nolla tuli sieltä, mutta aikaa meni kontakteilla (5.). A:n tosin oli rullannut ja Pete oli huomauttanut. Sitä pitää nyt treenata tosi paljon. Video Riksusta

Zip
Tokossa olen Zipun kanssa edistynyt:)) Olen kokeillut liikkeelle lähtöjä A. lelu kainalossa, B. nami kädessä ja C. lelu kädessä. Paras näistä on nyt ollut lelu kädessä ja tänään sain onnistumaan tosi kivasti ilman että pahemmin nyökkäsi. Olen siis palkannut liikahtamisesta mukaan seuruuseen. Vauhtiseuruita olen myös tehnyt, niissä on ollut hyvä, tosin olen tehnyt vain muutaman askelen.
-


-
Lisäksi liikkeestä stopit ja maahanmenot ovat parantuneet. Annan seurata vain pari askelta ja annan käskyt. Tosi hyvin ja napakasti reagoi. Samoin tekee vauhdikkaasti luoksetulon jäävät. Noutoja ja kaukoja en ole juuri tehnyt, koska nyt tuntuu, että seuruuseen pitää panostaa. Jonkin verran olen tehnyt paikalla oloja makuussa, istumisessa ja seisomisessa, ovat olleet ok. Samoin olen tehnyt ohjatun suuntia yhdellä lelulla, ok. Erinomaisen tyytyväinen olen ollut rauhoittumiseen: huilaa-käskyllä pötköttää hyvin ja rauhallisena, vaikka muut treenaisivat vieressä tms.
-


-
Lumien sulamisen kunniaksi oli parina päivänä pakko piilottaa tunnarikapula pikkumetsikköön. Voi että se etsi pätevästi ja kiikutti minulle hurjaa vauhtia! Vein toisella kertaa vielä autosta löytämäni sukan (no oli ihan puhdas:) metsään ja haki senkin ihan suvereenisti. Sen jälkeen olisi halunnut metsään ihan koko ajan. Tämä oli sellainen pieni esineruututreeni, vaikka tunnaria ajattelin.

Agissa Zip pääsi kuuden kerran kurssille (http://www.korkeavire.com/index.html) Essun kanssa. Siellä tehtiin mm rengasta, pussia, pöytää ja pientä radanpätkää. Oli oikein kiva juttu. Video Zipun agista.

Muutoin olemme tehneet sen kanssa jo aika kapeaa kujaa sekä kontakteja alastulossa sekä sylkkäreitä ja poispäin käännöksiä.

Eilen lauantaina olimme tokonäytöksessä muiden HOT-laisten kanssa Launeella. Tokonäytös-video.

Vielä olemme ehtineet käydä Ziipun kanssa osteopaatilla. Koiralla oli pieniä kireyksiä lavan etureunassa sekä takajaloissa, mikä oli aika odetettavaakin tuolla vauhdilla. Nyt venytellään ja hierotaan varovasti silloin tällöin ja mennään kuukauden kuluttua uudelleen.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

WOW! Hieno näytös :)

- Reija, Kamu ja Hilla

Anonyymi kirjoitti...

Onpa Zipusta tullut jo iso tyttö! Muuttunut jotenkin (ainakin kuvista päätellen) jo pentumaisesta vähän niinkuin aikuismaisemmaksi!

PiaP

Anonyymi kirjoitti...

Kiva tokonäytös! :)

t. Terhi, Voltti ja Tuuma

Me kirjoitti...

Juu, näytös oli kiva ja tunnelma taas mukava:)
Pia, Zipu on ihan lapsen näköinen koikkeliini vielä, nauraisit jos näkisit!