6.5.2010

Murheita

-
-
Huomasimme sunnuntaina Megin etutassussa, ulomman varpaan anturan vieressä sellaisen syylän näköisen patin, joka oli haljennut ja vähän verinen. Maanantaina kävimme Lahdessa lääkärissä, joka antoi 10 päivän antibioottikuurin tulehdukseen ja kehotti ottamaan sitten yhteyttä. Tykkäsi, että on syylä, joka ehkä kuivuu itsekseen pois tai sitten leikataan. Ei tutkinut tassua kunnolla, edes karvaa ei ajettu pois:( Tiistaina kävimme hierojalla ja siellä katsoimme pattia yhdessä. Se ei näyttänyt kovin tulehtuneelta eikä ollut enää verinen.

Kerroimme asiasta Christalle, joka varasi meille ajan täksi päiväksi Porvooseen. Siellä kävin tänään, Leku oli seurana. Patti tutkittiin kunnolla ja päädyttiin poistamaan se, koska ei se itsekseenkään mihinkään häviä ja varmaan olisi taas auennut jossain välissä ja tulehtunut. Leikkaus tehtiinkin samantien ja diagnoosina oli "pattimainen ihomuutos". Patti lähti patologille, vaikka näyttikin hyvälaatuiselta. Lääkäri Sanna kertoi, että yleensä poistetaan kudosta enemmänkin ympäriltä, mutta nyt ei pystynyt tekemään niin ilman varpaan poistoa. Tykkäsi kuitenkin, että hyvältä näytti ja todennäköisesti saivat kaiken pois. Nyt pitää olla supertarkkana hoidon kanssa, että paranee - on niin pahassa paikassa varpaiden välissä. Toivottavasti ei kasva uudelleen. Ja sekin on positiivista, että jos toipuu hyvin, ovat agin SM-kisatkin mahdolliset. 

On vähän halju olo, kun koko juttu tuli niin yllättäen ja jouduttiin operoimaan. Onnellista kuitenkin, että nyt se on poistettu ja paraneminen voi alkaa. Ja se on hienoa, että patti näytti hyvälaatuiselta. Olemme hyvin kiitollisia Christalle, että hän jeesasi meitä - taas.

Iloisiakin asioita on tapahtunut: Zip teki tänään hienon pienen esineruudun. Haki nopeasti kaksi esinettä. Ei tarvitse edes palkkaa, on niin onnellinen löytämistään tavaroista:) Pieni aurinko-Zip.
-

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jospa se patti on vähän niinkuin se Padin "kristallipallo" oli hännässä. Tsemppiä, kyllä se siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti patti oli täysin harmiton! Pikaista toipumista Megille!!!

t. Mari & Rimma

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti patti oli harmiton ja toivottavasti paraneminen sujuu hyvin. Tsemppiä!

t. Ansu & kelpiet

Riikka kirjoitti...

Paranemisia Megille ja toivottavasti nähdää Pete&Meg SM-radoilla kiusaamassa muita kärkikoirakkoja!!! :)

Satu kirjoitti...

Pikaista paranemista Megille!

Anonyymi kirjoitti...

Parane pian Meg! Terveisin Träp :)

Anonyymi kirjoitti...

oi, parantumisia Megille! Ja terkkuja Zipille- veljeensä tullut esineruudussa (äidin vai isän perintöä??) :-)

PiaP

Anne kirjoitti...

Pikaista paranemista Megille!!

Me kirjoitti...

Kiitos tsempityksestä! Haava on tosi tosi siisti ja hyvältä näyttää. Potilaskin on tosi kiltti ja tyytyväisen näköinen:)

- Tuija - kirjoitti...

Tsempit Megille! Toivotaan, että SM:ssä nähdään :D