8.6.2010

Tokoa ja agia, agia ja tokoa

-
Ihan ekana linkki koosteeseen HOT:n kisanomaisesta treenistä Hämeenkoskella viikko sitten.
-
-
Lauantai

Viikonloppuna Pete ja Meg kisasivat molempina päivinä Laaksolla Stadigamesissa. Lauantaina Pete oli sössinyt ja rima putosi ja jotain muuta. Sunnuntaina oli jo parempaa menoa, mutta kummallakin radalla oli jälleen rima pudonnut. Kaksi viikonlopun rimoista Pete otti omaan piikkiin ja yhden laittoi koiralle:)


Sadun kanssa käytiin agihallilla. Tein Ziipulla ennätysmäisen vaikeita juttuja: koko puomin, A-esteen ja keinun. Puomille meni aika hitaasti epävarmuuttaan, mutta alasmeno oli nopea targetille. Tein puomia myös ilman targetia ja on jo hiffannut aika hyvin senkin. Keinusta tuli vähän lentosellainen, kun ei tietty tajunnut, ettei sen päässä ole mitään eikä osannut odottaa laskeutumista. No, viis veisasi moisesta ja teki toisen hyvän Sadun varmistaessa nättiä laskeutumista. A oli ok. Lisäksi vielä kokeilimme hyppyttää korkeampaa estettä. 45 senttiin asti teki hienosti (lelu oli edessä), mutta siitä ylöspäin meni alta... Piti laittaa 55 senttiin kaksi rimaa alapuolellekin, sitten tajusi. Ihan hyvin hyppäsi, vaikka oli uusi juttu. Tulipa kokeiltua, kun alkaa vuosi ikää olla kohta täynnä. Vielä teimme pienen radanpätkän, missä huomasin, ettei koira välitä minun huitomisistani mitään. Kyttäsi vain palkkaaja-Satua. Pakko siis myöntää, ettei sille voi mitään ylläripalkkoja heitellä vaan palkka on oltava itsellä, mistä se sitten lentää. Pete on yrittänyt tätä minulle tolkuttaa, mutta en ole uskonut:) -

Sunnuntai-



Aamulla lähdin hottilaisia kannustamaan Heinolan tokoihin enkä suotta, sillä Arja, Marko ja Vuokko olivat aivan supereita! Marko voitti pistein 305, Arja oli toinen 301 ja Vuokko kolmas 297. Samoin Pia ja Alvin sekä Marko ja Eevi onnistuivat hienosti! Hyvä te!! Takaisintullessa kävimme vielä kesäkukkapuutarhalla, missä tulimme Sadun kanssa hulluiksi ja etenkin meikäläinen osteli taas kaikennäköistä kukkasta ja yrttiä pihalle. Lykimme sellaista hervotonta kärryä ympäri kasvihuoneita. Auto oli täynnä koiria ja kasveja:))
Pete ja Satu kävivät vielä agihallilla illansuussa, tekivät sellaista möllitason rataa ulkona kentällä Essun ja Zipun kanssa. Pete oli tyytyväinen.

Maanantai

Eilen maanantaina oltiin taas toko-cupissa, nyt Orimattilassa.


Zip



Menin Ziipun kanssa huvikseni alokasluokan. Voi se on ihana pikkuotus! Niin tosissaan ja silti kamalan iloinen.

Paikallamakuu oli ihan tosi hyvä. Nyt ei jojoillut, vaan pysyi maassa alusta lähtien ja teki nopeat ylös-alas-menot.
Seuraaminen hihnassa oli ihan jees, vaikka koira pitääkin remmiä leluna. Itse vaan en osaa kulkea remmin kanssa ja se näyttää tosi hassulta. Juoksukin onnistui, vaikkei sitä olla tehtykään kuin pari kertaa.
Seuraaminen ilman remmiä oli aika kivaa, tosin koira jo ihmetteli, mitä me oikein puuhataan. Liikkurista ei välittänyt. Kontaktin menetti pari kertaa ja lisäksi painoi päätä alas pari kertaa sekä pää osui jalkaani. Kehuin sitä vähän matkalla, ettei tulisi epävarmaksi.

Maahanmenossa ei lähtenyt heti mukaan seuraamaan, vaan tillotti epäuskoisen näköisenä paikallaan. Tuli kuitenkin ja teki hienon maahanmenon ja odotti nätisti paikallaan. Sivulle samoin hieno.
Luoksetulossa ei törmännyt, jee! Pidin käsiä edessä. Siitä tuli sivullekin ihan mukavasti, tosin vähän vajaasti.
Seisominen oli myös hyvä, tosin alkuun ei taaskaan tajunnut lähteä mukaan:)
Hypyssä kiersi ensin esteen, luuli vissiin oikeasti kiertoleikiksi. Autoin vähän kädellä ja sitten oli oikein hyvä ja seisoi hienosti. Hieno Zip! Se yrittää niin vilpittömästi. Videokin on, mutta vielä kamerassa. Laitan linkin tänne jossain vaiheessa.


Zip Päivin koulutuksessa - kuva Marko Osala

Meg

EVL tehtiin kaksi liikettä kerrallaan, EVL takaperin, ensin tosin paikallaolot.

Paikallamakuu oli tosi hyvä! Ei mennyt lonkalle, ei vilkuillut eikä mitään muutakaan. Hyvä Megs!
Istuminen oli samoin tosi siisti.

Kaukoissa oli järkkä i-s-i-m-s-m. Eka istuminen vähän jähmeä, seisomisen tein ylös-käskyllä (takajalat taakse), tästä istumisen meinasi tehdä maahanmenon kautta, loput ok.

Tunnari oli oikein siisti, tuli laukalla kohti mutta siirtyi raviin ennen sivulletuloa.
Metalli oli hieno ja palkkasin sen narupallolla - hyvä että muistin.

Ohjatussa kiskon kohta hiukset päästäni. Merkille tosi tosi hyvin. Käskin vasen - koira juoksi vasemmalle eikä aikonutkaan lähteä hakemaan. Uudelleen merkille ja uusi käsky hae, jonka jälkeen sanoin vasen - lähti taas vasemmalle ja kovaa. Taas merkille ja nyt sanoin vain "hae" ja hyvinhän tuo haki, mistä palkkasin narupallolla. Siis nyt on oltava tyytyväinen, että koira kuunteli ja lähti vasemmalle kun kerran käskin:) Mutta silti: APUA!



Kuvat: Marko Osala


Ruudun merkki oli tosi nopea, kuunteli hyvin. Mutta ruudussa veti taas yli, meni kovaa. Huusin liian myöhään. Käskin ruutuun uudelleen, korjasi hyvin. Nyt on joka kerran kisamaisessa tilanteessa mennyt yli, treeneissä menee ihan oikeaan paikkaan. Jotain pitää keksiä. Lisäksi oli taas nostanut pyllyä ruudussa liikkurin käskyttäessä. Enkä tietty muistanut pitää taukoa käskyn jälkeen tarpeeksi saati että olisin palkannut ilman kutsua:(
Luoksetulossa huusin nyt "tule" koiran nimen sijasta. Tuli tällä hitaammin. Lisäksi huusin ihan löysästi "stop" vaikka yleensä karjun SEISo ja maahanmenokäskynkin annoin laiskasti. Hyi miten olin huono. Mutta jatkossa kutsun kyllä koiran nimellä, tykkään kun on enemmän vauhtia.
Idari oli koiralta nyt hyvä, jopa istuminen, mutta itse kävelin ihan pyöreiksi kaikki kulmat.
Seuruu oli paljon parempi kuin viimeksi cupissa, ei edistänyt ja oli heti siistimpi. Teki käännökset täsmällisemmin, paitsi yhdessä "käännös oikealle, liike seis" -kohdassa olisi poikittanyt, ellen olisi huomauttanut.

Kiva treeni, joskin itse olin ihan öötintölli. En oikein jaksanut keskittyä kunnolla.

Megille treenisuunnitelmaa kohti ässämmiä:

- ruudun paikkaa, markkeri käyttöön ja mahd kisanomaista treeniä - laita kehänauhat
- paljon paljon ohjattua: helppoa ja vaikeaa keskikapulaa siirtämällä, helpota kohti kisoja, saatava itselle itseluottamusta
- tunnaria ruoholla, vahtimista
- luoksetulon jääviä
- kaukoissa s-m edistää, tehtävä paljon tekniikkaa ja nostettava kriteeriä
- seuruussa ja idarissa omat käännökset, koiran perusasentoa vahvistettava paikalla käännöksissä
- ennakoimattomuus!
- muutama kisanomainen treeni olisi saatava vielä häiriön kanssa (toinen kehä) - toteutuu:)
- kokonaisuuksia lisää!
Aika lista, mutta ei auta. 


Tiistai

Tänään oli SM2010-ryhmän nolla tai ulos -agitreeni Hollolassa, Esa tuomaroi. Osallistujat, n 15, laittoivat pari euroa pottiin. Nopein nolla ekalla kierroksella voittaisi. Meg ja Pete voittivat ja minä sain rahat:)) Pete oli tyytyväinen siihen, että sai puristettua nollan - ässämmiä ajatellen tuli hyvään paikkaan. Pete meni viimeisenä vielä Zipun kanssa minien radan ja sehän meni aivan yllättävän hienosti. Olin ihan äimänä enkä tajunnut ottaa edes videolle. Kerta kaikkiaan. Kävimme vielä uittamassa koirat Sadun kanssa Tilkillä. Meg ja Zip uivat ekaa kertaa samaan aikaan. Meg ui levottomammin ja saattaa napsia vettä. Hiipu ui tosi nätisti eikä huido ja melskaa. Kiva ilta. 

3 kommenttia:

Heidi ja Fani kirjoitti...

Mieti perjantaina "pennut" täyttää jo vuoden. Aika kuluu niin hirveän nopeasti. Saahan niitä vielä kutsua pennuiksi? Saahan?!

Me kirjoitti...

Juu me ainakin Peten kanssa kutsutaan:))Äkkiä on vuosi mennyt ja kivaa on ollut!

Anonyymi kirjoitti...

Höh. Meidän poika ei ui vaikka varsin monesti on Viskin uintireissuja vierestä seurannut. Välillä vauhdin huumasta vain pulahtaa veteen, mutta tulee kyllä äkkiä pois. Ehkä vielä joskus.

Niinpä.. yksi vuosi!! Aivan hurjan nopeata tahtia mennyt. Muistamme vielä hvyinkin viime vuoden kesäleirin ja pentujen tuhinan aitauksessa :-D.

PiaP