24.6.2010

Treenit jatkuvat

-
Maanantaina treenasin tokoa Hollolan kentällä molempien koirien kanssa. Pete teki sitten vielä Ziipun kanssa vähän agilitya.

Zip
Aija liikkuroi. Seuruussa painoi alkuun ja keikutti päätään oikea-vasen -suunnassa, mutta ei pystyssä. Onkohan tämä edistystä?:) Loppuun saatiin tosi hyvä pätkä, missä oli ihan irti eikä yhtään keikutellut. Lisäksi Aija neuvoi lähtemään liikkeelle oikealla jalalla, jotta ei pystyisi painamaan päätä niin vasten. Olen sitä jossain vaiheessa kokeillutkin, mutten muista, miksi luovuin siitä. Nyt joka tapauksessa oli tosi hyvä liikkeelle lähdöissä.
Eteentuloihin saatiin myös vinkki. Kun koira tulee, se tulee vähän kyylänä, koska pidän lelua edessäni. Jotta tuosta päästäisiin, pitää lelua vähän nostaa samalla, kun koira tulee. Olikin paljon parempi ja jäi parempaan asentoon edessäni. Eikä silti törmäillyt.
Vielä tehtiin liikkeestä seisominen ja maahanmeno, olivat oikein hyvät. Kierrossa tein myös luoksetulon jäävät, olivat ihan säpäkät, paitsi että ekan kerran taisi mennä maahan, kun olin jotenkin epäselvä.
Merkin tein pari kertaa ja viimeiseksi suoran luoksetulon. Zip oli hyvä!

Agilityssa Pete teki välistävetoja. Zip karkasi joka välissä putkeen eikä ollut tajunnut yhtään. Loppujen lopuksi oli mennyt ihan ok.

Meg
Megin kanssa tein ensin vähän seuruuta, missä se edisti alkuun. Vasemmalle käännökset ovat surkeita, niissä se laiskottelee ja vain odottelee, että itse ehdin kääntyä.
Ohjatussa olin ilkeä. Kun Kati oli vienyt kapulat, kävin nostamassa ja leikkimässä keskikapulan kanssa. Tottakai se lähti hakemaan sitä. Sain sen karjumalla pysähtymään ja hakemaan vasemman. Tein uudelleen ja nyt ei enää mennyt halpaan:) Teen näitä vaikeita vielä muutaman kerran ja sitten vain helppoja.
Ruutuun lähetin suoraan merkiltä eli kiersi vain merkin ja lähti. Normaalistihan kierrätän merkin ja palkkaan pallolla, kun tulee kohti. Ruudussa oli pallo.

Käytin koirat vielä uimassa Tilkillä ja kävelin loppulenkin pitkin rantoja ilta-auringossa.

Eilen keskiviikkona oli kisanomainen tokotreeni Hämeenkoskella, mihin Kristiina oli rakentanut kaksi rataa. Teimme yhtä aikaa, kummassakin kehässä neljä liikettä. Zip ei ollut mukana, vaan se pääsi Peten mukaan Vantaalle agitreeniin. Nyt se ei ollut karannut putkiin, mutta ei ollut muutenkaan irronnut esteille vaan oli tuijottanut Peten lelukättä ja juossut esteiden välistä jonnekin palloa odottelemaan. Pete oli laittanut lelun piiloon, mutta sekään ei ollut toiminut kovin hyvin. Avustajaakaan ei voi käyttää, koska silloin se tuijottaa häntä pallon toivossa. Hmmm. Tätä pitää miettiä. Se ei vaan ole vielä tajunnut ideaa, vaikka on toisinaan mennyt tosi hienosti.

Meg
Paikallamakuussa oli loistavasti:)) Ei käynyt lonkalle (muistutin) eikä katsellut ympärilleen kuin kerran, mistä huomautin piilosta.
Metalli oli oikein hyvä. Tunnarissa meni kapuloiden yli aika paljon, ennen kuin muisti mitä oli tekemässä ja löysi kapulat. Sehän kun ei yhtään katsele mitä liikkuri tekee. Kapuloita ei kyllä näkynyt nurmelta yhtään. Ohjatussa kierrätin merkin ensin. Haki hyvin vasemman, vaikka katseli myös keskimmäistä. Muistutin pitämisestä, kun tuli kohti ja tulikin siististi sivulle. Luoksetulossa meni taas maahan seisomisen. Hitto vieköön, tämä on ärsyttävää. Treeneissä on tehnyt ihan oikein kierrättämisessä, mutta liikkeenomaisessa tekee virheen. Tein toisen jäävän myös seisomiseksi, nyt oikein.

Idari oli ok, tosin ne kulmat ovat huonot, kun vähän tahtoo karata alta pois. Ruudun merkki ensin kierrättämällä, ruutu oli ok, tosin jäi nyt vähän liian eteen. En huutanut pysäytyskäskyä. Nyt pysyi ruudussa hyvin eikä hötkyillyt. Kehuin ensin ja kutsuin sitten. Pompahti sivulle tullessa. Kaukossa ei malttanut odottaa käskyjä vaan teki omiaan.
Sattuipa taas kaikennäköistä, huh huh. Treenattavaa: kaukot s-m taaksepäin, ohjattua edelleen, ruudun paikkaa ja luoksetulon stoppia. Meg oli aivan tosi innostunut ja yritti kovasti - se ei vain ota mitään niin kovin vakavasti...

Kävimme Arjan kanssa vielä uittamassa koirat Valkjärvessä. Oli aivan ihana ilma. Zac söi ulpukan, joten siitä tuli nyt sitten Ulpukka:)

Ei kommentteja: