21.8.2010

Lomaa, remonttia, matka, treenejä ja kisoja:)

-
Loma on sujunut aika kiireisesti. Pienen kiertomatkan ehdimme tehdä. Kävimme Savossa Kuopion asuntomessuilla ja Iisalmessa, Pohjanmaalla Seinäjoella ja Varsinais-Suomessa Oripäässä... Oli niin mukavaa nähdä ystäviä siellä ja täällä!! 


Olimme yötä Kuopiossa Rauhalahdessa, jossa nautimme kylpylästä ja joutilaisuudesta. Sieltä pääsimme suoraan laivalla asuntomessuille, jonne koirat tulivat mukaan. Ne herättivät positiivista huomiota torkkuessaan talojen ulkopuolella kaikessa rauhassa.

Matkalla Seinäjoelle Iisalmesta

Oripäässä uittamassa koiria tokotreenin jälkeen Eevan ja Roopen kanssa


Kotona olemme tehneet tokotreeniä Arjan, Aijan ja Mariannen kanssa ja vähän jälkeä. Pete on tehnyt kylppäriremonttia Kallen apuna sekä pihatöitä, joten agility on jäänyt vähälle. Koirat ovat kuitenkin päässeet kunnon lenkeille kanssani, kun helteet ovat viimein loppuneet. Ja kyllä ne ovat juosseetkin... 




Meg


Tokossa Meg on tehnyt vain jotain pientä. Kuinka ollakaan, olemme tehneet ohjattua:) Siinä Meg on ollut tosi etevä: ei ole pureskellut eikä ole hakenut keskimmäistä. Vähän on tahtonut kaartaa taakse, mutta sitäkin on treenattu - se on vielä kesken. Yhden kerran mokasi S-kankaan kentällä, kun keskikapula oli aikas lähellä vasenta. Meni sille, mutta voivottelun jälkeen haki ihan virheittä.
Kaukossa on ollut ihan tosi hyvä, mutta ahdistuu edelleen, kun on yksi tai pari ihmistä takana - sen on silloin vaikea tehdä. 

Tunnarissakaan ei ole hääräillyt, vaan on napannut heti omansa. 
Ruutu on ollut loistava, markkerin kanssa. 
Kaikki on ollut sellaista hurlumhei-treeniä SM-kisan jälkeen. Ei jaksa ottaa kovin vakavasti. Piirinmestaruuksien jälkeen pidämme totaalitauon. Tosin Meg on ollut tosi riehakas ja suorastaan villi:))


Jälkeä olen tehnyt kolme kertaa. Ekalla kerralla nosti vain kaksi kapulaa viidestä. Ristiin rastiin menevät polut sekoittivat sitä ehkä. Toisella kerralla tein pellolle lyhyehkön keppitreenin. Kolmesta kepistä nosti vain viimeisen. Koska ei selkeästi oikein innostu kepeistä, tein toissapäivänä ja eilen Aijan ohjeiden mukaan lyhyitä irrallisia pätkiä, minkä päässä oli keppi. Löysi kaikki kolme keppiä, mistä hyvä palkka. Lisää pitäisi ehtiä tekemään ennen talvea. 


Meg pääsi myös pitkästä aikaa agitreeneihin viime keskiviikkona. BATin treenit veti Jouni O. Meg oli kovin pätevä, mutta Pete unohti kädet. Ai niin, Meg pudotteli rimoja, oli huolimaton. Tänään lauantaina oli sitten ekat agikisat pitkään aikaan Lohjalla, missä oli peräti neljä rataa. Ekalta ja tokalta tuli vitoset (rima ja keppien toisen välin pummaus) sekä tuplavoitto kolmannelta agiradalta ja hyppikseltä! Hyvä Pete ja Meg! Video


Zip


Tokossa olemme harjoitelleet uutterasti avointa luokkaa. 
Seuruu on ollut varsin hyvää, tosin nuo vasemmalle käännökset vielä ovat vaikeita. Juoksuosuudet ovat myös jotenkin huonoja ja koira on jotenkin varovainen, kun olen niitä niin vähän jaksanut tehdä. Jonkin verran käynnissäkin osuu ja seilaa. 
Jäävät ovat onnistuneet hyvin ja nyt koira malttaa pysyä paikallaan, kun kävelen sen taakse. Tahtoo istua tai nousta sivulle liikkurin käskystä, niitä pitää tehdä lisää. Luoksetulon stoppi on ollut hieno ja siitäkin osaa tulla jo törmäämättä eteen.
Nouto on hankala, koska on niin epäsiisti vielä kapulalla. Ihan hyvin tuo eteen, mutta ei osaakaan irrottaa kapulasta:) Olen unohtanut harjoitella sellaista kokonaan käskystä. Apua. 

Hyppyä en ole muistanut treenata, mutta on tehnyt sitä hyvin jossain vaiheessa. En tiedä, osaako istua sen taakse ilman käsiapua vai meneekö edelleen aina maahan. Ehkä se olisi korjaantunut itsekseen:)
Kauko onnistui tänään hyvin kolmesta metristä ja sitten vähän kauempaakin. Ongelmana lienee se, ettei malta kököttää samassa asennossa kovin kauaa... 


Agility on juoksun takia ollut aika lailla tauolla. Pihassa on tehty keppejä. 


Zip on tehnyt myös jälkeä. Koska ei tajua siitä juuri mitään, aloin tehdä sille samaa mitä Megille eli keppitreeniä. Torstaina ja perjantaina teki kolme lyhyttä erillistä pätkää, missä oli keppi päissä ja hyvinhän tuo ne bongasi. Niiden arvoa pitää kovasti nostaa. Tänään sitten Patarilla tokon jälkeen ajoi kolme noin 20 metrin jälkeä ja ekaa kertaa selvästi tajusi mitä tehdään ja miksi. Piti nenän maassa ja löysi kepit päästä. Olipa hienoa! Leikin sen kanssa kepeillä ja annoin kunnon herkkupalkat. 


Olimme myös hakutreeneissä tiistaina Elinan, Katrin ja Annan kanssa. Zipulle tehtiin hajun hakuja jo aika pitkällä matkalla. Sitä pelotti piilossa olijat. Tuli hakemaan minua apuun. Kolmannen teki jo oikein hyvin. Sillä on mörkövaihe:)








Katso, kenguru loikkaa... 


Ei kommentteja: