Meg kävi miehelässä

-

Zito, kuva Jörgen Jönsson

Tämä on sitten aikas pitkä sepustus, joten varoituksen sana heti alkuun ja kehotus varustautua eväiden kanssa.

Kasvattajien Riitan ja Pekan kanssa oli sovittu, että Meg astutetaan tästä juoksusta. Juoksun piti alkaa syyskuun lopulla tai lokakuussa, mutta Megpä aikaisti sitä ja aloitti jo elokuun lopussa. Itse asiassa emme Megin juoksua varmaan edes heti huomanneet, koska Zip oli myös juoksun loppuvaiheessa. Kaikki suunnitelmat menivätkin sitten sekaisin. Kasvattajien ollessa lomalla ulkomailla lupasin rehvakkaasti, että me voimme sen viedä Ruotsiin ja viettää samalla vähän lomaa Peten kanssa. Toinen ongelma oli se, että sulhaseksi suunnitellun uroksen omistajaan ei oltu vielä saatu yhteyttä ja sen silmäpeilauskin puuttui vielä. 

No, Meg vietiin proge-testiin Mäntsälään viikko sitten torstaina 2.9. eli viikon päästä siitä kun juoksu huomattiin. Edellisenä iltana se ei vielä ollut mitenkään innostunut Sadun Marasta eikä Mara siitä. Siltä otettiin aamulla pikatesti limakalvolta ja kertoi että testintulos oli "epäkypsä kiima". Olimme tyytyväisiä ja ajattelimme, että lähdön kanssa ei ole niin kiire. Neljän maissa Pete soitti tuloksia ja pieneläinhoitaja kertoi, että tulos on 4,7 joten viikonloppuna sitten vaan astuttamaan. Kun Pete kertoi minulle luvun, kuulin että hän sanoi 0,47 ja mietin etteihän tässä mitään hätää ollut ja ihmettelin, miksi viikonloppuna jo pitäisi olla astuttamassa ja miksei progea tehdä vielä uudelleen. Vasta kun proge näyttää neljän ja viiden välillä, on jo vähän kiire.  Siinä sitten kaikessa rauhassa kaiken maailman kylppärikamaa osteltiin ja kasvattajien kanssa tekstailtiin, kun Pete sanoikin jotain tuosta proge-luvusta ja nyt kuulin sen oikein. Saman tien soitettiin lekuriin varmistussoitto ja arvo tosiaan oli 4.7! Apua. Paniikki iski, sillä nyt piti päästä lähtemään heti. Pete ei ollut tajunnut että tuollainen arvo on jo tosi korkea. Onneksi uroksen omistaja Jörgen oli tavoitettu ja hän sattui olemaan viikonloppuna sopivasti lomalla. 

Viikkarilla ei ollut enää tilaa iltalauttaan samalle illalle enkä olisi siihen enää ehtinytkään. Varasin sitten paikan aamulauttaan. Se tiesi tietty kurjaa ilta/yö-ajamista, sillä sulhanen Zito asuu Etelä-Ruotsissa ja matkaa on 550 km. Ei auttanut, matkaan oli lähdettävä ja vieläpä yksin:( Pete oli nimittäin kouluttamassa koko viikonlopun eikä olisi voinut jäädä sieltä pois millään. Sovin Ziton omistajan Jörgenin kanssa, että saan majoittua hänen luonaan ja että olisi ihan ok, vaikka saapuisin keskellä yötä. Samalla kuulin, että Zito oli silmäpeilattu terveeksi ja kaikki oli kunnossa muutenkin. Illalla kävin vielä töissä hoitamassa kiireellisimmät jutut pois ja pakkasin. Hienoa, kun työnantaja jousti ja pystyin lähtemään saman tien. 

Aamuyöstä lähdin sitten ajamaan Turkuun. Laivamatka meni hyvin kuohariaamiaisineen:) Meg on kyllä maailman helpoin matkaseuralainen. Se ei hermoile eikä hössötä. Jos olin hytistä pois, se nukkui. Se on niin tyytyväinen ja järkevä. 

Hyvin selvisin Tukholmasta ulos ja kohti Helsingborgia. Sain ajaa reilun tunnin suht valoisassa ja sen jälkeen nautiskelin upeasta auringonlaskusta kunnes tuli pimeä. Mitään maisemia ei tietystikään näkynyt - ainoastaan Husqvarnan ja Jönköpingin valomeri näkyi mielettömän hienosti alhaalla Vätternin pohjukassa. Ljungbyssä iski kova väsy reilun neljän tunnin ajon jälkeen ja ilmoitin Jörgenille että jäänkin yöksi motelliin, mikä oli tosi hyvä päätös. Pääsin nukkumaan puolilta öin ja sain nukkua rauhassa aamuun asti. 

Pääsimme perille aamupäivällä hienossa ja lämpimässä auringonpaisteessa. Zitosta sai heti ihan mahtavan ensivaikutelman. Se on todella ystävällinen koira ja perin tottelevainen. Muista vastaantulevista ihmisistä tai koirista se ei piittaa yhtään ja kulkee kaupungissakin irti. Jörgen kertoi, että se on hyvin vahva koira ja toimii lampailla todella hyvin eikä kyseenalaista käskyjä. Se on suorittanut paimennuksen peruskokeen. Tokossa se on ylimmässä luokassa ja saavuttanut monia hyviä sijoituksia. Toisin kuitenkin kuin Meg, se on nöyrä tokossa. 

Kuva: Jörgen Jönsson

Kooltaan Zito on suunnilleen Megin luokkaa ja hyvin eri näköinen. Ne ovat aika lailla samanikäisiä. Ziton emä Kelliegårdens Avancerade Ammie edusti Jörgenin kanssa Ruotsia MM-, EM- ja PM-kisoissa. Isä Killiebrae Kemp on walesilaisen paimenkoira Benin jälkeläinen Norjasta. Meg oli hyvin mielissään Zitosta, kuten minäkin:)

Kuva: Jörgen Jönsson

Ensimmäinen astutusyritys aamulla meni pieleen, koska Zitokin oli niin kokematon eikä vain osannut. Lisäksi se vähän häiriintyi auttamisyrityksistä. Meg sen sijaan hyväksyi Ziton heti ensisilmäyksellä ja yritti jeesata Zitoa kovasti mm siirtymään etupäästä takapäähän... :) Sain kasvattajalta hyviä neuvoja jatkoon. Toinen yritys oli aika hupaisa. Löysimme sopivan rinteen, missä astutusta saattaisi kokeilla paremmalla onnella. Läheisistä poppeleista irtosi ihan mielettömästi höytyviä, jotka kinostuivat maahan. Ihan kuin olisimme olleet lumisateessa. Samalla kuulimme ritisevää ääntä läheisestä metsiköstä. Siellä oli tulipalo, siis oikeasti tulipalo, liekit näkyivät pusikon läpi. Ei tajuttu sitä heti ja itse luulin ensin, että siellä palaa roskis, mutta kyllä se pusikko oli liekeissä. Jörgen soitti palokunnalle ja samaan aikaan minä yritin saada jotain aikaiseksi koirien kanssa. No, palokunta saapui ja Zito onnistui:) Jopa niin, että sattuivat olemaan väärin päin rinteessä - Meg ylhäällä ja Zito alempana. Hyvin jäivät kiinni ja tulipalokin saatiin sammumaan. Tulista puuhaa lumisateessa:)) Miten tuollaista voi sattua? Meikäläiselle kyllä voi, tietty... Meg oli superfiksu. Olen niin ylpeä siitä. Jörgen piti siitä myös kovasti, kun se on niin itsevarma eikä välitä mistään ulkopuolisesta asiasta.  

Iltalenkillä "lumessa"

Sunnuntaina keli oli taas hieno, aurinko paistoi. Maisema oli niin tasaista ja avaraa ja vihreää. Ja joka puolella oli ihan mielettömiä ruohokenttiä. Muuttolintuja lensi kovasti yli koko ajan. Hämmästyttävää sinänsä, mutta kun ne lauantaina lensivät etelään, niin sunnuntaina ne lensivät pohjoiseen. Maanantaina suuntana oli jälleen etelä:) Ehkä näin näkyjä. Astutus onnistui heti aamusta aikaisin toisen kerran. Meg oli vähän ärtyisämpi Zitolle, joskin alkuun oli ihan innoissaan. Ehkä Zito oli sen mielestä vähän tunari ja sai sen sapen kiehumaan. Mutta kun huomautin, asettui heti eikä mitään kummempia ongelmia ollut. Zito on kyllä aivan todella kiva! Iloinen ja sellainen hurjan mukava. 

Kuva: Jörgen Jönsson

Heti astutuksen jälkeen lähdimme katselemaan paimennuksen ruotsinmestaruuskisojen finaalia Trelleborgiin. Olipa taitavan näköistä puuhaa! Ohjaaja seisoi sellaisella aika korkealla korokkeella ja vislaili ohjeita koiralle. Ensin koirat hakivat muutaman lampaan lauman ihan tajuttoman ison pellon toiselta puolelta - se oli niin iso, että osalla ohjaajista oli kiikarit. Koira toi lampaat tiettyä reittiä suoraan kohti ohjaajaa. Sen jälkeen koiran piti käskystä jättää lampaat ja lähteä hakemaan toista laumaa vähän eri paikasta, mutta yhtä kaukaa. Toinen lauma kökötti sen aikaa paikallaan apukoiran lievällä avustuksella. 

Kun laumat olivat yhdistyneet, koira ajoi niitä poispäin kaukana olevien porttien läpi ja siitä seuraavalle portille. Olisikohan portteja ollut neljä? 

Sen jälkeen koira toi ne jälleen kohti ohjaajaa, joka tässä vaiheessa laskeutui korokkeelta. Hänen tehtävänsä oli sitten erottaa laumasta "väärät" lampaat. "Oikeita" lampaita oli neljä; niillä oli nauha kaulassa. Lampaiden sekaan ei saanut kävellä eikä niitä koskettu kädellä, vaan idea oli saada ne erilleen sauvan ja liikkeen avulla. Koiraa ei tässä käytetty muuten kuin erotettujen lampaiden ajamiseen laumasta pois ja tottakai ohjaajan tukemiseen. Pari kertaa yksinäiset väärät lampaat pääsivät palaamaan takaisin laumaan ja hikinen erottaminen alkoi taas.

Yleisö eli hyvin mukana ja huokaili ja hihkui tilanteen mukaan. Kun vain oikeat lampaat olivat jäljellä, piti ne saada vielä häkkiin. Se olikin yllättävän vaikeaa. Monen kilpailijan maksimiaika 25 minuuttia kului umpeen jo tuohon lauman jakamiseen. Kaksi näkemääni kilpailijaa ehti koettaa häkitystä, mutta kumpikaan ei onnistunut, kun lampaat pääsivät livahtamaan ohi ja aika loppui. Toisen koira ei enää jaksanut työskennellä. Ohjaaja oli yksin pitämässä häkin porttia auki ja koira ei tullut auttamaan kehotuksista huolimatta. Kun lähdimme pois, oli vain yksi kilpailija päässyt loppuun - hän oli voittanut viime vuonnakin. Juttelin Heidi Billkvamin kanssa ja hän kertoi, ettei ollut koskaan tehnyt tuota tuplahakua aiemmin koiransa kanssa ja oli tosi tyytyväinen, kun oli onnistunut nyt. Joten eivät kaikki finaalin koirat olleet ihan niin kokeneitakaan. Jörgen ei ollut kovin tyytyväinen näkemäänsä, etenkään tuohon häkitykseen. Hänen hyvä ystävänsä sijoittui neljänneksi. 

Olipa hauska kokemus. Tunnelma oli kuin Englannissa. Kaikki olivat hyvinvoivan  ulkoilmaihmisen perikuvia villapaidoissaan ja heinää suupielessä ja tukassa:)) Yritin olla yhtä rennon ja asiantuntevan näköinen, vaikken ensin mitään tajunnutkaan touhusta. En etenkään Skånen murteesta. Eivätkä he ymmärtäneet minua: tilasin kakkupalan siis "kaka" ja sain kokiksen... Vasta kun osoitin mitä halusin, he tajusivat "ai kaka!" Väliajalla kävin katsomassa Megiä autossa. Takaluukku oli auki ja sen luona vanhempi pariskunta juttelemassa Megille. Meg makasi kyljellään takajalka ylhäällä ja tuijotti pää ylhäällä pariskuntaa vaativasti rapsuttamaan potkien samalla jalalla kutsuvasti. Niinpä. Kaamea stressaaja. 

Illalla Jörgen näytti minulle vielä Ziton paimentamista livenä läheisellä tilalla. Näytti tosi helpolta ja hienolta. Eihän tuossa puuhassa tarvitse tosiaan kuin seisoskella ja vihellellä:) Voisi sopia minulle hyvin! Alla pari videota, mitkä ovat vähän iltahämäriä ja puhelimella kuvattuja. 


Video Ziton paimennuksesta 1
Video Ziton paimennuksesta 2

Maanantaiaamuna astutimme vielä kerran. Läheisen vanhainkodin vetreimmät asukit jo taisivat odotella meitä esiintymään. Hyvin sujui taaskin. Ihme jotenkin, että nuo astutukset onnistuivat niin hyvin. Itselläni on hyvin vähäistä ja kaukaista terrierikokemusta asiasta. 

Pääsin lähtemään kotimatkalle ajoissa hyvillä mielin ja ennätin iltapäiväksi Tukholmaan Helsingin lauttaan. 

Pysähdyspaikalla Vätternillä

Olipa mieleenpainuva reissu. Outoa oli mennä kauheassa kiireessä jonkun ihan vieraan ihmisen luokse asumaan, ainoana tarkoituksena koiran astuttaminen:) Jörgen oli kyllä tosi ystävällinen ja Zito mahtava! Nyt ei auta kuin toivoa, että reissusta olisi myös tuloksia. Toivomme sitä tietysti kovasti. 

Tällä viikolla Pete on tehnyt kovasti agilitya Ziipun kanssa BAT:n treeneissä Vantaalla, Korkeavireen treeneissä Lahdessa, Timon treeneissä Pennalassa ja Jaakon opissa Turussa. Paljon paljon on vielä tekemistä, mutta intoa sillä piisaa... On siinä Petellä tekemistä. Huhhuh:))  

Video Ziipun aksailusta

Meg on vain lenkkeillyt ja kerran tehnyt vähän tokoa. On tehnyt ihan hyvää. Nyt vaan peukutetaan... !