12.12.2010

Lomailua, treenien aloittelua ja pentujen palluttelua

-
Isompi tyttö - klikkaa suuremmaksi

No niin, nyt on taas päästy normaalirytmiin tai ainakin melkein - pakkasta on liki 20 astetta...


Vietimme viikon Saksassa kierrellen Reinin ja Moselin pikkukylien joulutoreja. Lisäksi kävimme Rothenburgissa ja Frankfurtissa. Oli tosi kiva loma. Kiitos Maikulle ja Arille matkaseurasta ja Arjalle Zipun hienosta hoidosta! Meg oli ja on vielä Korreilla pentujen kanssa, joten matkalle oli helppo lähteä. Kuvia matkalta

Pari kertaa on jo ehditty treenaamaan tokoa Ziipun kanssa. Perjantaina olimme Lauran, Markon ja Arjan kanssa Hollolan hallilla. Tein kaikkea vauhdikasta tauon jälkeen sekä pakkasen takia. 


Metallin tein ensin suht lämpimällä metskulla. Teki tosi tosi hyvin eli otti siistista ja pienellä käsiavulla tuli sivulle. Olen nyt vaihtanut noudot suoraan sivulle ja aika hyvin on tehnytkin. Hyppynoudon puulla tein sitten myös ja sen palkkasin vauhdista, tosin siinä tuli ensin ohi hypyn kun heitto oli niin vino. 


Ruutu oli oikein hyvä, joskin merkillä tahtoo herkästi ennakoida. Loppuosa oli myös hyvä. Kävin palkkaamassa, kun pysyi hyvin käskyistä huolimatta. 


Ohjatussa teki hyvän merkin, jonka palkkasin. Lähetin sitten hakemaan oikeaa, mutta nyt ekan kerran meni keskelle. Ei tajunnut oikeaa ollenkaan, kun oli aika kaukana. Kävin näyttämässä ja sitten teki ok. 


Luoksetulossa eka suora, mistä palkka. Sitten stoppasin, ei ollut lukkojarrutus. Jotenkin tätä ei vielä tajua. Pitää nostaa kriteeriä. Stopista maahan (tein erikseen) teki hyvin. 


Tänään sunnuntaina olimme Renksun hallissa jaoksen vuorolla. Olimme kahdestaan alkuun Arjan kanssa. Tein käskytettynä lyhyen seuruun, missä Arja naksutteli, kun oli hyvä. Tuntui tosi hyvältä nyt:)) Luoksetulon tein suorana sivulle käsiavulla. Hyppynouto oli siisti sivulle, samoin metsku sileällä. Ei yhtään häslännyt kapulan kanssa. Vähän meinaa pylly nousta käskytettäessä, tähän pitää kiinnittää huomiota. 


Toisessa osiossa tein ensin kaukoja läheltä ja kaukaa. Teki hyvin, vaikka olin aika kaukana! Häiriötä katseli, mutta huomautin sivulle vilkuiluista. Tunnari tehtiin liikkeenomaisesti. Ei nostellut, mutta paria liikutti haistellessaan. Edelleen sillä on kiire, vaikka olen tehnyt kotona paljon läheltä. Teimme uudelleen niin, että olin lähellä ja pysäytin ennen kapuloita. Nyt haisteli hyvin kaksi kertaa tehtynä. 


Lopuksi vielä jääviä. Stoppi on unohtunut, tahtoo vain istua:) Sinänsä positiivista, kun tuo istuminen on ollut niin vaikeaa. Lopuksi vielä seuruuta ja kaukoa yhdessä Arjan ja Zacin kanssa. Ei ongelmia tässä. Hyvä treeni! Lopuksi koirat saivat vielä juosta kentällä. Pakkanen paukkui 15 asteessa ja kylmää on luvassa jatkossakin. Hmph.


Zipulle on tehnyt hyvää olla ainoana koirana, se kun on aikamoinen Meg-fani. Se leikkisi koko ajan ja on kovasti seurankipeä. Saas nähdä mitä tapahtuu, kun Meg tulee takaisin. 


Eilen lauantaina oli todella kiva päivä myös, kun olin Megiä ja pentuja hoitamassa Sipoossa. Menin jo aamulla aikaisin Peten kyydillä (meni Messariin töihin) ja kotiin pääsin illansuussa Arjan kyydissä. Arja tuli puolilta päivin pentuja katsomaan myös, joten oli kyllä tosi mukavaa. 


Pennut olivat niin ihania! Etenkin urokset ovat tosi isoja, vankkoja palleroita, pyllykin on tosi leveä:). Tuntuu, että ne olivat taas kovasti kasvaneet sitten tiistain, jolloin ekaa kertaa meiltä lähdön jälkeen kävimme niitä katsomassa. Aamulla pennut olivat tosi vintiöitä ja esittivät huvittavia pikku temppuja ja tappelunnujakoita. Iltapäivällä ne viihtyivät sylissäkin hyvin, tosin taisivat olla jo väsyksissä purettuaan pahimman tarmonsa aamulla. Meg antoi vielä hyvin imeä, mutta kyllä niillä niin terävät hampaat jo on, että huh huh. Enää on vajaa pari viikkoa luovutukseen, kyllä aika menee nopeasti. Mutta on siinä Riitalla ja Pekalla vielä täystekeminen, sillä homma on todella ihan kokopäiväpuuhaa. Kunnoitus kasvatustyötä kohtaan vaan lisääntyy. 


Megin kanssa kävimme pari kertaa pitkähköllä lenkillä. Kova kiire sillä oli takaisin, joten se taitaa viihtyä tosiaan erinomaisesti. Pian se tulee kotiin ja meillä alkaa kunnankohotus-kuuri ja treeni kohti tokon karsintakisoja. Agi-kisoihinkin pitäisi päästä tammikuussa. Katsotaan, miten edistytään. Toivottavasti pakkasta ei olisi ihan näin paljoa pitkään, jotta päästään kunnon lenkeille. 



Lopuksi vielä muutama kuva palleroista:)


Pienempi tyttö
Poika
Toinen poika
Pojat
Tytöt
Arja-parka
Isompi tyttö
Pojat ulkoilemassa
Metalli jo hallussa



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olihan nää pakko käydä vielä kattomassa ennen nukkumatin tuloa:) Kerrassaan ihquja pentuja!

t.Tarja

PiaP kirjoitti...

Voi - ne on niiiin ihania!

Anonyymi kirjoitti...

Herttilei miten tuo pienempi tyttö on näytti, ihana!
Lentsu

Anonyymi kirjoitti...

Siis niin suloisia, etenkin tuo pikku tyttö...sehän vois muuttaa vaikka meille ;)

- Reija

Satu kirjoitti...

On ne vaan tosi suloisia.
Tosi hienoja kuvia, kävisivät vaikka postikortteihin:D

Jaana kirjoitti...

Aivan ihania kuvia pikkuisista. Sinistä "taustaa " vasten ovat kyllä ihan huippu suloisia:)

Oikein hyvää Joulunalusaikaa teille kaikille:)